Ihmeparannuksilla kerskaaminen mutta missä hengessä ?

Oikea lääkäri tutki Tampereen yliopistossa tekemässän tohtorin väitöskirjassa kaikki Ylivainion aikaiset helluntailaisten väittämät ihmeparanemiset. Yhteensä 1304 tapausta.

Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.
2084
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Putinin kirkossa ihmeparannutaan.

😊😊😊😊😊

Äänestä
  • Kyllä. Tämän ovat osoittaneet jo yli miljoona venäläistä sotilasta. Venäläisille ainut oikea parannuskeino on kuula kalloon.

    1Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Kyllä. Tämän ovat osoittaneet jo yli miljoona venäläistä sotilasta. Venäläisille ainut oikea parannuskeino on kuula kalloon.

    Ukrainassa on tiettävästi kuollut noin 300.000 Venäjän puolella ollutta sotilasta ja lisää tulee koko ajan.

    2Äänestä

  • Eikös se sun uskoveljesi Ano mennyt sinne Venäjälle?

    2Äänestä

Aloitus koskee helluntailaisen Niilo Ylivainion parantamistoimintaa.

Helluntailaistaustainen lääkäri kutsui kauniisti niitä valeparantamisia, että ne olivat niitä tunnelmointiefektejä.

Äänestä

Room.9:20 Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tälläisen teet?" Job.33:13. Jes.45:9. 64:8. Jer.18:6.

Äänestä

Tämä on kyllä pettymys kun ajattelen perinteistä ekumeenista amputoidun raajan rukouksellapalauttamisjuhlaani!

Onko niin että uskonharhaisilla ei usko riitä, vai rukoilevatko väärää tai jopa epäjumalaa?

1Äänestä
  • Tämä minulta.

    Äänestä

Room.9:21 Vai eikö saenvalajalla ole valta tehdä samasta savesta seoksesta toinen astia jaloa, ja toinen halpaa käyttöä varten? 2Tim.2:20-21.

Äänestä
  • Paavali oli valheveikko.

    Room. 3:7

    Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

    Äänestä

Niilon rienaajat kuunnelkaapa pari Niilon saarnaa Youtubesta, niin tulette uskoon!

Äänestä

Yli-Vainio piti kirjaa kuinka monta hän kaatoi.
Ei kovin raamatullista.

Äänestä
  • Ylivainiolla ei ole mitään asiaa mennä Jerusalemiin Juutalaisten pyhään temppeliin järjestämään kaatojonoja.

    Niilo käytti Hindujen kaatotekniikkaa.

    googlaa: shaktipat

    Äänestä

  • Muistelmiensa mukaan Niilo kertoi, että kun puhui synnistä, niin kukaan ei kaatunut, mutta kun puhui pelkästä rakkaudesta, niin johan alkoi taju hämärtyä ja alkoivat kaatuilla.

    Äänestä

Luterilaiset kerskaavat, kun heidän kirkoissaan ei tapahdy yhtään mitään. ´

Äänestä
  • Hiljaisuus onkin oikean uskon eräs tunnusmerkki.

    Ei hurmahenkinen helluntailaisten hilluminen.

    Gal. 5:22

    Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hiljaisuus onkin oikean uskon eräs tunnusmerkki.

    Ei hurmahenkinen helluntailaisten hilluminen.

    Gal. 5:22

    Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.

    Helluntailaisuus on meluava joukko.

    1Äänestä

Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli maallikoita ja tulivat kuuluisaksi ihan muista asioista kuin Raamatun tuntemuksestaan.

Äänestä

Lahkopastorin olisi syytä nostaa käsi virheen merkiksi.
Onnistuuko ?

Äänestä

Nostetaan vähän rimaa. 1Joh.2:6 Joka sanoo hänessä pysyvän, on velvollinen vaeltamaan , niinkuin hän vaelsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikea lääkäri tutki Tampereen yliopistossa tekemässän tohtorin väitöskirjassa kaikki Ylivainion aikaiset helluntailaisten väittämät ihmeparanemiset. Yhteensä 1304 tapausta.

Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu