Silloin on ainakin nukkunut hyvin.
On ruennut haittaamaan uneen pääsyä levottomat jalat. Muutaman tunnin ajan vaivaavat ja myöhästyttävän uneen pääsyä niin, että nukun sitten pitkälle aamupäivään jos ei tarvitse herätä aiemmin. Olen koettanut venytellä j…
Lähteekö minusta jotain ylimääräistä?
Onko kukaan teistä kokeillut sellaista tuotetta, kuin "Dreamwell" nukahtamisvaikeuksiin? Valmistaja Vitamail. Luin tuotteen esittelylehtisen ja ajattelin kokeilla sitä huonounisuuteeni.
Voiko se johtua siitä, että hän rakastaa minua niin paljon?
Hei, näin viime yönä unta että menin hyvästelemään äitiäni. Oli iso kartano jossa oli pelottavan näkönen rakennus. Menin ovesta sisään ja oli aivan pimeää, iso pelottava mies sano et sulla on 2 minuuttia aikaa hyvästell…
Olen kokeillut monenlaisia nukahtamis- ja unilääkkeitä, myös jotain mielialalääkkeitä. Mikään ei vain oikein auta kuin pariksi tunniksi. Sain sirdaludia selkäkipuun ja huomasin sen rentouttavan ja auttavan myöskin nukku…
Eli asia on niin, että osaan herätä unesta silloin kuin haluan. Osaako joku muu? Olen jo monet kerrat selvinnyt painajaisista heräämällä pois unesta. Esim. toissayönä näin melko kamalaa painajaista ja halusin siitä pois…
Silloin tällöin näen epämiellyttävän tuntuista unta. Siinä esineet joita pidän kädessä, sormien välissä, kasvaa kokoa. Esimerkiksi lyijykynä tuntuu äkkiä puhelinpylvään paksuiselta, ja samalla jokin ääni nopeutuu ja nop…
Olen käyttänyt nukahtamislääkettä vuoden, Stella/Stilnoct. Huomasin kuitenkin tulevani niistä jotakuinkin riippuvaiseksi. Kerroin asiasta lääkärille ja nyt sain reseptin Triptyl 10mg nimiseen lääkkeeseen. Suurempina ann…
Joo. Ostin nyt sitten 6 purkkia Töysän Apteekin melatoniinia!! Olen ennen aina ostanut yliopiston apteekin melatoniinia. Näytti että siinä oli paria ainetta enemmän ylimääräistä kuin yo apteekin melatoniinissa. Onko kuk…
Lääkärit sanoo ettei siihen ole lääkettä. Vhituttaa valvoa öisin 7 tuntiakin sängyssä. Käännä kylkeä vasempaan tai oikeaan tai nuku selällään. Ei tule vain uni silmään. Pakko nukkua sitten vaikka päivisin...
Tänään töistä tultua olin hiukan väsynyt, ja ajattelin että lepään ensin, ja syön vasta sitten työpaikan ruokalasta tuomani ruuan. Siinä kävi niin, että torkahdettuani nousin ylös ja ajattelin, että nyt syön, mutta kuin…
sataa milligrammaa siihen tarvitaan? Tuttu sanoi yhden tablettin riittävän. Ja olevan seuraavana aamuna tokkurassa. Siis 10 mg. Täytyy sanoa, että uskoin ja toivoin, että tehoaisi tämä lääke. Nukuin jostain syystä unilä…
Olen 20-vuotias ja koko ikäni minua on vaivannut sellainen omituinen vaiva, että nukkuessani imen aina oikean käteni peukaloa. Laitan aina ennen nukkumaanmenoa sukan käteeni, mutta saan aina taiteiltua sen öisin pois ja…
Olen käyttänyt Tenoxia vuoden annoksella 10 mg, joskus olen ottanut jopa 20 mg. Olen käyttänyt sitä nukahtamisvaikeuksiin. Tiedän varsin hyvin että kyseinen lääke on tarkoitettu lyhyeen käyttöön, ja riippuvuus iskikin v…
onko kenelläkään tietoa siitä? onko ollut apua?
Onko muita jotka kärsivät jatkuvasta väsymyksestä? Itse nukun joka yö n.7-9h ja päivisinkin saatan ottaa päiväunia. Ongelma on se että koko ajan väsyttää, herääminen on todella vaikeeta. Jos mahdollisuus saatan nukkua y…
Onkohan yleistä, että melatoniini alkaa vaikuttaa vasta muutaman viikon käytön jälkeen? Lääkäri mulle näin sanoi, että ei kannata heti luovuttaa, vaan vaikutus alkaa tosiaan usein vasta jonkin ajan kuluttua. No, nyt oon…
viimeyönä nukuin uudessa kodissani ensinmäistä yötä ja koko yön unen ja heräämisen ja valveillaolon rajamailla kuulin ääniä ja näin näkyjä huoneessa. Kissat ja koirat juoksivat ylitseni ja tunsin niiden kosketuksen. kuu…