Osaan tahallani herätä painajaisesta?!

Eli asia on niin, että osaan herätä unesta silloin kuin haluan. Osaako joku muu?

Olen jo monet kerrat selvinnyt painajaisista heräämällä pois unesta. Esim. toissayönä näin melko kamalaa painajaista ja halusin siitä pois. Pysähdyin unessani ja laitoin silmäni kiinni. Sitten kun ne ovat kiinni ja tunnen kehossani oudon tunteen, avaan ne ja sitten myöskin todellisuudessa silmäni aukeavat.

En osaa paremmin selittää, mutta haluaisin vain tietää, että onko tuo jotain ainutlaatuista vai pystyvätkö muutkin tuollaiseen?!
6768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mut pystytkös vaikuttaa uniis mielihalujen perusteella,esim. lentää, tapella tai vaikka vaan shoppailla? mä pystyn...;).

Äänestä

osaan herätä painajaisista. Luin kerran erääästä unikirjasta, että ihmiset jotka näkevät paljon unia, oppivat ajan myötä hallitsemaan niitä. On se turvallista mennä nukkumaan kun ei painajaisia tarvitse pelätä.

Minä osaan myös palata unessa taaksepäin ja "elää" jonkun kohdan uudestaan, jos joku asia ei miellytä.

Meitä kummallisuuksia on vähän joka lähtöön.

Mielenkiintoisia unia kaikile.

Äänestä
  • Juu eli oon varmaan viimisen 5v osannu herätä pahoista unista. unessa vaan Huudan itselleni että HERÄÄ HERÄÄ HERÄÄ ja sitten Todellakin herään. Lisäksi joskus näen unia joissa ymmärrän olevani unessa ja pystyn tekemään mitä haluan, (yleensä menen silloin tapaamaan ihastuksiani :P)
    Tälläiset unet kuitenkin karkaavat aina käsistä niin että itsekontrolli karkaa vähän ajan kuluttua ja huoneisiin joihin menen alkaa tulla ylimääräisiä esineitä ja sitten en enää hallitsekkaan tekemisiäni. Jokatapauksessa nämä alkoivat murrosiässä ja olen aika varma että jos ajattelisin asiaa päivisin joka päivä ja nukkumaan mennessä tuota unikontrollia voisi jopa kehittää. En koskaan myöskään muista uniani jos en kertaa niitä heti kun herään .

    Äänestä

  • Ahdistunut kirjoitti:

    Juu eli oon varmaan viimisen 5v osannu herätä pahoista unista. unessa vaan Huudan itselleni että HERÄÄ HERÄÄ HERÄÄ ja sitten Todellakin herään. Lisäksi joskus näen unia joissa ymmärrän olevani unessa ja pystyn tekemään mitä haluan, (yleensä menen silloin tapaamaan ihastuksiani :P)
    Tälläiset unet kuitenkin karkaavat aina käsistä niin että itsekontrolli karkaa vähän ajan kuluttua ja huoneisiin joihin menen alkaa tulla ylimääräisiä esineitä ja sitten en enää hallitsekkaan tekemisiäni. Jokatapauksessa nämä alkoivat murrosiässä ja olen aika varma että jos ajattelisin asiaa päivisin joka päivä ja nukkumaan mennessä tuota unikontrollia voisi jopa kehittää. En koskaan myöskään muista uniani jos en kertaa niitä heti kun herään .

    herätä painajaisista, ja muistakin unista, kun vain tahdon. Avaan vain silmäni, ja todellisuudessakin ne avautuvat. Simppeliä.
    Tiedostan myös olevani vain unessa, osaan jopa ajatella siinä. Kerran ajattelin painajaisessa jossa kaikkialla oli "silmiä" (en nyt tiiä kuulostaako pelottavalle, mut ne on aina ihan sairaan jättimäisiä, ne saattavat olla maassa, kallioissa, lammissa...ja aina olen näissä unissa alastixD) Mut siis nää unet on ihan sairaan pelottavia ja ahdistavia. Huomaan kyllä nykyään yleensä ne merkit kun uni alkaa vaihtua tähän jo niin tuttuun painajaiseen, ja herätän itseni.
    Näkeekö teistä kukaan enneunia? Minä kerran näin unessani pätkän elokuvasta, jonka menin kolmen päivän kuluttua oikeasti katsomaan. Ja onhan niitä ei niin merkittäviäkin enneunia ollut aina joskus. Näin kellään muulla?

    Äänestä

Osaan
.

Äänestä

Kyllä osaan.Näen aika paljon unia joissa tiedostan näkeväni unta.Tosin ne unet ei oo painajaisia.Ja näen unia joista herään kun unessa ei enää tapahdu mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummajainen kirjoitti:

Eli asia on niin, että osaan herätä unesta silloin kuin haluan. Osaako joku muu?

Olen jo monet kerrat selvinnyt painajaisista heräämällä pois unesta. Esim. toissayönä näin melko kamalaa painajaista ja halusin siitä pois. Pysähdyin unessani ja laitoin silmäni kiinni. Sitten kun ne ovat kiinni ja tunnen kehossani oudon tunteen, avaan ne ja sitten myöskin todellisuudessa silmäni aukeavat.

En osaa paremmin selittää, mutta haluaisin vain tietää, että onko tuo jotain ainutlaatuista vai pystyvätkö muutkin tuollaiseen?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu