Kun vaalit on käyty ja vaalitulos selvillä, tulemme näkemään Sipilältä jälleen uuden tiedotustilaisuuden. Kun Kepun kannatus lähentyy kovaa vauhtia 10 prosenttia, Sipilä kertoo taas olevansa sanojensa mittainen mies ja …
Sipilä tunnustaa vihdoin hallituksensa totaaliepäonnistumisen. Hän pyytää kohta hallituksen ero TP:ltä. Sote meni niin mynkään kuin olla ja voi. Tulos ja ulos. Jättääkö Sipilä myös Kepun puheenjohtajuuden? Täyskatatrofi…
Sipilä ja hänen oikeistopopulistinen hallitus ovat hallitustaipaleen loppuoralla ennätyksellisessä epäsuosiossa. Kansa buuaa Sipilälle ja hallitukselle. Sipilä on vienyt kepulaisuuden lähelle kokoomuslaisuutta ja osin s…
Sipilän hallitus aloitti rivakasti kautensa kumoamalla edellisen hallituksen vanhusten huoltoon tekemät parannukset. Nyt Sipilä sitten panee syyt kuntien niskaan. Että olisi pitänyt tietää ennakkoon se, että kusettaahan…
Aamuteeveessä haastateltiin tänään Mari Kiviniemiä ja tämä virsi oli hänelläkin vain vahvistunut. Kukaan heistä ei enää edes mainitse sanaa "aluepolitiikka" tai "alkiolaisuus" taikka "yhteisvastuu". Edellä mainitun kolm…
Hallitus aloitti irtisanomialain valmistelun. Ay-liike vastasi siihen poliittisilla lakoilla. Sipilä sanoi, että jos keksitään yhtä hyvä tai parempi ratkaisu työllistämisen edistämiseksi, irtisanomislain valmistelu void…
Suomellekin tulee kovia ilmastopoliittisia päästövaatimuksia. Lentoliikenne on eräs lisääntyviä päästöjä aiheuttava toiminto. Tässä voisi harkita huomattavan korkeita lentoveroja. Ei mitään kymppejä vaan jopa useampia s…
Hallitus toimiin nyt niin jääräpäisesti irtisamisasiassa, että ei voi kuin ihmetellä tätä tyhmyyden ja jääräpäisyyden määrää. Sitä ihmettelevät kyllä jotkut myös aidan ns. samalla puolella. Entinen EK:n johtaja Lasse La…
Suomen hyvä talouskasvu alkaa lähestyä käännevaihetta ainakin vientiteollisuuden osalta. Viennin kasvuvauhti on nyt pysähtynyt eli olemme nyt siirtyneet nousevasta kasvukäyrästä tasaisen nousun sivuttaisliikkeeseen. Vie…
Pari päivää sitten puolivihaiset maajussit ja heitä peesaava maatalousministeri pääsivät ääneen tv:n ajankohtaisohjelmassa. Tällä kertaa syytettyjen penkillä ei istinut veronmaksaja kuten tavallisesti vaan kaupan ja jal…
Hallitus imoitti budjettiriihen yhteydessä, että Suomeen voidaan perustaa vuodesta 2020 alkaen "luvotusvoitto- ja osinkoverottomia" osakesäästötilejä, joihin voi tallettaa enintään 50 000 euroa. Todellisuudessa kyse ei …
Kepun kannatus on ollut vaihteeksi selvässä laskussa tämän hallituskauden aikana. Äänestäjät saivat Sipilän aikeista vaaleissa täysin toisenlaisen mielikuvan kuin miltä todellisuus sittemmin näytti. Kysehän on Kepussa a…
Jopa kepun pääministeri Sipilä on ollut vaatimassa lisää budjettirahaa maataloustukiin. Ei ehtinyt muste kunnolla edes kuivua pienituloisia koskeneista säästöpäätöksistä, kun jakovaraa näyttäisi taas olevan yllin kyllin…
Arvo Salo (SDP) lanseerasi aikoinaan otskon mukaisen ajatuksen. Hän oli talouspoliittisesti huomattavasti aikalaisiaan edellä. Salon ajatusmallin järkevyys on ymmärretty vasta sitten, kun on tehty niin kuin hän toivoi. …
Suomalaiset ovat oettuja, kun Helsinki valikoitui Trumpin ja Putinin tapaamispaikaksi. Eihän siinä mitään, kyllä tämä voi olla hyvää pr:ää, jos kaikki menee hyvin. Jos tässä olisi looputuloksena jonkinlainen uusi helsin…
Kepun ministerit ja muut keskeiset poliitikot kuten Antti Kaikkonen ja Hannakaisa Heikkinen laittavat soten epäonnistumisen opposition piikkiin ja syyttelevät ministeriöiden virkamiehiä huonosta valmistelusta. Paniikki …
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät antavat tänään Sipilälle vastauksen siitä, ovatko ne sitoutuneet soteuudistuksen eteenpäin viemiseen. Vastaus on Kepulta ja sinisiltä ehdottomasti kyllä ja Kokoomukselta ehdollisesti k…
Pääministeri Juha Sipilä on alkanut vahvasti epäillä hallituskumppani Kokoomuksen pysymistä soteruodussa. Sen vuoksi Sipilä todennäköisesti mittauttaa hallituksensa luottamuksen soten tiedonantokäsittelyssä. Tämä olisi …
Kepulaisen puolueväen voi kyllä sanoa olevan pääosin erittäin puolueuskollista. Sen todistaa hyvin Sipilän hallituksen luoman soten kannatus Kepun perinteisillä kannatusalueilla, harvaan asutuilla syrjäseuduilla. Päätä …
Pääministeri Sipilä nimitteli Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta häiriötekijäksi. Sipilän mukaan Vapaavuori edustaa ulkoparlamentaarisia voimia, jotka ovat siis häiriötekijöitä. Kas kummaa kun Sipilä ei ole koskaan mu…