City-lehdessä kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan myötunto ennusti uskoa. Huomattiin myös, että kun myötätunto otettiin huomioon, sukupuoli ei ennustanut uskoa lainkaan. https://www.city.fi/viihde/tutkijat-selvittivat…
Ylikoski valitti asiaa vaparien facessa. Julkaisukynnyksen voisi ylittää, jos täyttäisi edes alkeelliset laatukriteerit.
Kun ennenkin on ollut vieraana tämmöinen tapaus, niin nyt olisi toinenkin. Milloin ja missä haastatellaan? https://www.arkkihiippakunta.fi/ajankohtaista/istunnon-paatoksia-12-8-2026/
Ylikosken opinoista ja työhistoriasta on tällä palstalla ollut tietoa aiemmin. Niistä on ollut myös antivaparin epäystävällisiä kommentteja. Kun henkilö on jo 10 vuotta ollut eläkkeelle, vapaaehtoistoimijan taannoisiin …
Protu järjestää historiansa kaksi ensimmäistä leiriä syysloman aikana: https://www.protu.fi/ilmoittautuminen-protun-syyslomaleireille-11-18-10-nuuksiossa-ja-vahojarvella-on-nyt-auki/ Vapaa-ajattelijoille tuli pyyntö väl…
Lehden kansikuvat ovat viime aikoina olleet hyvin erilaisia. Muutama vuosi sitten oli monta vuotta saman kuvaajan ottamia hienoja kuvia, paljon myös muotokuvia. Ne eivät yleensä liittyneet numeron teeman tai sisältöön j…
50 varusmiestä pääsi ripille Upinniemen varuskunnassa. https://www.kotimaa.fi/50-varusmiesta-ripille-upinniemessa-tallaista-en-ole-nahnyt-aiemmin/ Jos tämä määrä käy rippikoulun vain yhdessä varuskunnassa, mitä se onkaa…
Jo tammikuussa ilmoitetaan peruskouluun elokuussa 2025 eka luokan aloittavat lapset. Siinä yhteydessä saatetaan kysyä katsomusainetta, vaikka lähtökohtaisesti kirkkoon ja muihin uskontokuntiin kuulumattomien lasten kats…
Upinniemessä on ennätysmäärä varusmiehiä rippikoulussa. Nyt varmaan antivapari on iloinen, kun moni varusmies on tullut uskoon tai haluaa syventää uskonsa tuntemusta, ja aikanaan sitten pääsee taivaaseen. Eikun, itse as…
Alkaako armeijassa sotilaita tulla uskoon ? Kotimaa 12.8.26: "50 varusmiestä ripille Upinniemessä – ”Tällaista en ole nähnyt aiemmin” https://www.kotimaa.fi/50-varusmiesta-ripille-upinniemessa-tallaista-en-ole-nahnyt-ai…
Sotilasvakuutuksen antaa vain muutama prosentti varusmiehistä. Näiden muutaman prosentin takia joukko joudutaan jakamaan juhlahetkellä erikseen vaikka yhtenäisyys olisi tärkeää. Ongelma ratkeaa sillä, että sotilasvakuut…
Olen nyt kevään ajan katsellut maailmaa ilman "vapaa"-ajattelun silmälaseja. Täytyy sanoa, että kyllä kannattaa katsoa omilla silmillä ilman jonkun yhdistyksen tai liiton pakottamaa näkökulmaa ja niiden tahojen keräämää…
Vuosi kääntyy lopuilleen. Jotta välttää vaparien jäsenmaksut ensi vuonna, on hyvä ilmoittaa eroamisestaan jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta. Tai jos ei halua tehdä itsestään numeroa jäsenyhdistykseensä, voi nyt jo…
Jumalanpilkan rangaistavuus tulisi poistaa rikoslaista samoin kuin se on tehty pohjoismaissa ja monissa Länsi-Euroopan maissa. Nyt Suomi on väärässä viiteryhmässä. Jumalanpilkasta kuolemantuomioita tai ankaria raipparan…
Olemme sitoutuneita vapaa-ajattelijoita, joita kalvaa huoli vapaa-ajattelijayhdistysten ja liiton huonosta suunnasta. Korviimme on kantautunut huolestustuttavia uutisia kirkon kanssa harjoitetusta yhteistyöstä ja laskev…
Humanisti-vapari vouhottaa joka pornoketjussa, miten vaparien agendalla on vastustaa seksuaalisuutta ahdistavaa uskontoa. Tilalle Humanisti-vapari tarjoaa sekulaaria seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Vai onko se sekul…
Palstan suosituin ketju on vapaa-ajattelija Jori Mäntysalon avaama ketju otsikolla "Pornoa, pornoa!". Kertoo aika paljon vapaa-ajattelijoista. http://keskustelu.suomi24.fi/t/12363614
Adlercreutz on vihdoin panemassa vauhtia ET-turhakkeen lakkauttamiseksi. Eihän sen oppiaineen takana ole edes tieteenalaa. Täyttä huuhaata. Hyvä että korvataan uskontotiedolla. Protu on nauttinut epäoikeudenmukaista ja …
Se kyllä kannattaa.
Palstalla ollaan jälleen huolestuttu siitä, että Vapaa-Ajattelijoita on aivan liian vähän. Tilanne on syytä korjata pikimmiten. Muistutetaanpa kaikki mahdollisuudesta korjata asia! https://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jas…