Suomen KeskustaVastattu 6 v

Kepun lestamafia asialla

Iltalehti on saanut haltuunsa kepujen viestittelyä. Rinteen kaato-operaation pääsuunnittelijat olivat aivan kuten aiemmin arvelinkin katkeroitunut entinen ja erittäin epäsuosittu pääministeri Juha Sipilä sekä hänen tuke…
Suomen KeskustaVastattu 6 v

Vertailu Ruotsiin

Ruotsissa on aika lailla samanlaisia puolueita kuin Suomessakin. Kannatuserot ovat kuitenkin osin suuria. Gallupien perusteella persujen ja Ruotsidemokraattien kannatus on samalla tasolla. Samoin Kokoomuksen, vasemmisto…
PerussuomalaisetVastattu 6 v

Persujen kannatuksen salaisuus

Kuten hyvin tiedetään persujen näkemykset eroavat monissa puhutuissa aiheissa muiden puolueiden politiikasta. Tämä koskee maahanmuuttoa, Eu-suhdetta, ilmastokysymystä, globalisaatiota, talouspolitiikkaa. Eli erittäin mo…
Suomen KeskustaVastattu 6 v

Kepu hanakka jatkamaan hallituksessa

Kepu ei ole asettanut missään vaiheessa kyseenalaiseksi sitoumistaan hallitusohjelmaan ja hallituskoalitioon. Tätä Kepun Kulmuni ja Kurvinen todistelevat todeistelemasta päästyään. Tyytymättömyys ja epäluottamus kohdist…
Suomen KeskustaVastattu 6 v

Rinne ei luovuta

Antti Rinne ei noin vain luovutakaan. Rinne haluaa, että asiat näyttävät siltä, että Kepu syökseen Rinteen vallasta. Punamullalle voi sen jälkeen jättää pitkät jäähyväiset. Rinne potkaisi pallon Kepulle ja pyysi Kepua k…
Suomen KeskustaVastattu 6 v

Hallitus täynnä törppöjä

Hallituksessa useampi ministeri sählää näköjään samanaikaisesti. Jos tiedot Haaviston toiminnasta pitävät paikkansa, hänen tilanteensa on paha. Jos Haavisto on kerrotulla tavalla painostanut virkamiestä mahdollisesti su…
Suomen KeskustaVastattu 6 v

Kulmunin linja

Uskoisin, että Katri Kulmuni haluaa nostaa Kepun kannatusta. Hän on tajunnut , että Kepu on vapaassa pudotuksessa yleensä aina silloin, kun se on lähtenyt Kokoomuksen kelkkaan. Silloin Kepua pidetään Kokoomuksen kilttin…
Suomen KeskustaEi vastauksia

Vaikuttavin aina hylätään

Ihmismieli on kummajainen sikäli, että jonkun suuren ongelman edessä ollaan neuvottomia, vaikka niihin on olemassa vaikuttavia ratkaisuja. Neuvottomuus on tässä kuitenkin väärä sana. Vaikuttavista keinoista ollaan tieto…
Suomen KeskustaVastattu 7 v

Natomaa aloitti hyökkäyssodan

Natomaa Turkki aloitti laittoman hyökkäyssodan Syyriaan. USA vetäytyi Trumpin käskystä kiltisti pois alta. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on antanut Turkille myötäsukaisen lausunnon, jonka mukaan tapporetken aloitta…
Suomen KeskustaVastattu 7 v

Sipilän Juha

Kun Juha Sipilä otti aikoinaan Kepu-laivan ohjatakseen, kepulaiset olivat suoranaisessa hurmoksessa. He uskoivat, että nyt Kepu lähteen aivan ennenkokemattomaan nousuun. Sipilää alettiin pitää erehtymättömänä. Muistan h…
Suomen KeskustaVastattu 7 v

Ultrademokratia

Täällä esiintyy ainakin yksi kirjoittaja ja palstan seuraaja, joka väittää minun pitävän esim. Pohjois-Koreaa ultrademokratiana. Itse tämä asiahan on sinänsä merkityksetön, mutta ilmaisu voi tuntua oudolta sellaisesta, …
HistoriaVastattu 5 v

Kekkosen kiemurat

On usein sanottu, että presidentti Kekkonen onnistui taitavalla politiikallaan pitämään venäläiset aisoissa ja Suomen itsenäisenä. Erityisesti Kepu on nostanut Kekkosen suureksi sankariksi ilman minkäänlaista kritiikkiä…
Suomen KeskustaVastattu 7 v

Eräitä syitä Kepun alamäkeen

Kepun kannatuksen lasku johtuu pitkässä juoksussa pääosin elinkeinorakenteen muttumisesta ja kaupungistumisesta. Mutta lisäksi viime vuosina on ollut syynä myös kepulaisten poliitikkojen osaamattomuus ja täydellinen höl…
Maailman menoaVastattu 7 v

Make America Great Again

Trumpin poliittinen iskulause oli tehdä Amerikasta jälleen suuri. Tulokset vaikuttavat täysin päinvastaisilta. Trump on tekemässä Amerikasta sisäänpäin kääntynyttä, itsekästä nationalistivaltiota. Mielikuva Amerikan suu…
Suomen KeskustaVastattu 7 v

Mitä mieltä markkinat ovat?

Suomen pysyminen osaltaan maaseutumaisena ja kauttaaltaan asuttana on kepulaisen politiikan ydintä. Puheenjohtajaehdokkaaksi asettunut Katri Kulmuni todisti tätä sanomaa likimain kyyneleet silmissä. Asia on siis kepuais…
Suomen KeskustaVastattu 7 v

Punamullan suosio

Hallitus on sitonut kohtalonsa hyvään talouskehitykseen. Ekonomistit ennustavat enemmänkin huonoa kuin hyvää talouskehitystä seuraaviksi vuosiksi. Jos talous sakkaa, hallitus joutuu lunastamaan vaalilupauksensa joko vel…
Suomen KeskustaEi vastauksia

Kepu kirstunvartijana

kuulostaa paljon samalta kuin pukki kaalimaan vartijana. Kepun tähän pukin rooliin on nyt kuitenkin laitettu ja monilla on epäilyksiä sen suhteen. Suurimmat epäilykset ovat Kokoomuksella. Se ei usko laisinkaan, että Kep…