Kriittistä tiedontuotantoa tarvitaan

Ylikoski oli silmäillyt Teppo Eskelisen & Matti Yläsen toimittamaa kirjaa ”Tyhmenevä demokratia? Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa”. Rosebud 2024. ja kirjoitti siitä vaparien fb-ryhmässä seuraavaa:

Myös Vapaa-ajattelijain liitto tuottaa monen muun järjestön lailla kriittistä tietoa. Toki sitä tekevät kirjan mukaan muutkin tahot: ”Kriittinen tiedontuotanto voidaan määritellä yhteiskunnallisesti relevantiksi tutkimus-, selvitys- ja viestintätyöksi, jota instituutio tai sektori tekee sisäisesti tunnistamistaan tarpeista käsin.”

Vapaa-ajattelijain liitto tuottaa tietoa ennen muuta laadullisin menetelmin, mutta jossain määrin myös määrällisesti. Jälkimäisestä kannattaa mainita vuosittainen tiedon keruu elämänkatsomustiedon oppilasosuuksista peruskouluissa. Se on merkittävästi paikannut tetovajetta, joka seurasi Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen yhteistyöongelmista.

Toinen esimerkki myös määrällisten menetelmien käytöstä oli vuoden 2022 koulukysely, joka koski uskonnollisten ja vaihtoehtoisten tilaisuuksien sekä elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyjen tilaa. Saatua tietoa olennaisesti täydensivät myös sanalliset vastaukset.

Vapaa-ajattelijain asialistalta kertyy paljon myös muuta tietoa uskonnottomien syrjinnästä ja katsomusvapauden loukkauksista sekä myös toiminnasta niiden paljastamiseksi ja poistamiseksi. Tätä olisi tarpeellista dokumentoida aiempaa enemmän. Myös yhdistystasolla tehtävä työ ja sen näkyväksi tekeminen on tärkeää.

Konkreettisten ongelmien lisäksi tarvitaan edelleen myös rakenteellisen syrjinnän oikeudellista, poliittista ja yhteiskunnallista analyysiä. Niin etuoikeuskirkot kuin muutkin uskontokunnat pyrkivät myös offensiiviseen toimintaan, joihin monivoi lähetyskäsky. Erityisesti se kohdistuu lapsiin ja nuoriin.

Maallistumiskehityksen myötä valtiokirkkojärjestelmän pohja on putoamassa pois, mutta siihen liittyvä politiikka on Suomessa ollut epästrategista. Meidän on mahdollista ja välttämätöntä tuottaa strategista analyysiä muun muassa poliittisten puolueiden tavoiteasetannan tueksi. Seuraavat eduskuntavaalit, viimeistään vuonna 2027 lähestyvät ja niihin valmistautuminen on menossa monella taholla.
20346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vapaa-ajattelijain liitto on kuitenkin, myös yhteistyössä Humanistiliiton kanssa, tehnyt perusteltuja esityksiä kirkon ja valtion suhteen uudistamisesta ja strategisesta valmistautumisesta siihen. Niitä on toimitettu puolueille ja myös kansanedustajille lähivuosien varrella.

1Äänestä

Kirja tuo esiin, että kriittisen tiedontuotannon asemaa on viime vuosina monin tavoin heikennetty niin yliopistoissa, erilaisissa tutkimuslaitoksissa kuin kansalaisjärjestöissäkin muun muassa erilaisilla rahoitusinstumenteilla. Sellaisena kai voidaan pitää myös Vapaa-ajatteljain liiton valtionavustuksen nollaamista.

1Äänestä

Hyvä näkökulma. Järjestöt myös esittävät hyviä tutkimuskysymyksiä.

Äänestä

Kokemusten ha toimien dokumentointi. Yhdistykset & liitto.

Äänestä

Ymmärtääkseni Valiitto on joukko lähes sosiaalituella eläviä ja sen kaltaisia
taivaanrannanmaalareita, jotka eivät tuota juuri mitään, tuskin edes harmia

Kyse on vain siitä, että uskonnottomien pitää nousta woketattajasosialistisia
muslimivenäläisiä jne hyysäävän aikansa eläneen mukavapaa-ajatteluliiton
puuhia vastaan

Esim. koulua on ehdottomasti suojeltava sosialistivapareiden hyökkäystä vastaan

Valiitto - woketus - porukka on saavuttanut erään etapin

Itäsaksalaistyyppinen vakoilu ja kansalaisten harjoittama keskinäinen vaino on tuotu kouluihin

Valiitto kyykyttää suomalaisia "yhdenvertaisuus"porukkojen avulla palvelemaan kaiken karvaisia
vähemmistöjä, jotta suomalaiset todella häviäisivät kulttuurina ja valtiona

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17305023/#comment-132204140

Äänestä
  • Ymmärryksesi on väärä. Noin äkkiseltään näyttää löytyvän yksi teollisuuden palveluksesta ("Operations manager"), yksi eläkeläinen on ollut mm. intin kantapeikkona ja toinen lääkäri, yksi kouluttautuu juuri uuteen ammattiin, yksi on sairaanhoitaja, yksi pyörittää ohjelmistoyritystä, minä olen yliopiston ammattinörtti jne jne.

    Erilaisissa ammateissa toimivia, erilaisia polittiisia suuntia kannattavia jne. nyt vaan yhdistää rationaalinen maailmankuva ja halu poistaa uskontojen etuoikeudet. Ei siinä ole mitään kummallista.

    Äänestä

Hyväksyessään marxilaisia jäsenikseen, Valiiton kannattaa ottaa tiedontuotannon kannalta huomioon, että ortodoksiset marxilaiset eivät hyväksy hyvinvointivaltiota eikä edes kouluopetusta lapsille

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18781786/#comment-133370531

Muistaen että jsus -jutut ovat 2000 -vuotta vanhoja niin törkeät marxopit ovat vain 200 vuotta vanhoja

Äänestä
  • Kykenetkö ymmärtämään, ette VA-yhdistykset kysy jäsenanomusta tehneiltä heidän puoluetaustaansa tai puoluepreferenssiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kykenetkö ymmärtämään, ette VA-yhdistykset kysy jäsenanomusta tehneiltä heidän puoluetaustaansa tai puoluepreferenssiä?

    varmaan näin mutta MARXILAISUUS EI OLE PUOLUE

    Äänestä

Yhdistystoiminnassa kertyy arvokasta tietoa, joka dokuntoinnista on hyötyä yhdistykselle itselleen, liitolle ja laajemmin ihmisoikeustyölle yhdenvertaisuuden puolesta.

Äänestä

Kirjoittajat käsittelevät kriittisen tiedontuotannon mahdollisuuksien heikentymistä. Yhtenä juonteena siinä on julkaisukanavien vähentyminen. Kielteisinä esimerkkeinä mainitaan Nuorisotyö-lehden ja Vihreä Lanka-lehden lakkauttamiset. Netti ei ole käytännössä korvannut noissa olleen tiedontuotannon menetystä.

Äänestä
  • Eivätkö ne jatkaneet nettilehtinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eivätkö ne jatkaneet nettilehtinä?

    Ilmeisesti ei, eikä muu netti organisoinut sitä tiedontuotannon mitä oli ollut.

    Äänestä

MARXILAISUUS EI OLE PUOLUE

mutta kun Valiitossa on marxilaisia tai niitä lähellä olevia,
siellä on lasten koulutusta vastustavia
sosialisteja
puhumassa ja vaatimassa kouluopetukseen muutoksia nykyisessä tilanteessa


MARXILAISET EIVÄT HYVÄKSY hyvinvointivaltiota, EI KOULUA EIVÄTKÄ NAISTEN TYÖSUOJELUA, marxilaiset ajavat lapsityövoiman käyttöä


Marx omin sanoin hyväksyy lapsityövoiman käytön
""En sano, että on väärin, että naiset ja lapset osallistuvat yhteiskunnalliseen tuotantoomme.

Mielestäni jokaisen yli yhdeksänvuotiaan lapsen pitäisi työllistyä tuottavaan työhön osa ajastaan, mutta tapa, jolla heidät saatetaan työskentelemään vallitsevissa olosuhteissa, on ikäväntuntuinen"" https://www.marxists.org/archive/marx/iwma/documents/1868/machinery-speech.htm

Äänestä

Vapaa Ajattelija -lehdet muodostavat tietovaraston. vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti

Äänestä
  • Katso myös lehden arkisto.

    Äänestä

Pitää palauttaa kirja kirjastoon?

Äänestä

Entäs tämä? 9 vuotta yäuskonnonopwtusta, 1 vuosi yhteiskuntaoppia.

Äänestä

Tieto, järki, ihmisyys!

Äänestä

Näin juuri.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ylikoski oli silmäillyt Teppo Eskelisen & Matti Yläsen toimittamaa kirjaa ”Tyhmenevä demokratia? Kriittisen tiedontuotannon tila Suomessa”. Rosebud 2024. ja kirjoitti siitä vaparien fb-ryhmässä seuraavaa:

Myös Vapaa-ajattelijain liitto tuottaa monen muun järjestön lailla kriittistä tietoa. Toki sitä tekevät kirjan mukaan muutkin tahot: ”Kriittinen tiedontuotanto voidaan määritellä yhteiskunnallisesti relevantiksi tutkimus-, selvitys- ja viestintätyöksi, jota instituutio tai sektori tekee sisäisesti tunnistamistaan tarpeista käsin.”

Vapaa-ajattelijain liitto tuottaa tietoa ennen muuta laadullisin menetelmin, mutta jossain määrin myös määrällisesti. Jälkimäisestä kannattaa mainita vuosittainen tiedon keruu elämänkatsomustiedon oppilasosuuksista peruskouluissa. Se on merkittävästi paikannut tetovajetta, joka seurasi Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen yhteistyöongelmista.

Toinen esimerkki myös määrällisten menetelmien käytöstä oli vuoden 2022 koulukysely, joka koski uskonnollisten ja vaihtoehtoisten tilaisuuksien sekä elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyjen tilaa. Saatua tietoa olennaisesti täydensivät myös sanalliset vastaukset.

Vapaa-ajattelijain asialistalta kertyy paljon myös muuta tietoa uskonnottomien syrjinnästä ja katsomusvapauden loukkauksista sekä myös toiminnasta niiden paljastamiseksi ja poistamiseksi. Tätä olisi tarpeellista dokumentoida aiempaa enemmän. Myös yhdistystasolla tehtävä työ ja sen näkyväksi tekeminen on tärkeää.

Konkreettisten ongelmien lisäksi tarvitaan edelleen myös rakenteellisen syrjinnän oikeudellista, poliittista ja yhteiskunnallista analyysiä. Niin etuoikeuskirkot kuin muutkin uskontokunnat pyrkivät myös offensiiviseen toimintaan, joihin monivoi lähetyskäsky. Erityisesti se kohdistuu lapsiin ja nuoriin.

Maallistumiskehityksen myötä valtiokirkkojärjestelmän pohja on putoamassa pois, mutta siihen liittyvä politiikka on Suomessa ollut epästrategista. Meidän on mahdollista ja välttämätöntä tuottaa strategista analyysiä muun muassa poliittisten puolueiden tavoiteasetannan tueksi. Seuraavat eduskuntavaalit, viimeistään vuonna 2027 lähestyvät ja niihin valmistautuminen on menossa monella taholla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu