Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Yöllä heräily ja syöminen

Olen lukiota käyvä tyttö ja ongelmani on yöllä heräily. Herään noin kolme kertaa joka yö kesken unien. Aamulla kun pitää herätä, olen tosi väsynyt. Eikä tässä vielä kaikki, aina kun herään yöllä kävelen keittiöön ja syö…

Murtautuminen ynessa

Näin unta missä joku punainen auto ajoi pihaan ja yritin lähteä karkuun talon takaovesta, kun näin että murtautujalla on ase. Murtautuja tuli itse takaovesta joten hän sai ranteestani kiinni ja sanoi että ”vihdoin” ja o…
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Mies ei anna nukkua

Poikamme on aamuvirkku samoin kuin mieheni. Minulle taas aamuisin herääminen on hankalaa ja illalla voisi valvottaa pidempäänkin. Sen lisäksi minulla on neurologisen häiriön takia runsaampi unentarve kuin muilla yleensä…
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Pään heiluttelua puolelta toiselle nukkuessa

Minua nyt lähinnä kiinnostaa tietää kuinka moni oikeastaan kärsii tästä? Löysin hiljattain youtubesta videon missä nukkuva mies heiluttaa päätänsä puolelta toiselle ja se on juuri samanlaista kuin minulla. Linkki: https…
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Päättymätön helvetti

Olen niin väsynyt, ettei ajatus kunnolla tahdo juosta. En keksi nyt muuta, joten kirjoitan, vaikkei kukaan tätä takuulla jaksa edes lukea. Tämä unihelvettini alkoi keväällä 2006. Ennen sitä minulla oli ajoittaisia nukah…

mitä ihmettä

Siis nukuin normaalisti näin unta jossa olin uimassa sit heräsin (ehkä) näin vaan jotai värejä ja tärisin ja kuulu ininää toi tapahtu tyylii 3 kertaa. Sit koitin liikkua mut en pystyny sitten vaan koitin liikuttaa mun k…

Unta 9tuntia viikossa

Nukahdan kyllä hienosti, mutta herään 15-60min päästä eikä uni tule. Onko jollain ollut samanlaista ja mistä apua. Lenkkeilen miltein joka päivä ja syön hyvin. Kyllä niiiin tympiää tämmöinen päässä vaan surraa ja käy yl…
KuorsausVastattu 6 v

Yhden naisen testituloksia kuorsaamiseen

Olen ollut koko aikuisikäni kova kuorsaaja, mutta vasta nyt, noin vuosi sitten havahduin että asialle voi tehdä jotakin. Aloitin unitutkimuksesta ja siinä minulla todettiin sekä levottomat jalat että kuorsaaminen. Molem…
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Inhoan nykyään nukkumista!

Hyvää iltaa kaikki. Mä haluaisin puhua teille mun unihäiriöstä, joka vaivaa mua suht usein, ja haluaisin kuulla, olisko teillä neuvoja auttaa mua. Oon 20-vuotias tyttö. Mun ongelma on se, että mä en meinaa saada millään…

Huonot yöunet ja rytmihäiriöt

Olen miettinyt kun itselläni välillä huonosti nukuttu yö, eli siis nukun aamupuoleen yötä 2-3t ja nyt ollut rytmihäiriöitä, ei onneksi flimmereitä vaan lyöntejä jää väliin . Näitä rytmihäiriöitä ei ole päivällä, enkä ol…
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

maiskutus ja narskutus

Moikka! Onko mitään kotikonsteja? Aiemmin ongelmani oli vain hampaiden narskutus, hammaslääkäriaika on tilattu jotta kiskot saisin. Nyt olen saanut aamuisin palautetta mieheltä että on yöllä meinannut mennä nukkumaan ol…

Zoomautuva mörkö

Juuri ennen nukahtamista tulee mörön naama vähän liian lähelle ja säikäyttää :( Muutenkin aina jotain mätäneviä kasvoja yms.. hyi hitto..
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Unettomuus hoito

Kaikki jotka kärsitte unettomuudesta ostakaa Valeriaanaa.Tämä rauhoittaa hermoja ja saa unen tulemaan.Tätä kannattaa koittaa et ottaa kaksi viikkoa ja katsokaa tuleeko tällä uni.Minä ainakin nukun tällä todella hyvin.Äl…

Unihäiriöt

Olen 70v naishenkilö ja näin vanhemmiten nukkumisesta on tullut vähän hankalaa välillä. Nukkumaan menen suht´ aikaisin yleensä ennen klo. 22.00. Välillä nukun ihan hyvin parikin yötä mutta noin joka neljäs yö en nuku ju…
Uni ja unihairiötVastattu 6 v

Lähes aina nukahtaessa hahmo

Mistä voisi johtua sellainen kun on juuri nukahtamassa onkin hereillä ja näkee jonkin hahmon esim sängyn vieressä. Tätä on tapahtunut usein. Onko aivoissa jokin vika?