Hän vaati siitä hyvästä 5000 euroa.
Hänellä ei ollut lapsia koulussa, jonne hän tunkeutui joulujuhlaan. Tieto kuitenkin oli, että juhlassa lauletaan joululauluja, joissa on uskontoon viittaavia elementtejä.
Suvivirsimies hakeutui siis omaehtoisesti semmoisen äärelle, mitä hän kammoksuu. Ristiriitaista, eikö totta?
Suvivirsimies oli paennut laulun aikana koulun ovista ulos ja jäi lukkojen taa. Viittilöimällä hän pääsi takaisin sisään. Toisen laulun aikana hän pakeni tuulikaappiin, jonne laulu kaikui.
Suvivirsimies vaati itse itselleen aiheuttamiensa kärsimysten korvaukseksi Espoon kaupungilta 5000 euroa.
Hänellä ei ollut lapsia koulussa, jonne hän tunkeutui joulujuhlaan. Tieto kuitenkin oli, että juhlassa lauletaan joululauluja, joissa on uskontoon viittaavia elementtejä.
Suvivirsimies hakeutui siis omaehtoisesti semmoisen äärelle, mitä hän kammoksuu. Ristiriitaista, eikö totta?
Suvivirsimies oli paennut laulun aikana koulun ovista ulos ja jäi lukkojen taa. Viittilöimällä hän pääsi takaisin sisään. Toisen laulun aikana hän pakeni tuulikaappiin, jonne laulu kaikui.
Suvivirsimies vaati itse itselleen aiheuttamiensa kärsimysten korvaukseksi Espoon kaupungilta 5000 euroa.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Onko suvivirsimies joku kirjanpitäjä? Lehteä johtaa merkonomi
Älkää rynnätkö sellaisten johdolla luterilaisten nälvijöiksi
niillä ei riitä rahkeet
Myös vanhat Valiiton muistiinpanot ovat menneen ajan hömppää,
hetken päästä fyysinen tekoäly korvaa sotilaat jotka eivät tarvitse
valojen vannomisia ja sotilaspastoreita ei enää ole kun tekoälysotilaat
lepäävät sadoin tuhansin varastohyllhyillä joista ne otetaan esiin
vain kremlistien alettua hyökkäyksen Onko suvivirsimies joku kirjanpitäjä? Lehteä johtaa merkonomi
Älkää rynnätkö sellaisten johdolla luterilaisten nälvijöiksi
niillä ei riitä rahkeet
Myös vanhat Valiiton muistiinpanot ovat menneen ajan hömppää,
hetken päästä fyysinen tekoäly korvaa sotilaat jotka eivät tarvitse
valojen vannomisia ja sotilaspastoreita ei enää ole kun tekoälysotilaat
lepäävät sadoin tuhansin varastohyllhyillä joista ne otetaan esiin
vain kremlistien alettua hyökkäyksen https://keskustelu.suomi24.fi/t/19528586/sotilaspappien-uskontoallergiapuheet-loukkaavia-ja-manipuloivia#comment-144580902
tuli vahingossa klikattu kahteen kertaan, pahoittelut siitä
Täähän alkaa olla aivan naurettavaa. Menee ite ja vaatii sitte siitä viis tonnii. Onks kaikki vapaa-ajattelijat yhtä sekasin?
Valiitto supistuessaan sakenee häiriköiksi
paha piirre on, että häirikkötoiminta johtaa taisteluun
ja oikeusjuttuihin koulussa sarjavalittajien jne toimesta
Sitä ei pidä törkyturpavapereille antaa anteeksi kenenkään ateistin
Se että nälvitään räsäsiä ja luterilaisuutta on jo paksua
mutta ei vaikuta tärkeään kouluun niinkään
Vapaa-ajattelijain tavoitteet ja toiminta selviävät täältä: vapaa-ajattelijat.fi
Suvivirsimies näyttää mitä vaparisekoilu oikeasti on. Pompöösit kirjoituksesi on naurettavia.
Vapaa-ajattelun loppu lähenee.....💥
Viekää pois, viekää pois........
vapari-uskonto ei tee ihmiselle hyvää !!!
Vaparius - hyh, hyh, huijjaa !!!
Eihän tuossa mitään outoa. Suvivirsimies on omaksunut valvovan virkahenkilön roolin joka on melko yleinen harha vapaa-ajattelijain joukossa.
Onko lukkojen taakse ja tuulikaappiin hätäännyksissään ryntäävä kuitenkaan Suvivirsimies vai mr. Bean?
Tästä saisi komedian.
Perheen piirissä oli ollut havaintoja useilta vuosilta kouluissa, joissa perheen lapset kävivät. En tunne tapausta, mutta voin kuvitella, että isä on halunnut selvittää, onko samanlaista syrjivää, OPHn ohjeen vastaista menettelyä muissakin kouluissa. Ilmeisesti oli.
Suvivirsimies luulee olevansa valvova viranomainen. 😂
Syrjinnän lopettamiseksi toimiva kansalainen, isä.
Mitä syrjintää se on, että tietoisesti hakeutuu paikkaan, jossa lauletaan joululauluja ja sitten vaatii siitä 5000 e?
Sillä on vibra perseessä
Syrjintää on, jos koulu ei noudata Opetushallituksen ohjeita. Ei pitäis olla vaikeaa ymmärtää.
Vapaa-ajattelijat pyrkivät syrjäyttämään kouluista uskonnon opetuksen. Kuinka syrjivää!
Myös ns. Suvivirsi on virsi, vaikka voissa paistettais. Sen lopussa väitetään että alussa mainitut ihanat kevään sääolot olisivat jonkun henkiolennon aikaansaannosta, vaikka kauniit kevätpäivät ovat ihan luonnollinen ilmiö.
Osaatko sanoa, miksi suvivirsimies oma-aloitteisesti hakeutuu usk. laulujen ääreen, vaikka kammoaa niitä?
Virret eivät kuulu Raamatun kaanoniin. Ei aivan kannata lauluja, olivat kuinka virsiä tai muita "hengellisiä", sanan mukaisesti ottaa.
Evoluutio ilman päämäärää ja tarkoitusta on onnistunut aikaan saamaan luonnonlait jotka toistuvat kutakuinkin ennustettavina jollei ihminen tarkoituksineen ja päämäärien niitä onnistu sotkemaan.
Tsekatakseen, onko naapurikoulussakin syrjiviä käytäntöjä.
Onko hän joku valvova virkamies vai kuvitteleeko olevansa?
Homo mikä homo
Ylikoski: Vapaa-ajattelijain tavoitteet ja toiminta selviävät täältä: vapaa-ajattelijat.fi
tämä ei täysin pidä paikkaansa
oleellinen osa puuttuu
Valiitossa on iso Pu-Tin Punainen Torvisoittokunta
joka soittaa yhtä virttä sosialismikaaosta putinian tahtiin
Siitä löytyy tieto ja antajasta jne monipuolisesti
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19426140/#comment-144501509
Jep. Teot puhuvat. Suvivirsimies kertoo vapareista enemmän kuin tuhat sivua Ylikosken jaarittelua.
Tästä tyypistä saisi hyvän komedian
Ehkä Suvivirsimies ajatteli, että koulussa tunnistetaan hänen uskonnoton vakaumuksensa ja sitä kunnioitetaan jättämällä Suvivirsi pois. Järkytys lienee ollut valtava, kun näin ei tapahtunut.
Tää vapaa-ajattelijoiden toiminta on täysin järjetöntä. Ja yhteiskunta maksaa.
Syrjintää on, jos koulu ei noudata Opetushallituksen ohjeita. Ei pitäis olla vaikeaa ymmärtää
No ei varmaan ole. Syrjintää on jos noudattaa Ylikosken yhdenvertaisuusohjeita erilaisille ulkoa tulleille häirikkövähemmistöille
Valiiton ideologian pohjana on Martin Scheinin ex-SKDL eduskunta-avustaja herraskakara isä yliopistorehtori joka on Y:n opiskelukom-kaveri Turusta ja Y on hänen suomalaissyrjintään pohjautuvan
yhdenvertaisuusideologian levittäjä Valiitossa, SAK-mafiosojen, pakkoruotsittajien, erilaisten islamilaisortotiksiskremliläisten ...
tukioppi
Evoluutio ilman päämäärää ja tarkoitusta on onnistunut aikaan saamaan luonnonlait jotka toistuvat kutakuinkin ennustettavina jollei ihminen tarkoituksineen ja päämäärien niitä onnistu sotkemaan""
Luonnonlakeja ei ole olemassa vaan maallikoiden puhetapa
Eräs ala jossa Valiitossa ollaan totaalisesti pihalla on biologia
ja luonnontieteet yleensä kannattaisi pitää turpansa tukossa
einsteineista ja heisenbergeistä
https://www.worldofbooks.com/en-gb/products/character-of-physical-law-with-new-foreword-book-richard-feynman-9780262533416
Omituista, pahantahtoista otsikon nostelua. Avaukseen on vastattu yllä.
Asiallista kritiikkiä vain.
Hä? Jos suvivirsimiehen toilailut aiheuttavat mielestänne haittaa vapareille, voitte erottaa hänet vapariyhdistyksestä. Niin kauan kuin hän on vaparien jäsen, hänen toilailunsa kuuluu myös tälle palstalle.
Epäilin jo euron korvausvaatimuksen aikaan, että kaverista tulee ongelma vapareille. Mitään ei tehty. Sitten tuli viime kevään suvivirsikohu, jossa vaparit näyttäytyvät ihme nillittäjinä. Saas nähdä mihin mainekriiseihin hän vielä vetää liiton. Pitkittyessä tilanteet tuppaavat vain pahenemaan.
Kun omaa lasta oli syrjitty useita vuosia, hän halusi selvittää, onko samoja syrjiviä käytäntöjä muissakin espoolaiskouluissa. Ett tainnut ymmärtää aiemmin tätä.
Unohdat, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta asettui lasen ja hänen isänsä kannalle. Pääsikö unohtumaan.
Kymppitonnin uhkasakko.
Eri asia on, että Espoo valittaa sen päätöksestä hallinto-oikeuteen. Sen tulos nähdään sitten. Veisikö Espoo jopa KHO:een?
Antivaparin muisti on todella valikoiva ja vääristävä.
No eipä sitä uhkasakkoakaan pidetty kohtuullisena. Sehän vain heikensi vapareiden mainetta. Ja sitäpaitsi se oli perusteiltaan niin riidanalainen, että oikeus tullee kumoamaan.
Ihmettelen mikä pakkomielle teillä on suvivirsimieheen. Aiemmin otitte hiukan etäisyyttä ja yrititte tyynnyttää, ettei tämä suvivirsi ole niin olennainen. Nyt sitten taas on. Mutta omapa on sekoilunne. Normiateistit ja uskonnottomat pysyvät kaukana teistä.
Jos Suomeen tulisi joku uskonnonvastainen ja uskonnonharjoittamista rajoittava laki, niin valtio varmaan nimittäisi Suvivirsi-Ojalan johonkin virastoon uskonnonvastaisuuden toteutumista valvovaksi viranomaiseksi. Toinen sopiva virkamies olisi Korkee.
Ei tarviis nimittää. Harjoittelevat jo aivan vapaaehtoispohjalta.
Totta! Menisihän se kyttääminen harrastuspohjaltakin. 😄
Uskonharhaiset uskovat Raamatun mielikuvitustarinakokoelman olevan totta, kun taas me tervejärkiset tiedämme niiden olevan mielikuvitusta.
Eli miten se menikään: kysy mitä tahansa, vastaus on vaparidogmin toisto. Ajatteletteko lainkaan omilla aivoilla?
Kautta aikain hyvillä tarinoilla on kysyntää.
Täältä katsomaan faktoja: vapaa-ajattelijat.fi ja /va-lehti
Erotkaa vapareista
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on Ojalan ja hänen poikansa kannalla.
Se ei hyväksynyt Ojalan 5000 vaatimusta siitä, että tämä meni jonnekin random kouluun joulujuhliin, jossa hänen lapsensa ei edes ollut.
Oliko Ojalalla poika mukana valvonta käynnillään?
Virallinen asiakirja kertoo vain Laurista
Nyt hän riehuu sen puolesta, ettei oppilaat voisi poistua koulun musiikin tunneilta, jos siellä olisi jotakin heitä loukkaavaa. Kaikkien on pakko osallistua yhteiseen opetukseen, mikäli se olisi Laurista kiinni, koska hän pystyy myös määrittelemään sen, mikä on kaikille sopivaa ja mikä ei. Omasta riehumisestaan Suvivirttä ym. vastaan hän tietenkään ei mainitse mitään.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli ikän ja pojan kannalla. Kuin pyhä henki?
Korjais: isän
Uskonharhojen pakkotuputtaminen kouluissa on lopetettava.
Kotonaan ja valitsemissaan piruntorjuntabunkkereissa saa jokainen uskonharhainen ilman muuta todistaa harhaisuuttaan aivan vapaasti, minkä uskonnonvapauslakikin vahvistaa.
Kouluissa vissiin pitää tuputtaa vapaa-ajattelijoiden sekulaari-humanismi-ateismia
Opetussuunnitelmassa on paljon hyvä sisältöä sekä uskonnollinen ja katsomuksellinen sitouttamattomuus.
Nimenomaan. Koska opetus on tunnustuksetonta ja sitouttamatonta, ei tarvita mitään elämänkatsomustietoa. Kaikki ussanopetukseen, kuten Adlercreutz on viisaasti ehdottanut.
Anders on rautaa! 💪