Ylikosken opinnoista ja työhistoriasta

Ylikosken opinoista ja työhistoriasta on tällä palstalla ollut tietoa aiemmin. Niistä on ollut myös antivaparin epäystävällisiä kommentteja. Kun henkilö on jo 10 vuotta ollut eläkkeelle, vapaaehtoistoimijan taannoisiin työtehtäviin palaaminen on ollut hassua. Toisen, pitkän ketjun lopussa huomasin tällaisen infon.

Ylikoski on filosofian maisteri, jonka pääaine on yleinen historia ja muita cl-suorituksia sosiologiasta ja kasvatustieteestä sekä a-suorituksia Suomen historiasta, taloustieteestä ja tiedotusopista. Tämän jälkeen hänellä on työn ohessa suoritettuja erinäisiä jatko-opintoja.

Ylikoski on toiminut peruskouluissa ja lukoissa Turussa ja Vantaalla historian ja yhteiskuntaopin sekä elämänkatsomustiedon opettajana, Rakennusliiton Siikaranta-opistossa yhteiskunnallisten aineiden ja viestinnän opettajana ja lisäksi aikuisten peruskoululinjan elämänkatsomustiedon opettajana sekä kesälukion rehtorina. 2000-luvulla hän on toiminut Humanistisen ammattikorkeakoulun järjestö- ja nuorisotyön yksikön lehtorina, aluekoordinaattorina sekä lopuksi ennen eläkkeelle jäämistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyön TKI-päällikkönä. TKI-päällikön tehtävänä oli organisoida lehtorien ja yliopettajien hankkeisiin palkatun henkilöstön TKI-toimintaa, kehittää TKI-hankkeita ja niiden rahoitusta. TKI-päällikön tehtävänkuvaan ei kuulunut oma tutkimustyö. Joitakin julkaisuja kuitenkin löytyy.

Ylikoski on ollut jo 10 vuotta eläkkeellä, jossa hän on käyttänyt aikaansa vapaaehtoistyöhön eri järjestöissä mm. Kansalaisareenassa, Kansan Radioliitossa sekä tietenkin Vapaa-ajattelijain liitossa. Hän on toiminut vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerinä, hallituksen jäsenenä, Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittajana sekä Helsingin seudun vapa-ajattelijain puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Hän on osallistunut pohjoismaiseen yhteistyöhön ja Pohjoismaisen humanistimanifestin valmisteluun 2016 ja päivittämistyöryhmään 2026.
36157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Humanistimanifesti on täysin epäonnistunut. Kun siitä osoitettiin sisäinen ristiriita, Ylikoski on keskittynyt puolustelemaan manifestia ilman kunnollista argumentaatiota. Ylikosken esittämät alkeelliset vastaväitteet kritiikille on kumottu eikä hän ole kyennyt enää asialliseen keskusteluun. Kun manifesti julistaa, että allekirjoittajat seuraavat parhaita argumentteja, Ylikosken inttäminen ilmeisen virheellisen manifestin puolesta asettaa hänet erittäin outoon valoon. Vapaa-ajattelijoiden kannalta parasta olisi, että Ylikoskesta irtisanouduttaisiin samaan tapaan kuin Ylikosken johdolla tehtiin Kimmo Sundströmille.

Äänestä
  • postmoderniin valahtaneena Y ei ole edes välttämättä lukenut, mitä allekirjoittaa, vaan ajanpuutteen takia tärkeää on pompöösit allekirjoitukset, joita voi jälkeenpäin esitellä tärkeillen

    Sekin, että Y korostaa ettei ole työssään tutkimusta tehnyt vaan johtanut tutkimusrahojen
    jakoa ia hankintaa on kuvaa sotkemista postmoderneissa organisaatioissa, joissa tieteestä pihalla olevat kokemattomat henkilöt keksivät mitä on tiede ja päättävät asioista hierarkisessa organisaatiossa ilman vertaiskrtiikkiä

    Tätä on on epäilty tapahtuvan laajassa mitassa Suomen akatemiassakin jne., joissa on menossa aivan posketon rahantuhlaus "asiantuntijoiden" ollessa epätiedemiehiä (tuhlaus siis pienestä tutkimusrahasta, joka sekin valuu hukkaan)

    Tieteessä jäädään koko ajan jälkeen ja kaikki tulee USAsta (Kiinasta) ja täällä lässytetään

    https://twitter.com/mikamerano/status/2070515447334609338

    Äänestä

Turha vaiva, kysytään mieluummin päinvastoin.

Mikä kelpaisi? Millainen koulutus, ammatti ja työura kelpaisi niin että voisi ehdottaa kirkon ja valtion eroa ja sitten puhuttaisiin kirkon ja valtion erosta? Siis siitä ehdotuksesta eikä ehdottajasta.

3Äänestä
  • Ihan aikuisten oikeasti. Onko olemassa ketään, joka voisi sanoa sinulle että kirkko pitää erottaa valtiosta ja alkaisit keskustella asiasta etkä asian sanojasta?

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ihan aikuisten oikeasti. Onko olemassa ketään, joka voisi sanoa sinulle että kirkko pitää erottaa valtiosta ja alkaisit keskustella asiasta etkä asian sanojasta?

    Ykoski (maisteri, jonka pääaine on yleinen historia) on esimerkki opiskelleesta
    joka ei oppinut mitään vaan opettaa antifasismia
    eikä antibolshevismia

    Se kelpaa Valiitolle

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ykoski (maisteri, jonka pääaine on yleinen historia) on esimerkki opiskelleesta
    joka ei oppinut mitään vaan opettaa antifasismia
    eikä antibolshevismia

    Se kelpaa Valiitolle

    Kuka kelpaisi sinulle? Si-nul-le. Mikä olisi sellainen työhistoria, että lähtisit puhumaan asiasta etkä asian vierestä?

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuka kelpaisi sinulle? Si-nul-le. Mikä olisi sellainen työhistoria, että lähtisit puhumaan asiasta etkä asian vierestä?

    Y on ollut töissä joka on tietty erinomaista

    Putinistihallinto väittää että Ukrainassa on natseja
    ja protunistit että ovat antifasistisia

    Fasistit olisivat varmasti auttaneet Ukrainaa

    ihan älytöntä puuhaa eikä siinä auta leninistien työhistoriat

    metalliitto tarjosi työpaikkoja demareile vientivetoinen
    ja rakennusliitto ylikoskille skdl-tyyppisesti kotimaan kauppiaana

    hyvä asia on tietty että Y ei ole eliittitaisto vaan ollut töissä
    hän myös selvisi kaaoksesta maaliin

    eliittitaistot voidaan pisteyttää
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17675027/#comment-139140394

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Et vieläkään vastannut. It-asiantuntija, sairaanhoitaja, it-alan yrittäjä, lääkäri, ahtaaja, noin esimerkiksi. Onko mikään noista sinusta kelvollinen ammatti?

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Et vieläkään vastannut. It-asiantuntija, sairaanhoitaja, it-alan yrittäjä, lääkäri, ahtaaja, noin esimerkiksi. Onko mikään noista sinusta kelvollinen ammatti?

    Millariikka Kätilöllä on Tehy-johtajana parhaat. Tulot. Palkkioineen yli kaksisataa tonnia vuodessa. Vaaliesitteessään vuosia sitten Jape Ahtaaja kertoi 80 000 eli nyt tietty paljon enemmän. Nämä luettelosta menestyneimmät ovat varmaan parhaita?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Et vieläkään vastannut. It-asiantuntija, sairaanhoitaja, it-alan yrittäjä, lääkäri, ahtaaja, noin esimerkiksi. Onko mikään noista sinusta kelvollinen ammatti?

    Protuisteissä saattaa olla historiaa lukeneita oppimattomia, esim. leninismin haittaamia ja bolshevismin vääristämiä https://keskustelu.suomi24.fi/t/19504327/#comment-143886964

    Äänestä

Mussolinin modernistinen hallinto on lisäksi rationalismia kulttuurisesti vielä vähän Alvar Aallon tyyliin ja modernismia, selkeitä yhtymäkohtia Aaltoon

Mussolini rauhanmiehenä valmistautui Rooman 1942 maailmannäyttelyyn ja rakensi Rooman eteläpuolelle jatkeen EUR -kaupungin(osan) 1930-luvulla ja se on
modernistisine ja tieteellisine rakennuksineen urbaanin uusi keskusta
kun vanha keskusta (rakennettu noin 600 ennen ajanlaskun alkua)

Homma meni pieleen, kun bolshevikit aloittivat 1939 maailmansodan hyökkäämällä
Puolaan ja Suomeen

Siksi on aivan törkeää että Protussa opetetaan antifasismia ja muuta roskaa
Mussolini on rakentaja

vaikka pitäisi opettaa antibolshevismia ja antivenäläisdiktatuuria jne.
venäläistuhoa vastaan

https://warfarehistorynetwork.com/article/the-eur-mussolinis-new-rome/

Äänestä
  • Protu on antifasistinen eikä antileninistinen vaikka Mussolinin hallitus käänsi Paavin ja etelä-Amerikan katoliset tukemaan Suomea talvisodassa leninistien hyökkäystä vastaan, jotka aloittivat maailmansodan. Protuisti Ylikoski on yrittänyt opiskella historiaa, muttei oppinut olosuhteiden (leninismi) pakosta https://keskustelu.suomi24.fi/t/19504327/#comment-143879474

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Protu on antifasistinen eikä antileninistinen vaikka Mussolinin hallitus käänsi Paavin ja etelä-Amerikan katoliset tukemaan Suomea talvisodassa leninistien hyökkäystä vastaan, jotka aloittivat maailmansodan. Protuisti Ylikoski on yrittänyt opiskella historiaa, muttei oppinut olosuhteiden (leninismi) pakosta https://keskustelu.suomi24.fi/t/19504327/#comment-143879474

    Protuistiset vaparit eivät leninistisinä jne. voi olla antibolshevikkeja mutta wokettajia "Kevätkokous päätti arvoista: Protu on antirasistinen, antifasistinen, antiableistinen ja feministinen
    Submitted by Porola Simo on Ma 25.04.2022"

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17613451/tampereen-va-vahan-klubi-illoista#comment-117781834

    Äänestä

Kommenteissa esiintyvät tekstivirtasuoltajat ovat tehneet tuota samaa jo useamman vuoden sadoissa eri ketjuissa.

Äänestä
  • Ylikosken olisi syytä keskittyä keilaamiseen ja muuhun eläkeläistouhuun. Nämä sekavat manifestit ja ketjujen nostot tuottavat pelkkää myötähäpeää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ylikosken olisi syytä keskittyä keilaamiseen ja muuhun eläkeläistouhuun. Nämä sekavat manifestit ja ketjujen nostot tuottavat pelkkää myötähäpeää.

    Hyvinkin selkeä on Pohjoismainen humanistmanifesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Hyvinkin selkeä on Pohjoismainen humanistmanifesti.

    Sehän on sisäisesti ristiriitainen, kuten toisissa ketjuissa on pitävästi osoitettu.

    Äänestä

Laajemminkin voi kysyä mikä kelpaa. Esaa voi sanoa liian vanhaksi -- minkä ikäinen on "sopiva" vapaa-ajattelijaksi? Työura mm. opettajana ei kelvannut -- mikä työ kelpaisi. Vasemmistoliitossa vaikuttaa, sekin on osalle paha juttu -- mikä puolue olisi ok?

Vapaa-ajattelijoita on aika monenlaisia. Aina täällä kerrotaan mikä on vialla ja väärin, mutta millainen sitten on sopiva niin ettei lähdetä arvostelemaan ihmistä.

1Äänestä
  • Ikä sinänsä ei ole ongelma, mutta jos henkilö jämähtää menneisyyteen ja ajattelutaidot alkavat tuottaa sekavaa manifestia, ei sovi tehtäviin. Osaltaan on sinunkin vastuullasi, että liiton nimissä on hyväksytty sisäisesti ristiriitainen teksti. Mitä aiot tehdä asialle?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ikä sinänsä ei ole ongelma, mutta jos henkilö jämähtää menneisyyteen ja ajattelutaidot alkavat tuottaa sekavaa manifestia, ei sovi tehtäviin. Osaltaan on sinunkin vastuullasi, että liiton nimissä on hyväksytty sisäisesti ristiriitainen teksti. Mitä aiot tehdä asialle?

    Humanistimanifesti on selkeä ja sisällöltään hyvin ansiokas.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Humanistimanifesti on selkeä ja sisällöltään hyvin ansiokas.

    Ei ollut vaan sisäisesti ristiriitainen. Katso ao. ketjusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ikä sinänsä ei ole ongelma, mutta jos henkilö jämähtää menneisyyteen ja ajattelutaidot alkavat tuottaa sekavaa manifestia, ei sovi tehtäviin. Osaltaan on sinunkin vastuullasi, että liiton nimissä on hyväksytty sisäisesti ristiriitainen teksti. Mitä aiot tehdä asialle?

    Laitoin tästä jotain kommenttia: https://keskustelu.suomi24.fi/t/19491013/pohjoismainen-humanistimanifesti#comment-143903427

    Jatkettaneen siellä. Vältän mollausotsikoiden avaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Luterilaisten ja Räsäsen mollaus ylittää nälvinnän kaikki tasot vapareissa paitsi islambolshevikkien hyysäntää

    Noniin, kestiköhän täyttä viikkoa siitä kun sanoit uskovasi, että Räsäseen viitattiin Homoillan jälkeen paljon, Falkiin ei käytännössä lainkaan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Laitoin tästä jotain kommenttia: https://keskustelu.suomi24.fi/t/19491013/pohjoismainen-humanistimanifesti#comment-143903427

    Jatkettaneen siellä. Vältän mollausotsikoiden avaamista.

    Ei ole mollausta laittaa otsikko, joka kuvaa aloituksessa pitävästi argumentoitua väitettä. Ihan rohkeasti vain avaamaan. Humanistimanifesti on sisäisesti ristiriitainen. Se myös päätyy vaatimaan sekulaarin katsomuksen ylivaltaa.

    Äänestä

Avaus on siksi että antivaparin työtyyliin kuulu rokkia aktiivitoimijoita epäasiallisesti.

Äänestä
  • Miksi ei saa tehdä havaintoja ja mainita niistä. Manifesti on sisäisesti ristiriitainen ja menitte sen hyväksymään. Ei anna älyllisestä tasostanne kovin hyvää kuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Miksi ei saa tehdä havaintoja ja mainita niistä. Manifesti on sisäisesti ristiriitainen ja menitte sen hyväksymään. Ei anna älyllisestä tasostanne kovin hyvää kuvaa.

    Manifesti on erinomainen, ja sekös harmittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Manifesti on erinomainen, ja sekös harmittaa.

    Ylikoski keskuseskelee itsensä kanssa ja sekos kuvioihinsa

    Äänestä

Luulen että nämä läpättäjät Y ja M potkitaan pelolle teoretisoimasta niitä näitä ja sitten on kysymys

saavatko kovan linjan koulukiusaajat ja häiriköijät vallan

vai tuleeko tilalle nätisti esiintyviä tyhjänpäiväisiä kaunopuhuvia naisia

Äänestä

Paljon vapaaehtoistyötä eläkkeelle jäätyä ja varmaan myös työelämän aikana.

Opiskeluajan aktiivinen toiminta SKPn vähemmistön eli stalinistien Turun Marxilaiset Opiskelijoissa on jäänyt pois. Puhis oli nykyinen kansanedustaja Aki Linden.

Äänestä
  • Ylikoski oli opiskeluaikana vaaleilla valittuna Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

    Mutta erityisesti on syytä mainita, että vuosona 1977-79 hän oli Turun yliopisto hallituksen jäsen, toinen kahdesta opiskelijajäsenestä (Toinen oli Olli Manni. Hallituksen puheenjohtaja oli rehtori Osmo Ikola.)
    Olipa Ylikoski myös Turun ylioppilaskyläsäätiön hallituksen jäsen.

    Äänestä

Opiskelijana Y johti Turun yliopistoa pimeimpänä taistolaisaikana 1977

Taistolaisten 1977 Stadin kulkueessa kannetaan suurta Lenin-kylttiä, jolla juhlitaan Lokakuun suuren vallankumouksen 60-vuotispäivää https://kommari.livejournal.com/3534524.html

Äänestä
  • tuossa linkissä on viimeinen sana samoubiystvo

    oletteko lukeneet vain pakkoruotsia eihän vapareista kukaan osaa mitään venäjää?
    samo on siellä niiku ite aattelepa ite vai mikä se oli

    itelämmittävä samo vaari sanoi dromeraari
    itelentävä lentokone
    itepalveleva kauppa

    ja tuossa on itemurhaava

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    tuossa linkissä on viimeinen sana samoubiystvo

    oletteko lukeneet vain pakkoruotsia eihän vapareista kukaan osaa mitään venäjää?
    samo on siellä niiku ite aattelepa ite vai mikä se oli

    itelämmittävä samo vaari sanoi dromeraari
    itelentävä lentokone
    itepalveleva kauppa

    ja tuossa on itemurhaava

    eli sosialismi oli sitä ite

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ylikosken opinoista ja työhistoriasta on tällä palstalla ollut tietoa aiemmin. Niistä on ollut myös antivaparin epäystävällisiä kommentteja. Kun henkilö on jo 10 vuotta ollut eläkkeelle, vapaaehtoistoimijan taannoisiin työtehtäviin palaaminen on ollut hassua. Toisen, pitkän ketjun lopussa huomasin tällaisen infon.

Ylikoski on filosofian maisteri, jonka pääaine on yleinen historia ja muita cl-suorituksia sosiologiasta ja kasvatustieteestä sekä a-suorituksia Suomen historiasta, taloustieteestä ja tiedotusopista. Tämän jälkeen hänellä on työn ohessa suoritettuja erinäisiä jatko-opintoja.

Ylikoski on toiminut peruskouluissa ja lukoissa Turussa ja Vantaalla historian ja yhteiskuntaopin sekä elämänkatsomustiedon opettajana, Rakennusliiton Siikaranta-opistossa yhteiskunnallisten aineiden ja viestinnän opettajana ja lisäksi aikuisten peruskoululinjan elämänkatsomustiedon opettajana sekä kesälukion rehtorina. 2000-luvulla hän on toiminut Humanistisen ammattikorkeakoulun järjestö- ja nuorisotyön yksikön lehtorina, aluekoordinaattorina sekä lopuksi ennen eläkkeelle jäämistä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyön TKI-päällikkönä. TKI-päällikön tehtävänä oli organisoida lehtorien ja yliopettajien hankkeisiin palkatun henkilöstön TKI-toimintaa, kehittää TKI-hankkeita ja niiden rahoitusta. TKI-päällikön tehtävänkuvaan ei kuulunut oma tutkimustyö. Joitakin julkaisuja kuitenkin löytyy.

Ylikoski on ollut jo 10 vuotta eläkkeellä, jossa hän on käyttänyt aikaansa vapaaehtoistyöhön eri järjestöissä mm. Kansalaisareenassa, Kansan Radioliitossa sekä tietenkin Vapaa-ajattelijain liitossa. Hän on toiminut vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerinä, hallituksen jäsenenä, Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittajana sekä Helsingin seudun vapa-ajattelijain puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Hän on osallistunut pohjoismaiseen yhteistyöhön ja Pohjoismaisen humanistimanifestin valmisteluun 2016 ja päivittämistyöryhmään 2026.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu