Luin eräästä ketjusta täältä näin: "Söin itse aamulla täytekakkukahvit 200 kal ja lounaaksi 18 kpl suklaavohvelia 800 kal ja karkkia 70g 300 kal suklaa 27g 250 kal ja 1 päärynä 100 kal Kalorini tuli täyteen klo 15.00 me…
Muutamat selittää epäonnistuneen painonhallinnan syyksi rasvalukkoa. Onko typerämpää selitystä enää olemassa ?Todellinen syy sille jos ei onnistu laihduttamaan on se että energiansaanti on suurempi kuin kulutus. Kun pup…
Oletteko tästä asiasta enempi tietoisia kuin minä mitä ja miksi tuolle yhdelle ketolääkärille kävi? Itäsuomessa tapahtunutta. Olen seurannut kanavaa ja esitelmiään. Hänen sometilit suljettiin perättömästä rikosilmoituks…
Olisi ihana käydä säännöllisesti terveydenhoitajan tarkastuksissa samalla kun painoa kertyy koko ajan lisää. Tuntea kuinka painoa kertyy koko ajan lisää, mahan koko paisuu isommaksi ja vaatteet jäävät pienemmäksi. Kuink…
Onko olemassa "lihottaja" naisia, siis naisia jotka pitävät lihavista miehistä ja haluaisivat lihottaa miehen todella ylipainoiseksi? Tarkoitan siis että naiset kiihottuisivat siitä kun miehen maha kasvaa, paino nousee …
Eli mä olen 12v tyttö ja mä haluisin menettää painoa. Olen monta kertaa vuoden aikana tehnyt samaa mutta silloin aina vaan se menee syömishäiriön puolelle että haluisin yrittää nyt oikeasti terveellisesti menetttää pain…
Olen kuudetta päivää ketodieetillä. Tänään tuli hillitön himo syödä banaani ja sehän kielletty ja siinä on paljon hiilihydraatteja. Päivän hh määrä on nyt 50g. Vituttaa kun olen niin heikko!
Täytyy nyt ottaa se kahden viikon laihdutuskuuri päivässä pyöräilyä 3 tuntia,50 km kevyttä kävelyä 4-5 tuntia päivässä Kalorit 1800-2000 puolet terveellisestä ruuasta,ja puolet roskaruuasta,eli karkista,jugurtista,jääte…
8nko ketään joka pidemmän aikaa käyttänyt Ozempicia, ja kaikki sujunut hyvin?
Nyt oli pakko lopettaa karkkien syöminen aivan kokonaan koska niistä alkoi tulemaan mahaan läskiä. Samalla lopetin kaikki muutkin tuotteet mitkä on minua lihottaneet. En ole nyt punninnut ja mitannut koska laihtumisen t…
Hei! Meidän 10 vuotias tytömme painaa 38 kiloa. Sanoo itseään lihavaksi ja ehkä juuri siitä vatsan kohdalta saattaa pömpöttää todella vähän vasta mutta muuten hän on mielestäni normaalin kokoinen. Mitä mieltä itse olett…
Ihan hirveää katseltavaa katukuvassa, kaupoissa, liikekeskuksisss, telkussa, lehtien kuvissa Ällöttävä lihavia ihmisiä, lapsia, nuoria ja varsinkin 20 - 45 vuotiaat, joiden maha roikkuu, takapuoli kuin 7 leivän leivinuu…
Kertokaa te ketodieetillä olevat miten liuskojen väri menee dieetin jatkuessa. Kokemuksianne kiitos! Tekoäly ei nyt auta kun tarvii käytännön kokemusta. Mulla ei oikein liuskat tummu, ja ne on muutenkin näyttäneet vähäi…
Mietin että tilaisinko Metaburn laihdutus valmisteen. Onko ollut apua kenellekään ??
Kaikki näyttävät haluvan vain laihtua, mutta minä haluan lihoa! Olen 162/78 ja tunnen itseni aika ruipeloksi, vaikka painoindeksi sanookin lievää lihavuutta. Olen saanut lihotettua itseäni vuoden aikana 19 kiloa, mutta …
Eikö olisi järkevämpää jättää pois napostelu, sipsit, karkit, kermaleivokset/pullat, sokeriset siiderit ja lonkerot sekä viinin lipittäminen. Myös liikkuminen tekisi hyvää.
Miksi täällä ei kukaan tule kiittelemään hyvistä laihdutusneuvoista,ennemmin vain haukutaan ja tulee vain vihakommentteja. Esim tämä aktiivisuurannekkeen käyttö on saanut vain vihakommentteja vaikka se on erittäin hyvä …
Onko kukaan kokeilllut tv.shopissa mainostettavaa voidetta selluliitille, johon kuuluu jotkut ns. erikoishousut jotka tehostavat tulosta??? Olen ajatellut kokeilla, kun olisi niin kivaa saada kesäksi ja etelään rannoill…
Olen jo pitempään miettinyt, että voiko lihava olla kaunis!? Olen hieman pullukka, mutta mielestäni minulla on kauniit kasvot ja olen silti suht tyytyväinen itseeni. Silti kuulen koulussa joidenkin yökkäilevän kävelless…
Tästä näkee miten miten sillä laihtuu.On minulla soutulaitekkin,mutta ei sillä mitään tee,myyn se ehkä pois lähiaikoina. https://vm.tiktok.com/ZNde4njvh/