Suomen ei tule osallistua ryssän paapomispeleihin.
jossain on pahasti pielessä suomen taloudessa.. https://konkurssit.xn--hlytyslista-l8a.fi/
Sillä elokuussa 2026 oli 10 000 työtöntä enemmän kuin elokuussa 2025. https://www.facebook.com/photo/?fbid=10235155070122391&set=gm.29123018687303797&idorvanity=971111899587853 Ja työttömien määrän lasku selittyy kausiv…
Sillä Orpon hallitus on leikannut teidän ansiotanne suojaosasta puoleen. Ja lopusta menee kaksinkertainen vero, jolloin työmatkoihin ja kuluihin menee enemmän kuin työstä ansaitsee. Siis työtä työilon vuoksi. Ainoa plus…
Kela kertoo, että tuen perusosa puolitettiin noin 5 500 henkilöltä. Se vastaa vajaata 3,5 prosenttia kaikista tuensaajista. Ennen helmikuussa voimaan tullutta toimeentulotuen uudistusta perusosaa oli mahdollista alent…
Niin paljon että kaikki on hankalaa ja aina vaan vaikeutuu. Kuka siitä hyötyy? Niin kankea ja kallis tämä maa on, ja vieläpä korruptiota täynnä. Tavan pieniä ihmisiä kyllä syynätään ja valvotaan mutta mitä isompi globaa…
Joku heikkolahjainen virkamies, oletettavasti punatautiin sairastunut on kieltämässä jopa vähäisen kalojen myynnin vanhuksille. Ne helvetin harvat ihmiset, jotka käy kalassa meidän tuhansissa ja taas tuhansissa järvissä…
🚨 Radio Deissä piispa Salomäki vihapuhui herätysliikkeistä kutsumalla niitä SYÖPÄKASVAIMIKSI. Siis kuten Hitler kutsui juutalaisia. Joko kirkolla on kaasukammiot ja polttouunit rakenteilla? https://youtube.com/watch?v=…
Make American Great again!
Risusta ei tule etanolia tarpeeksi, puuta menee valtavasti, sokerijuurikas kasvaa täälläkin. https://yle.fi/a/74-20251577
Demokraatit vyöryivät kautta koko Yhdysvaltain maan ylivoimaiseen rökälevoittoon. Trump itse sanoo, että näin kävi kun hän ei ollut ehdolla. Oikeasti kävi näin juuri sen takia, että Trump on presidentti, sairas ja ala-a…
Palstalle on valitettavasti pesiytynyt joku "keskustalainen" trolli, joka käyttää päivänsä "keskustalaisen" persuutensa todistamiseen. Kohteena on joko Sanna Marin, Nasima Razmyar tai Antti Lindtman tai sitten joku "kom…
Harkimo: ”Lobbaamiskohuissa on nyt tullut Googlen vuoro” "Sekä Liike Nytin puheenjohtaja Harry ”Hjallis” Harkimo että keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaativat pääministeri Petteri Orpoa (kok) julkistamaan Goo…
Antti Hanhivaaran katoaminen erämaahan on fakta jota kaikki eivät kykene sulattamaan. Poliisilla on tiedossa koko tapaus pääpiirteissään, mutta asiaa hämmentää sivullinen jolta puuttuvat tapauksen faktat ja hän on syött…
Itse muistan tämän kuin eilisen päivän, orpolla oli hirveä kiire päästä ottamaan jo muutenkin heikossa asemassa olevilta. Ja Purrallehan se tietenkin kävi.
https://youtu.be/5zk8LpW_uwg?is=LskdzsvODuJn8qX3 Historiaa
Kokoomuksen tai persujen puheita noista ei saa tekemälläkään, heidän puheensa kuulostavat republikaanien ja magalahkon jutuilta. Ja siinä missä SDP:n kansanedustajat iloitsivat demokraattien voitosta, persujen jutut oli…
Onko tästä laskelmia?
Jos SDP lupaa kaikille suomalaisille Vappusatasen, voitto on varma.
Nykyään nuorisolla on lähes kaikilla puukko tai jopa tuliase. Itse olen 47 vuotias poliisin vanha tuttu. Harmittaa se että nuori ihminen ottaa linnatuomion ja yleensä huumeet liittyvät asiaan valitettavasti