"Tuossa Alanin ottamassa kuvassa istun lattialta ja vatsassa perhostelee. Alan tarjoaa mulle omaa sänkyään, kun on niin myöhä ja sanoo, että voi itse nukkua lattialla. Mutta ihan pokkana sanon, että kyllä me siinä mahdu…
Oikea lääkäri tutki Tampereen yliopistossa tekemässän tohtorin väitöskirjassa kaikki Ylivainion aikaiset helluntailaisten väittämät ihmeparanemiset. Yhteensä 1304 tapausta. Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parant…
Tukholman sotahelluntai profetia. "Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koiniks-mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria denarin, mutta öljyä eikä viiniä ei turm…
Mietin tuota asiaa, että onko se niin, että ylöstempaus voi tapahtua milloin tahansa(ja siis ainakin tapahtuu ennen vaivanaikaa), koska ainakin Tukholman profetian mukaan morsian on vielä maan päällä, kun Neuvostoliitto…
Ruotsila sanoo että nyt menee kaikki huonosti. Finnilä uskoo veto oikeudenntorppasvsn dem metkut. Vakkuri suree.
Paavali kastoi kokonaisen perhekunnan Uudessa testamentissa mainitaan useita tapauksia, joissa Paavali (tai hänen seurassaan olleet) kastoi kokonaisen perhekunnan. Kristillisessä teologiassa näitä perhekuntakasteita käy…
Käykö Taivaassa aika pitkäksi iankaikkisessa elämässä ja nukutaanko siellä ollenkaan ? Mitä Taivaassa syödään ja juodaan ?
2. Kor. 12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Pistin on Saatanan enkelistä käytetty synonyymi, eli samaa ta…
Tämä asia ja aihe jäi kesken Usko Toivosen kanssa keskustellessa. Eli mikä on vastaus ? 1) Valhetta ? Vai: 2) Totuus ?
Eipä edes puhujatkaan varoita epäuskosta. Epäusko Jumalan Sanaan. Raamatusta valkataan vain korvasyyhypaikat. Epäusko on kadotukseen vievä synti. Jeesus sanoi opetuspsiakin epäuskoisiksi. Ilm 21:8: "Mutta pelkurien ja e…
Helluntailaisuus saa aikaan jäsenessä outoa fanaattisuutta ja todistettavasti eriseuraisuutta. Helluntailaisuus on paljastanut että he vihaavat adventisteja ja luterilaisia ja heidän kommenttinsa esim. sapatista ja pakk…
Tuon kysymyksen infernalisti esittää kuullessaan sovituksen sanaa julistettavan niin kuin Paavali on sen kirjoittanut. Eikä infernalisti tunnu tajuavan, että tuo kysymys sisältää oletuksen, että evankeliumin julistamise…
Sovituksen Sanan julistaminen alkoi sinä päivänä, jona Aadam rikkoi hänen ja Jumalan välisen lakiliiton, eli vain yhden kiellon sisältävän lain ja ilmoitusen rikkomuksen seurauksesta. ✝️ hyvän- ja pahantiedon puusta älä…
Heitin tekoälylle kysymyksen? "Armo on niitä varten jotka haluavat tehdä ja tekevät syntiä ja kuvittelevat siitä huolimatta pääsevänsä taivaaseen?" AI-yhteenveto Kysymyksesi koskee kristillisen teologian yhtä keskeisint…
Harvalla helluntaipastorilla on Jumalan kutsua luotsata seurakuntaansa yläilmoihin kultaisille kaduille ja helmiporteille.
Ketoisitko mitä hyviä puolia on luterilaisuudessa verrattuna vaikka helluntaiseurakuntaan ? Luterilaisen opin ydin ihmisestä ja Jumalasta tiivistyy periaatteeseen, että ihminen ei voi saavuttaa synnittömyyttä tässä eläm…
saman minkä kristitty tiennyt jo vuosituhansia. Raamatusta kannattaa ottaa oppia. 19- 23.44 https://www.youtube.com/watch?v=lSpd6h-ReUM
Mitä helluntaipapisto on opettanut jos "pelastusvarma" ei vaella Jumalan tahdon mukaan ? Mitä Jumalan käskyjä ja kehoituksia helluntailaiset haluavat noudattaa hyvällä omallatunnolla ?
- viinin kielto ehtoollisella - alle 12 vuotiaiden upotuskaste - kielilläpuhuminen ilman ilman enemmistön hyväksyntää - jyrkkä kielto että Jumalan 10 käskyä on voimassa - kaatamiset ilman kiinniottajaa - kymmennysten an…
Helluntaiministeri otti kielteisen kannan Venäjän jääkiekkojoukkueen osallistumista MM-jääkiekkokisoihin. Helluntaikirkko lietsoo sotaa Venäjää vastaan Tukholman profetiaan uskoen. Helluntailaisuus + politiikka on ei-kr…