Suomessa ja Euroopassa eletään on eletty nollakoron aikaa. Nyttemmin on siirrytty jo negativisiin korkoihin, mikä tarkoittaa, että pankki perii asiaakkaalta korkoa siitä, että tämä tallettaa rahaa pankkiin eikä toisin päin kuten on totuttu. Suomessa näin ei vielä ole, mutta ehdotuksia siihen suuntaan on esitetty. Negatiivinen korkohan tarkoittaa tallettajan näkökulmasta sitä, että hän uskoo rahan ostovoiman silti säilyvän tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaisi deflaatio, mitä on pidetty talouden kauhuskenaariona.
Nollakoroilla ja negatiivisilla koroilla on uskottu voitavan elvyttää taloutta. Tämä lämmittää vähän aikaa samaan tapaan kuin housuun kuseminen pakkasella. Nollakoroilla halutaan elvyttää kulutuskysyntää ja vähentää säästämistä. Tämä nostaisi toimiessaan inflaatiota, mihin yleisesti pyritään, siis hallittuun parin prosentin vuosi-inflaatioon. Tämä ei toimi ihan suunnitellusti, koska ihmiset pyrkivät etsimään vaihtoehtoisia sijoituskohteita korkoinstrumenteille. Osakkeet tuottavat nousukausina helposti 5-10 %.
Toinen ja vielä tärkeämpi nollakorkojen tavoite olisi saada yritykset investoimaan. Ongelma on vain siinä, että nollakorot samalla kertovat talouden epävakaudesta ja yritykset uskovat investoinnin olevan riski. Siksi ne käyttävät liiat rahansa esim. omien osakkeiden ostoon tai jakavat ne osinkoina.
Yhdysvalloissa tullaan myös tämän tilanteen eteen, kun korkoja lasketaan. Siellä tullaan todennäköisesti elvyttämään taloutta ns. helikopterirahan avulla. Varmasti Trump lataa sen vaatimiseen kaiken poliittisen arvovaltansa. Helkopterirahaa voidaan käyttää monella tapaa, mutta toimiakseen se pitäisi suunnata vahvasti kulutuskysyntään eikä missään tapauksessa velkojen maksuun tai säästämiseen, Helikopteriraha on sillä tavoin ilmaista, ettei se lisää valtion velkaa. Suomessa voitaisiin ajatella esim. perustuloa, joka rahoitettaisiin rahamäärää kasvattamalla, jos keskuspankkimme voisi näin itsenäisesti tehdä. Jokaiselle kansalaiselle olisi mahdollisuus jakaa esim. 500 euroa kuussa tällä tavoin. Vielä parempi, jos se voitaisiin kohdentaa ja sitoa kulutuskysyntään. USAssa keskuspankin entinen pääjohtaja Bernake on sanonut, että deflaatio on aina mahdollista torjua helikopterirahan avulla. Menetelmällä on omat haittansa ja riskinsä, mutten mene niihin tässä.
Jutun juju on siinä, että Suomessakin voisi olla mahdollista toteuttaa "ilmainen" perustulomalli, jos se otettaisiin käyttöön siinä tilanteessa, kun EKP päättäisi myös USAn tavoin käyttää helikopterirahaa. Rahaa siis vain painettaisiin (digiaikana lisättäisiin kaikkien tileille) lisää. Kustannus olisi se, mitä rahan painamisesta syntyisi eli käytännössä ei juuri mitään. Jos valtion kassaan kilahtaisi ylimääräistä 5 mijardia rahan määrää lisäämällä, se mahdollistaisi velattoman rahan siirron kansalaisille. Tämä ruokkisi inflaatioita takuuvarmasti, jos ekstrarahan säästäminen jollain tavoin kiellettäisiin. Jos kanslaiselle olisi esim. kuun lopussa helikopterirahat käyttämättä, hän voisi viettää vaikkapa rattoisan ravintolaillan ja miettiä, että kerrankin laskun suuruutta ei kovasti pidä miettiä.
Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta jo tällä viikolla saatamme kuulla EKP:n kokouksen jälkeen paljonkin tämäntapaisia hullutuksia. Mielikuvitus on pantu liikkeelle, jotta myös talouteen saataisiin liikettä. Hallituksen tulisi myös olla nyt hereillä.
Investointien lisääminen on vaikeampi tehtävä, mutta kulutuskysynnän kiihtyminen kyllä siinä myös auttaisi. Investoinnithan edellyttävät luottamusta tulevaan talouskasvuun eli irtipääsyä nollakorkojen maailmasta. Jollain se pyörä pitää saada pyörimään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Luulisi yhtiöillä menevän hyvin pystyvän työlistämään.
Onhan verotonta vastikkeetona yritystukea jaettu. Viime hallituskausien aikan enemmän kuin koskaan samoin esim upm kymen on saanu 2 miljoonaa sähköveeon palutusta.
Missä nämä työllistämiseen sipilän ja urpon stupidon. annetut rahat ovat. .
No postin tapauksessa. Hallintoneuoston j a j ohdon bonuksissa kun nenee niin hyv i n.
Varmaan muissakin firmoissa vähänsamalla mallilla
Tämä oli tukijullin tietoisku
Virolaiset rakentaa.somalit asuttaa.Suomalaiset maksaa.
Ja
Sveitsin laivasto tulee apuun
Tuämäoli tukijullin tietoisku
Myösmaataloustuki ja yri t ystuki ovat yhteiskunnan myöntämiä. sosiaaliaviåustuksia.
Jotka kuuluvat kelaan
Jos suomessa olisikaikille perustulo.
Olis työttömien helpompi aloittaa työnteko heikommallakin palkalla.
Senjälkeen markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan laki. Sanelisi palkkatason.
Mutta eihänse kapitalisteille käy kun pitää saada halpatyövoimaa ja voitot maksimiin.
Nykyäänperustiåulo on vain maahan muuttjilla. Ja maataloustukietuuttanauttivilla Ei kantaväestöllä.
Miksi makoilusta pitäisi tehdä nykyistäkin kannattavamman vaihtoehdon?
Kaikki tuet pois aktiiviloisilta.