Suomen KeskustaVastattu 3 v

Kepun virhe?

Monet täällä ovat pitkin matkaa kirjoitelleet, että Kepulta oli suuri virhe lähteä tukemaan punavihreää politiikkaa hallitukseen. Se on yksi näkemys, mutta sikäli virheellinen, ettei Kepun tavoitteena tietenkään ollut p…
Suomen KeskustaVastattu 3 v

Varhemmista näkemyksistäni

Olen jo ajat sitten esittänyt näkemyksiä siitä, että Kepu on auringonlaskun puolue, koska yhteiskunnan rakenne on muuttunut niin radikaalisti vuosien mittaan. Samalla on esittänyt SDP tulee jatkossakin olemaan merkittäv…
Suomen KeskustaVastattu 3 v

Kepulandiasta tuli Persulandia

Kepun valtakausi maaseutukunnissakin voidaan näiden vaalien jälkeen julistaa päättyneeksi. Kepun tappio on paljolti Sipilän ansiosta totaalinen. Kahdeksassa vuodessa kannatus on puolittunut. Kepulaisen kannatuksen puoli…
Suomen KeskustaVastattu 3 v

Tuleva hallitus

Taisin onnistua vaaliveikkauksessa ennustamaan oikein viisi eniten ääniä saanutta puoluetta suuruusjärjestyksessä eivätkä prosentitkaan ihan pieleen menneet. Onnittelen siitä itseäni, jos muut eivät huomaa onnitella. Ku…
Suomen KeskustaVastattu 3 v

Vaali ratkeaa maakunnissa

Kepun "entiset" kannattajat ratkaisevat vaalin. Jos he päättävät palata poliittisen kotiinsa eli Kepuun, demarien vaalivoitto on lähellä. Nykyinen gallup-ennuste 11,5 % ei siihen riitä. Kepun pitäisi saada vähintään 13-…

Vaihtoehtoja on

Rahaa ei ehkä ole, mutta vaihtoehtoja on. Nimittäin sille, mistä leikataan. Otetaan vertailtavaksi vaikka kahden selkeästi oikeistolaisen puolueen leikkauslistat. Niitä on nimenomaan leikkauslistoina ajateltu pisimmälle…
Suomen KeskustaVastattu 3 v

Markkinarako keskustaan

Suomessa voisi olla pitkällä tähtäimellä markkinarako aidosti keskustalaiselle puolueelle. Kepuahan on vaikea laskea keskustalaiseksi. RKP on ehkä nykyisistä puolueista lähinnä poliittiseen keskustaan sijoittuva puolue,…
Suomen KeskustaVastattu 2 v

Moralisointi rehottaa

Ihmettelen, miksi jaksetaan vääntää koko ajan jostain Lintilän ryyppäämisestä. Äijähän on tehnyt hallituksessa mielestäni ihan hyvää työtä ja ahkeroinut. Kyllä Lintilä kampittaa saavutuksillaan monen ministerin ja liene…