Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Rippikoulumarkkinoinnissa kyseenalaisia piirteitä

Koulujen toimiminen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoululeirien markkinointialustana ei sovi koulujen uskonnolliseen ja katsomukselliseen sitoutumattomuuteen. Kysehän on korostuneen tunnustuksellisista uskonnollista…
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Keskeisiä lukuja vapaaehtoistyöstä Suomessa:

Osallistumisaste: Vajaa puolet (noin 43–49 %) suomalaisista kertoo osallistuneensa vapaaehtoistoimintaan viimeksi kuluneen vuoden aikana. Säännöllisyys: Vaikka suuri osa suomalaisista osallistuu vapaaehtoistyöhön, moni …
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Milloin vapaa-ajattelijat paistavat makkaraa ?

Kun vapaa-ajatelusta puuttuu sisältöä, niin vapareilla on aikaa kesäilloin juoda kahvia ja paistaa makkaraa. Tällä palstalla vaparit voisivat ilmoittaa missä on milloinkin makkaranpaistoiltoja. Ne olisivat kaikille avoi…
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Saksassa kristittyjen määrä laskee yhä

Vuonna 2025 kahden pääkirkon, katolisen (DBK) ja evankelisen (EKD) kirkon yhteen laskettu jäsenmäärä laski 1,130,000 jäsenen verran. Lasku jatkui rajussa noin kolmen prosentin vuotuisessa tahdissa. Kirkkojen yhteenlaske…
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Ylikosken kirjoitus Keski-Uusimaassa

Lasten uskonnonharjoitustilaisuudet kodin kasvatusvastuulle Koulu- ja päiväkotipäiviin liitettävät ev.-lut. kirkon uskonnolliset tilaisuudet voitaisiin siirtää vapaa-ajan ja kodin kasvatusvastuun puolelle. Näin lapsia e…
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Kriittistä tiedontuotantoa tarvitaan

Ylikoski oli silmäillyt Teppo Eskelisen & Matti Yläsen toimittamaa kirjaa ”Tyhmenevä demokratia? Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa”. Rosebud 2024. ja kirjoitti siitä vaparien fb-ryhmässä seuraavaa: Myös Vapaa-aja…
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Kirkosta eroamista ei helpotettu 1968

Ylikoskella on mainio pieni kirjoitus FB-ryhmässä. Otan vapauden kopioida sen tähän, julkinen ryhmä kun on. Vuonna 1968, jota sanottiin myös Euroopan hulluksi vuodeksi, on Suomen eduskunnassa vasemmistoenemmistö. Rafael…
Vapaa-ajatteluVastattu 1 kk

Nimettömyyden suojasta puhuminen oli vapareille liikaa

Tästä on kysymys: https://keskustelu.suomi24.fi/t/19552479/palstalla-nimettomyys-suojaa-vaparien-vainolta Pitkään saikin olla näkyvillä. Paljon kirjoitettiin ja selitettiin ilmiötä. Sitten arvattavasti vaparit pommittiv…