koko kaksikielisyysnäytelmän lopettaminen.
Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivis…
Ruotsinkielen sanoista 40 % on tullut ranskankielestä joten ei ihme miksi sen soljuva puhuminen on kuin hunajaa korville sekä on kuin luotu runoihin sekä muuhun ihanuuteen. Rallipakkoenklantii on apukoululaisten puhumaa…
Ahvenanmaalla äänestäjien valitsemat edustajat päättää asioista, ihan samoin tapahtuu myös täällä mantereellakin. Molemmat paikat ovat erilaisia, eli myös päätökset asioista ovat usein erilaisia, eikö tämän voisi jo ymm…
Järkevä ihminen ei odota Messiaan paluuta. Raamatulliset ennustukset (kuten luonnonkatastrofit, sodat tai moraalin rappeutuminen "merkkeinä" lopusta) ovat niin yleismaailmallisia ilmiöitä, että niitä on esiintynyt ihmis…
ekassa MM-voitossa, pukukopissa matsin jälkeen laulettiin 'den glider in' ja sitä laulua hoilattiin joka baarissa niin taajamissa kuin maaseudullakin. Hieno osoitus elävästä, kaksikielisestä Suomesta!
Hullujen pitäs antaa sotia keskenään. Hullua rahoittaa kaukaista rääpäle hullua,kun ison hullun naapurissa kerta asumme.
syytety avustaja sukunimi eroaa L kirjain vain jälkimmäisen lisänä, avustaja kari on sama kari kun syytetty kun kari oli eronnut vuosi pari sitten? r puolustaa r??
Missä se siaitsee, millä mantereella ?
Riehuu täällä pakottamassa typerää kieltään ja haluaa estää muita opiskelematta hyötykieliä.
Kaikki oikeat poliitikoille kuuluvat hommat jää tekemättä ja maa velkaantuu ja työttömyys lisääntyy ja kohta naapurikin hermostuu meille. Eihän kukaan muukaan maa näin käyttäydy tässä Eu:ssa !
Lahkonsa satuja. Omakehu haisee ja esitetään Jehova kyttäysjumalana.
Ukraina ei voi hävitä sotaa Ukrainassa koska Ukrainassa sotaa käydään ukrainalaisten kesken! Ukrainan sota alkoi sisällissotana 2014 kun Ukrainan vallan kaapanneet Yhdysvaltojen tukemat joukot hyökkäsivät itäiseen Ukrai…
Tässä avataan hieman mitä numerot kertoo ja mitä ne eivät kerro: https://luontokertoo.blogspot.com/2026/08/maahanmuuttotilastojen-karu-totuus.html
Jumalako sen piruuttaan meille sälyytti ?
Eli pelastaa ukrainan kansa natsien hallinnasta
Sisällöstä riippumatta repivät törkyviestit ovat todennäköisesti trollien tekoa. Älä ruoki trollia, älä provosoidu törkyviesteistä. Poliittiset vastustajat eivät ole vihollisia vaan suomalaisia, jotka ajattelevat joista…
Miettikää Venäjän historiaa ja nykyhetkeä. Osuvin sana naapurimailta Venäjää kohtaan on "Vainolaiset". Sitä ovat aina olleet. Ei päde karman laki näköjään, kun tuollainen valtio on yhä olemassa diktatuuri muodossa.
"Putinin Venäjä on Kivisen mukaan rakennettu valkoisen Venäjän perinnölle. Neuvostoliitosta kansalliseen tarinaan on kelpuutettu voitto toisessa maailmansodassa. Mitään vasemmistolaista Venäjässä ei ole, Kivinen sanoo. …
Katsoin eilen TVstä putinin esiintymistä sen kasvot oli turvonneet ja puhe sammalsi? Tämä aineenvaihdunta häiriö viittaa mitä ilmeisemmin mielisairauteen.