HELSINGIN SANOMAT VILISEE VIRHEITÄ. Osa 1 En ole Eirassa pelkkä vuokralainen vaan osakkeenomistaja, mikä tekee koko jupakan mielenkiitoiseksi. En parjaa sairaalaa vaan kerron, mitä potilaat ovat kertoneet. Sairaalan ylä…
Googlata 'Skepsis ry on myöntänyt 2018 Huuhaa-palkinnon Otavan tietokirjojen kustannusyksikölle harhaanjohtavan ja pseudotieteellisen sisällön julkaisemisesta tietokirjoina'. En siis ole Valtsun kanssa ainoina pitämässä…
Todella heikko?
Kuka voisi avata ? Onko kyseessä lääke ?
Jo jonkin aikaa on tiedetty, että ADA on hyväksynyt vähähiilihydraattisen ruokavalion tyypin 2 diabeteksen lääketieteelliseksi hoidoksi. Samaa mieltä oli EASD. https://i.redd.it/wo2qqalv7j521.jpg Mitä sanovat käypähoito…
Briteissäkin on ketodieetin kasvava suosio saanut pimeyden voimat käymään vastaiskukampanjaan tuuppaamalla mediaan vuoden alkajaisiksi tukun hiilareita puolustavia ja ketodieetin muka vaarallisuudesta varoittelevia jutt…
Kannattaa kaivaa esille Jimmy Mooren viimeaikaiset kuvat. 80E% rasvaa ei ole säästänyt lihomiselta. Painoa on tullut ehkä 50 kg lisää. LDL-kolesteroli ollut pahimmillaan 8.5 mmol/l, onko tuo jonkun mielestä tervettä? Ko…
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18924533 Vielä 1990 kolme johtavaa kuolinsyytä Japanin köyhimmällä alueella Okinawalla (ADR) olivat koko Japanin keskiarvon alapuolella. Vuoteen 2000 tultaessa sydän- ja verisuonitaud…
Niin onko tämä tehokasta? https://www.youtube.com/watch?v=kYF00zeu8ew https://www.youtube.com/watch?v=wu2ZEpvbaSY
Kirjoittaja: Sami Virtanen Tässä on kauhuissaan moni seurannut Hesarin uutisointia siitä miten ovat kovin huolissaan Heikkilän uudesta kirjasta ja miten vaarallinen se mahdollisesti on. Olivat uutiseen (maksumuurin taka…
Päivä 6 on menossa ja kokemus on ollut rankkuudessaan yllättävä. Yllättävä aivan toisella tapaa, mitä odotin. Toisin kuin valmennusohjelman ruokamäärillä olisi odottanut, mun energiataso on laskenut päivä päivältä: olo …
Heikkilä väittää, että on tutkimustuloksia, jossa pekoni suojaa syövältä. Tiedättekö mitä, paska puhetta! Sen huomaa jo siitäkin, mikä ruoka on hyväö iholle, se on sisäisesti myös terveellistä. Pekoni/ sianliha on iholl…
Ja vastaukset sitten niiltä, jotka jääräpäisesti suosittelevat täällä sianlihaan ja koviin rasvoihin perustuvaa ruokavaliota, terveille ja sairaille. Eli: Jos kaikki maailman ihmiset, nyt noin 7,5 miljardia alkaisivat n…
Miksi minulle kaikki syöty rasva kertyy pieneksi läskikerrokseksi masuun? Miksi minä en liho ruisleivästä yhtään, kun se vain laihduttaa minua? Pitääkö minun olla nyt huolissaan?
https://hs.mediadelivery.fi/img/658/7a68a2a9d4154b1a9c2f9ce727a333e2.jpg.webp Karmeet ruokailutavat tuolla hanhipoloisella. Kostutettuja maissinjyviä kitusiin niin a vot rasva lisääntyy. Ja se sika. Niille annettiin ras…
Onko ketokick start diettinä sama kun karppaus ketoosivaiheessa? Noi näyttää olevan maksullisia
https://en.wikipedia.org/wiki/Okinawa_diet Okinawalaisten sokerin kulutus on vain 30% ja viljatuotteiden kulutus vain 15 % siitä määrästä, minkä japanilaiset keskimäärin kuluttavat. So. Okinawalla on perinteisesti kulut…
Ruotsin TV4:n Suurin pudottaja VIP -ohjelmassa kilpailijat saivat itse päättää siitä mitä söivät, joten voiton vei hiilareita rajoittanut Eric Hörstadius. Voittajalta on tulossa kirja nimeltä Elämästänauttijan dieetti. …
Todella heikko?
Tuli lottovoitto kun löysin vhh ruokavalion. Virallinen ruokavalio propaganda on tullut tiensä päähän. Knuutit kuutit ja Laatikaiset jaksavat vielä olla poteroissaan ja jauhaa samaa vanhaa levyä he tulevat kokemaan täyd…