Vasurien Jussi Saramo on puuttunut tärkeään ja ajankohtaiseen aiheeseen sanoessa, että pitää EU- ja Nato-maiden puolustusmeojen kasvattamista ehdotetulla, suunnitellulla ja tavoietlulla tavalla täytenä typeryytenä ja ra…
Suomen talous menee kovaa vauhtia alamäkeä sen jälkeen, kun persut aloittivat hallitusvastuus. Persuedustajat syyllistyvät muiden puolueiden edustajia useammin rikoksiin. Jopa yksi kansanedustajista ammuskeli liikuttune…
Kansalaistasolla on mahdollista kerätä tuloja neljällä eri tavalla, jos ei oteta lukuun rikollisia tapoja. Ensimmäinen tapa on elää palkallaan. Se on perimerikkalainen tapa. Mahdollisimman pienellä verotuksella pyritään…
Missä EU, siellä ongelma. Jos Soini loikkaa Kepuun, hän joutuu sanoittamaan tämän valitusvirren uudestaan vaikkapa näin: Missä EU, siellä ilmaista rahaa tukikepuille. Kun Kepulle EU on jo pitkään ollut välttämätön, kosk…
Coolcation ilmiö kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Norja ja Ruotsi ovat markkinoineet näitä viilennyslomia jo kotvasen aikaa. Suomi tulee näissä jutuissa aina pikkusen perässä Ruotsia ja Norjaa, mutta kyllä asiaan ol…
Täällä ja muillakin palstoilla keskustelijoita usein jaetaan sosialisteihin, kommunisteihin ja sitten muihin, joita em. taudit eivät ole päässeet kiusaamaan. Ja joita vastaan he ottavat silloin tällöin kunnin kännin. Ta…
EU-komissio on tehnyt tuleville vuosille eli vuodesta 2027 eteenpäin budjettiesityksen, joka kasvattaisi budjetin kokonaissummaa kahdella kolmasosalla. Kasvu olisi todella tuntuva. Kasvua perustellaan puolustuksellisill…
Persujen kannatuksen lasku näyttäisi olevan pysähtymässä, ainakin toistaiseksi. Persut ovat löytämässä ehkä jonkinlaisen kannatustukitason, jota ylläpitävät puolueen uskollisimmat kannattajat eli ns. kansallismieliset j…
Suomen taloudessa ja sen kyvyssä ylläpitää hyvinvointivaltiota on kaksi suurta ongelmaa. Toinen on huono työn tuottavuus, mikä johtuu vanhentuneesta elinkeinorakenteesta. Toinen on huoltosuhteen heikkeneminen, mikä vähe…
Kepun politiikka on ollut monessa mielessä Suomelle vahingollista koko puolueen olemassaolon ajan. Siis jo ennen sotia Maalaisliiton aikana. Se on ennen muuta taloudellisestä hyvinkin haitallista. Tämä johtuu siitä, ett…
Persujen puoluekokouksesta saattaa tulla hikinen kahden päivän tapahtuma. Persujen kannatus on parissa vuodessa melkein puolittinut. Jytkyn sijasta puhutaan rotkosta. Ja jyrkänteen reunalla edelleen roikutaan eli pudost…
USAssa on käyty kulttuurisotaa 1960-luvulta lähtien. Vastapooleina on liberaalit kosmopoliikan kannattajat ja traditionalistiset nationalistot. Tarkemminen sanottuna muuttumattomuuden puolustajat versus kehityksen kanna…
Ukrainan ja USAn tekemä mineraalisopimus saattaa olla Venäjän aloittaman hyökkäyssodan käännekohta. Zelenski oli lukenut tarkkaan Trumpin kirjoittamat diilioppaat ja teki hyvin diilin Trumpin kanssa. USA sitoutettiin so…
Teologian tohtori Ville Mäkipelto on yhdessä kahden eksegetiikan tutkijan kanssa kirjoittanut Jumalan synty -nimisen kirjan, joka on herättänyt paljon mielenkiintoa ja josta on arvostelu 19.4 Hesarissa. https://www.hs.f…
Amerikan persu yrittää Arto Paasilinnan tragikoomisen romaanin mukaisesti hurmaavaa joukkoitsemurhaa tullipolitiikallaan. Trumpin toimet ovat johtamassa globaalin suurlamaan, jos hän jatkaa idioottimaista politiikkaansa…
Hyvän vastauksen tähän kysymykseen antaa brittiläinen Venäjä-tutkija Keir Giles, joka kirjoittanut tällä vuosikymmenellä mm. kolme suomennettua Venäjää käsittelevää kirjaa. Kuten olettaa sopii, trump-putler paktista ei …
Trumpin ja hänen hallintonsa politiikka aiheuttaa sydäninfarktin vaaroja europpalaisille johtajille jo päivittäin. Mutta ei pahaa jos ei jotain hyvääkin. Trumpin ja hänen hallintonsa politiikalla on nähty jo ainakin kak…
Soteuudistus oli epäonnistunut jo syntyessään. Se tiedettiin jo siittämisvaiheessa, mutta kun kiima oli niin kova. Tehokkuus korvattiin aluepolitiikalla. Kepuhan siinä oli pääarkkitehti. Muut puolueet voi syystä syyllis…
Trump on vauhdissa eilen, tänään, huomenna, joka päivä ad hd -vauhdilla. Mitä on jäänyt käteen. Ulkomaanpolitiikassa USA on siirtynyt suurvaltapolitiikkaan, missä on kolme päätekijää eli USA, Kiina ja Venäjä. Perinteise…
Riikka Purra kertoi meille, että empatia ei hänen mielestään kuulu politiikkaan. Elon Musk puolestaan kertoo meille, että empatia on länsimaisen sivilisaation perustuva heikkous (ks. esim. Timo Miettisen essee HS 9.3). …