Hyödyllinen kaksikielisyys on ok.
Suomen kieli yhdistää suomalaisia. On yhdistänyt jo yli viisituhatta vuotta. Onnea meille!
ja olen sitä mieltä, että ruotsin kieli pitää hävittää Suomesta. Se on tarpeeton, haitallinen ja kasaa kustannuksia.
”Ruotsi on meille aina ja iankaikkisesti vain vanha vainooja, kavala kauhea ja julma hirmuinen. Jälleen kerran puuttumassa Suomen asioihin laajalla rintamalla. -Suomenruotsalaiset pettävät aina ja iankaikkisesti. Esimer…
Ne toivovat siitä tai siis sen poistosta uutta vetoa eduskuntavaaleihin.
Mutta vaikuttaa siltä, että hän / he ei osaa itse sanaakaan ruåtsia.
Meillä on kolonialistinen kielipolitiikka, neljän prosentin pikkukieltä tungetaan väkisin jokaiselle, koska oli aika, jolloin ilman sitä ei voinut kouluttautua.
ja myötätunnoton. Vain pyhän pakkoruotsin asian edistäminen on hänelle tärkeää ja siihen ei mikään keino ole liian härski. Vasenkätiset, lapset, insinöörit, ulkomaalaiset, vammaiset, saamelaiset siinä muutamia "puolustu…
Suomesta pääkieli, ruotsipakot pois!
Yle-uutisissa on tänään mielenkiintoinen artikkeli norjalaisesta Bjellandin mahtisuvusta, joka on auttanut Suomea ja myös ihaillut aina Suomen pärjäämistä kaikkina aikoina. Suvun nykyinen "patriarkka" näkee myös paljon …
tekee pelkkää tappiota enemmistölle. Väärää politiikkaa.
Eikö tuosta järjettömyydestä olisi jo syytä luopua ja käyttää nuo rahat koulutuksen ja terveydenhoidon kehittämiseen?
Aalto 28.47 Tampere 26.98 Turku 26.98 . . . Hanken, Helsinki 16.37 Åbo Akademi 12.96 Hanken, Vaasa 11.45
Suomessa yhdeksän kymmenestä puhuu suomea äidinkielenään ja loputkin ovat yleensä monikielisiä siten, että suomi on yksi vahvoista kielistä. Suomi on harvinaisen yksikielinen maa. Ollut aina harvinaisen yksikielinen alu…
Tavoitteena pakkoruotsiton Suomi! Pakkoruotsi roskakoriin!!
Ruotsinkieliset päässeet 2022 alimmilla pisteillä (57,706) opiskelemaan lääketiedettä. Lähde: https://www.laakisvalmennus.fi/laaketieteellisen-paasykoe/laaketieteellisten-koulutusohjelmien-sisaanpasyprosentteja-pisteraj…
Tutkinnonuudistus tehtiin 1978 suljettujen ovien takana. RKP sai virkapakkoruotsin jokaiseen tutkintoomme. Paha moka.
Herää kysymys siitä, kuka tässä maassa yleensä ruotsia tarvitsee,? Jos maan korkeimmalla päättävällä taholla ei ole tarvetta ruotsin kielelle, niin kyllä me muutkin pärjätään ilman pakkoruotsia.
Suomi tarvitsee kipeästi kielitaitoisia ihmisiä hotelleihin, tulliin, poliisiin, rajavartiostoon, sairaaloihin, vientiin, laivoihin, rekkoihin, kouluihin, avustus- ja muihin järjestöihin, kampaamoihin, kauppoihin, elämy…
Tätä vapautta toivoi jo Snellman 1800-luvulla. Sitä on toivonut sukupolvi toisensa jälkeen, suomalaiset ja uussuomalaiset.