Tukholman profetia ja seurakunnan ylöstempaus

Mietin tuota asiaa, että onko se niin, että ylöstempaus voi tapahtua milloin tahansa(ja siis ainakin tapahtuu ennen vaivanaikaa), koska ainakin Tukholman profetian mukaan morsian on vielä maan päällä, kun Neuvostoliitto pitää leiriä itä- ja pohjois-Suomessa??
764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ylöstempaus on jo alkanut monessa kastajien seurakunnassa mutta ei sanassa mainitulla tavalla.
Olisi aika sukupolvenvaihdoksen Jeesuksen paluun odottajien jo kovin ikäännyttyä.
Mutta kun se nuorempi kastajasukupolvi ei välttämättä halua tulla isosti paikalle odotuksen raskasta viestikapulaa vastaanottamaan.

Äänestä
  • Kaikki ei halua nolata itseään.
    Jesuksen paalu lienee jo käytetty nuotiopuina.

    Äänestä

Taitaa hilluntailaisilla olla Moskovan profetiat, eli katteettomat paskapuheet.

1Äänestä

Kannatta varautua, ettei ole paksumman ontelolaatan alla eikä alakerroksissa muutenkaan kun se tapahtuu. Muuten sattuu kun lähtee niin että sandaalit vain jää väpättämään.

Äänestä

Sitä vain, että kun jokainen lähtee niiltä sijoiltaan ylös tangentin normaalin suuntaan, niin porukkahan hajaantuu avaruuteen. Ootta varmaan laskenna myös miten muuten vaikuttaa corioliskiihtyvyys?

Vai koskeeko tämä linkoaminen vain lättämaauskovaisia?

Äänestä

Helluntailaisten ylöstempaus piti olla viimevuoden lokakuussa.
Onko lahkopastoreilla valkeat vaatteet ilman tahraa ja ryppyjä jo päällä ylöstempausta varten?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mietin tuota asiaa, että onko se niin, että ylöstempaus voi tapahtua milloin tahansa(ja siis ainakin tapahtuu ennen vaivanaikaa), koska ainakin Tukholman profetian mukaan morsian on vielä maan päällä, kun Neuvostoliitto pitää leiriä itä- ja pohjois-Suomessa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu