Kansa voi olla saanut tarpeekseen dynaamisuudesta ja runttaamisesta.
Maistuukohan sisäfilee hyvälle vuosikertaviinin kanssa ja nukkuuko ihminen onnellisena, kun on saanut ajetuksi lapsiperheitä ja eläkeläisiä kadulle, kasvatettua leipäjonoja, tehdyksi miljoonasta suomalaisesta köyhempiä,…
Milloin urpopullan suomalisia riistävä mitään saamaton äärioikeisto hallitus kaatuu
No käytä ny edes yhtä kasvukeinoa ennenkuin hallitus vaihtuu .
Joku heikkolahjainen virkamies, oletettavasti punatautiin sairastunut on kieltämässä jopa vähäisen kalojen myynnin vanhuksille. Ne helvetin harvat ihmiset, jotka käy kalassa meidän tuhansissa ja taas tuhansissa järvissä…
GAZAN GOLFKENTTÄ VALMISTUNEE ETUAJASS?
Outo yhtälö että valtion tulot kasvaa ja kansa köyhtyy ...miten voi olla mahdollista että hallitus laittaa työttömät syylliseksi vaikkei tulot ole laskeneeet valtiolla vaan päinvastoin..
Kokoomusta han ei tunnetusti kansalaisten huole kiinnosta ainostaan ennen vaaleja kokoo.mus tuntee vähävaraistet, työttömät ja eläkeläiset Nyt puhutaan vaan miten rikaat suuryritykset saa mahdollisimman paljon sosiaalie…
Koti, islam ja isänmaa ! Muutetaanko maammelaulun sanojakin hieman esim. "joka niemeen notkoon ja saarelmaan suurmoskeijan tahtoisin pystyttää".
https://tyomarkkinatori.fi/tyollisyys-ja-tilastot Seuraamme tilannetta. Huolestuneina. Kansalaisten ei ole syytä huolestua.
Hesarin gallup ja SDP vahva ykkönen Anonyymi-ap 19.8.2026 klo 5.58 Ilmoita https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012212668.html Näin tämä menee, että kokoomus jatkaa laskuaan edelleen. Persujen kannatus hieman noussut, K…
Ymmärsin, että edellisissä vaaleissa Kokoomus toi esille, että on viimeinen hetki lopettaa velkaantuminen. Työtä, sitä piti olla. 100 000 uutta työpaikkaa luvattiin, vaikka edellisen hallituksen jäljiltä työllisys oli e…
Venäjä haluaa vain rauhaa ⛽⛽⛽⛽⛽⛽⛽⛽ Yhtä totta kuin että kokoomus on kansan puolella Kokoomus on monimiljonöörien etujärjestö Et sinään ole heidän kohderyhmää, Suomalainen kuka sinua on kurjistanut eniten Kuka on eniten …
Isolla veroalella on kuulemma dynaaminen vaikutus talouteen... Yksi Orpon perustelu isotuloisten isolle verotuksen alennukselle on: "Suurituloiset osallistetaan julkisen talouden tasapainottamiseen." Minäkin ottaisin mi…
Orpo myöntää: "Kukaan ei olisi halunnut nähdä näitä lukuja." Miksi rikkaita hyysäävä hallitus on tehnyt väärää talouspolitiikkaansa ? Siksi, koska hallitus on miljonäärien etujärjestö. Kukaan ei olisi halunnut nähdä tät…
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011086625.html "Satakunnan aluevaltuusto kokoontui kuusi kertaa vuonna 2024. Yhdestä kokouksesta puheenjohtaja tienasi siis laskennallisesti peräti 6 800 euroa. Satakunnan aluevaltuu…
LINEE ORPON HALLITUKSEN KANTA, KUN ULUKOMINISTERI SAI SEN KERTOA. PETTERI LIENEEKIN LOMALLA?
Tai ei se oikeastaan ole uskomatonta. Sehän on ollut Kokoomuksen tarkoitus aina. Nyt se lopulta onnistui persujen avulla.
Arvoisa Herra Pääministeri. Ettekö näe kipukynnystä ylitetetyn missään muualla ? Kipukynnys on ylitetty mm. siinä, että sairastuneella pienituloisella ei ole enää varaa lääkäriin, koska hallitus on jatkuvasti nostanut a…
Rikkaille annettu lisää rahaa Miami ne ei osta ja pönkitä taloutta ei ne säästää vaikka on rahaa kun ovat niin pieniä SDP laittaa poevarittnverolle
Köyhyyskriisi koskee noin miljoonaa ihmistä. Köyhyyskriisi on olemassa, vaikka sen aiheuttanut hallitus kehuisi kuinka ylitsevuotavasti itseään, että se on tehnyt "pelkkää hyvää" Suomelle. Suomessa on myös mm. työttömyy…
.....se pensan hinta? Hallitus pohtii kiireellisesti ja pohtii ja pohtii.......
Kun sairaat hoidetaan se lisää työllisyyttä Ei tarvii gardenin rahaa lykkiä ja junailla Äänestä SDP sinun etujesi puolesta
Nyt sitten sähkön hinnan nousu pistää yrityksiä konkurssiin.
958 000 henkilöä oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä vuonna 2024. Noin 750000 ihmistä elää jo köyhyysrajalla tai sen alapuolella. 2025 päätyi ulosottoon 507 000 sotepalvelujen ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. (Tila…
Verottaja hakee konkurssiin tamperelaisen Olympia-korttelin taustayhtiötä Olympia-ravintolat-yhtiötä Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Maksukyvyttömyysrekisterin mukaan konkurssihakemus on jätetty perjantaina. Olympia-ravint…
ja rikkaitten tilit.
Kenkää tuli muutamalle sadalle virkamiehelle konkursseissa työttömiksi jääneitten lisäksi. Kohta ei ole enää työpaikkoja eikä kukaan tee töitä ? Onko eliitti unohtanut, että säilyttääkseen asemansa he tarvitsevat työtät…
olevansa talousmies. Tarkoitti oikeasti että on talon mies. Ja ikävä kyllä, edes se työ ei Lapaselta onnistuisi.