Tälle palstalle nousee silloin tällöin aloitus otsikolla: Vaparit raivona. Ei kai tuo alla oleva asia kuitenkaan vapareita raivostuta ? Ilta-Sanomat 15.2.22: "Kansanedustajia, liike-elämän vaikuttajia ja yhteiskunnallis…
Jori on päästänyt aivopierun. On kuulemma "kyttäämistä" lukea vaparien fb-sivua, vaikka sivu on avoimesti kaikkien luettavissa. Ilmeisesti siis halutaan, että kuka tahansa näkee höpinät siellä. Sitten kuitenkin valiteta…
Vaparit kiehuvat taas raivosta. Hesarissa oli paraatipaikalla iso kirjoitus Raamatusta. Kirjoittajana yliopiston dosentti eli tieteellisesti pätevä. Mitä tekevät vaparit? Räjähtävät raivosta, kun tieteellisesti pätevä a…
Ministeri Anneli Saarikko piti puheen kirkolliskokoukselle. Vaparit ovat tietysti jo tästä raivona. Mutta mikä raivo repeääkään hänen sanoistaan! Saarikko sanoi mm. seuraavaa: "Valtioneuvoston turvallisuusstrategiassa o…
Helsingin uutisissa on kaupunkiteologian professorin haastattelu. Hän sanoo muun muassa: ”GRÖNLUNDIN ALAISUUDESSA on juuri alkamassa kaksivuotinen tutkimushanke, jossa selvitetään, miten uskonnolliset yhteisöt, kansalai…
Pappi on kirjoittanut jotain, että on luonnollista laulaa virsiä vanhainkodissa yms. Vaparit ovat taas ihan raivona. Ylikoski sanoo fb-ryhmässä, ettei saisi kailottaa virsiä, koska Ylellä on hartausohjelmat jne. No mutt…
Ruotsin kuningas vallassa 50 vuotta: Ilta-Sanomat 14.9.23: Niinistö ja Haukio astelivat Kaarle Kustaan juhlakirkkoon ensimmäisinä
Niinistö sanoi Ukrainassa maalauksen saatuaan, että se on "very impressive". Ajatelkaa, jos presidentti olisi vapari, hän paiskaisi lahjan maahan, talloisi sen jalkoihinsa ja kiljuisi kiroten, että tällaiset pitäisi vai…
Nuorisobarometri paljasti, ettei suvivirsi tai uskonto koulussa haittaa nuoria. Ei edes uskonnottomia nuoria. Vaparit saivat taas märän rätin kasvoilleen. Todennäköisesti pahemman kuin koskaan aiemmin. Nuoriso edustaa t…
Vaparit näkyvät kirjoittaneen vihaviestejä siitä, että kirkko tukee ihmisiä järkyttävässä tilanteessa. Raivoa aiheuttaa siis moniammatillinen viranomaisyhteistyö. Vaparit ovat omituinen ääriryhmä. Toivottavasti ei vaara…
Telkkarissa näytettiin eilen jokujumalanpalvelus, josta nyt on noussut poru vaparien fb-ryhmässä. Ei näköjään ollut vaparikatsojien mielen mukainen. Nämä siis tapittavat telkkarin jumalanpalveluksia! Aika selvä osoitus,…
Kaikenlaisista asioista ne vaparit jaksavatkin raivota. Naurettavaa. Ei ole omilla aivoillaan ajattelevan ateistin eikä uskonnottoman paikka vapareissa. Älyvapaata maksaa vapareille siitä, että joutuu heidän älyvapaasee…
Seurakuntalaiset ovat rakentaneet palaneen kirkon tilalle uuden ja ehomman ja nyt YLE näytti sitä kaikelle kansalle. Ei ole vaikea arvata, että vapaa-ajattelijat eivät ole meinanneet housuissaan pysyä, kun sen näkivät.
ILTALEHTI: 10.3.25 Joensuussa kuoli viikonloppuna kolme nuorta aikuista ja 1-vuotias tyttö liikenneonnettomuudessa. Kaikki kuolleet olivat rovaniemeläisiä. Rovaniemen seurakunta järjestää maanantaina rukoushetken onnett…
Lehdessä on jollain sivulla uskonnollista sisältöä ja seurakunnan ilmoituksia. Esa oli raivoissaan räpsinyt lehdestä kuvia ja ladannut niitä Facebookiin vinksin vonksin. Ei sitä vihapäissään ehdi katsoa, että kuvat olis…
Suuntautuuko kirkon sisälähetystyö enemmän uskonnottomien kuin toisuskoisiin? Onko täällä kirkon puolustajia vastaamaan?
Tämä EK-palvelu on edelleen kovassa käytössä, j se ohjaa kirkosta eroajia DVV:n sivuille eroamaan vahvan tunnistautumisen kautta. Sivuilla kävijöiden määrä korreloi vahvasti toteutuneiden erojen määrän kanssa päivittäin…
Löysin tällaisen teemanumeron 4/2012: https://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/vapaa-ajattelija-2012-4.pdf
Elämänkatsomustiedon opetukseen pääsy on hyvä lahja lapselle uuteen vuoteen ja loppuelämää varten.
Protun lehti on julkastu: https://lehti.protu.fi/ Vapaa Ajattelija sen sijaan ilmestyy myös paperilla. Sisältöihin katsomatta, kumpi on parempi julkaisumuoto?