Työsopimusjärjestelmämme syntymäpäivänä on pidetty 23.1.1940, jolloin solmittiin ns. tammikuun kihlaus. Siinä työantajat tunnustivat ammattiyhdistysliikkeet sopimusosapuoleksi työmarkkinoilla. Siitä alkoivat sitten vähi…
Kun tuossa yhden keskustelun avaaja vertasi vuoden 1956 lakkotilanne tähän aikaan, niin siitä tuli mieleeni IS:n presidenttikeskustelussa väljästi esillä ollut aihe presidentin turvallisuudesta. Stubbiltahan kysyttiin m…
Ehdokkaista kolme oli paljasjalkaista stadilaista: Stubb, Haavisto ja Harkimo. Heidän yhteiskannatuksensa oli noin 55 %. Stadi jyräsi todella väkevästi. Tampereen stadilaistunut toivo(ton) Jussi Halla-aho menestyi myös …
Vaalin lopputulos oli gallupeihin peilaten yllätyksetön. Stubbia äänestivät kokoomuslaiset ja RKP:tä kannattavat. Haavisto sai Vihreiden äänet, mutta toiselle kierrokselle hänet nostivat ennen muuta demareita tavanomais…
Akava ilmoitti ryhtyvänsä työtaistelutoimiin hallituspoltiikan työelämäuudistusten vuoksi. Täälläkin jotkut ovat kovasti kertoneet, että lakkoilu on vasemmistolaista touhua, jota jopa itse pääpiru putler johtaisi. No ny…
Onko edelleen niin, että ay-liike on vain vasemmiston poliittinen etäispääte? Myös Akava on nyt lähtenyt protestien tielle. Akavalla ei ole luottamusta hallitukseen ja puheenjohtaja kertoo, ettei hallituksen työvoimapol…
Elämme nyt poikkeuksellisen suuren murroksen historiallista vaihetta. Aikalaisina pääsemme todistamaan ehkä täysin poikkeuksellista vaihetta. Uhkakuvia on paljon ja kasautuvasti. Ilmastonmuutos, siirtolaisuus, paineet m…
Olen jo varhain ennustellut Kepun kannatuksen pudotusta elinkeinorakenteeseen yms. liittyvillä perusteilla sekä Juha Sipilän politiikalla. Nyt huomaan, että olen unohtanut yhden vaikuttavan asian. Sen huomaa, kun lukee …
Kepu ei ole onnistunut saamaan oman puolueensa ehdokasta presidentiksi sitten Urho Kekkosen. Hänenkin valinnoissaan oli parilla viimeisellä kierroksella kummallisuuksia, jotka sopivat huonosti demokratiaan. Vuonna 1974 …
Historiallisesti niin Suomessa kuin laajasti muuallakin Euroopassa elettiin sotien jälkeen ripeän taloudellisen kasvun. Varsinkin 1960-luku oli suuren optimismin aikakausi. Talouskasvun ohessa vaikutti vahvasti vasemmis…
Tänään on ollut sitten taas kovaa huutoa hallituksen harjoittamaa keskittämispolitiikkaa vastaan. Hallituksen asettama mini-soteryhmä on tehnyt ehdotuksensa sairaaloiden määrän supistamisesta ja toimintojen uudelleen jä…
Ruotsista kuuluu vakavia uutisia. Ruotsi valmistautuu sotaan. Tätä viestiä kerrotaan nyt monesta suusta, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusvoimien komentaja. Aikaa on arvion mukaan 2-5 vuotta. Ruotsi lähettää jouk…
Maan presidentti jättää tavanomaisesti jäsenkirjansa siinä puolueessa, jonka jäsen hän mahdollisesti on. Jäsenkirjaton presidentti on Suomeen valittu vain kerran. Toisella kerrallakin oltiin aika lähellä silloin, kun Ma…
Olen ny katsonut pari jaksoa Jari Tervon juontamasta dokumentista, joka käsittelee Suomen historian vuosia 1961 - 1980. Sen perusteella mitä olen nähnyt, voin suositella ohjelmaa. Se antoi varsin hyvän kuvan vuosista 19…
Ulkopoliittinen johtomme on täynnä kokoomustaustaisia poliitikkoja (Niinistö, Valtonen, Häkkänen ja jatkossa ehkä Stubb), joten avauksen aihe sopinee Kokoomusta käsittelevälle palstalle. Kolme uhkaamme on Venäjä, Venäjä…
Hallitus ja ay-liike ovat napit vastakkain. Hallitus on perustellut työelämän muutostarvetta niiden välttämättömyydellä. Ne ovat välttämättömiä hallituksen mukaan sen vuoksi, että suunnitellut toimet parantavat työllisy…
niin tässä olisi nyt sellainen: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010072492.html USAn Eurooppa-joukkojen entinen komentaja Ben Hodges lausuu viisauksia, joista olisi syytä ottaa vaarin. Valitettavasti länsimaiden johta…
Suomessa persujen ja muun laitaoikeiston ideologia on painottunut vahvasti kansallisuuskysymyksiin, jopa nationalismiin sekä maahanmuuton vastustamiseen. Nähdään, että maahanmuutto voi heikentää kansallistunnetta ja sit…
Konkursseja on jo enemmän kuin finanssikriisin aikana. https://www.talouselama.fi/uutiset/konkurssien-maara-suurin-25-vuoteen-3293-yritysta-nurin/0fc3ee2c-c711-4f86-ac22-6b7dbdc3f4d8 Suomessa on nyt poikkeuksellisen yri…
Purra päätti lyödä saman tien Marinin hallituksen velkavuoren. Ei Purra sitä pois leikkaa, vaan pani vielä paremmaksi. 3,2 miljartdia tälle vuodelle lisää eli 14,4 miljardia yhteensä. Passasi siis pokkerissaan. Ei ole P…