HistoriaEi vastauksia

Vakoiluskandaali Petsamossa

”Kyllä Pajakka ja kumppanit olivat niin kovia vakoilijoita, ettei heillä ollut asiaa taivaisiin, vaan helvettiin”, Petsamon vakoilujuttu 1939 entisten rajavartijoiden ja Etsivän keskuspoliisin etsivien muistelmissa http…
HistoriaVastattu 5 kk

Venäjä häpeää omaa historiaansa

Venäjällä ei muistella ja juhlita mitenkään natsi-Saksan kanssa 23.8 .1939 tehdyn Molotov-Ribbentrop liittosopimuksen muistopäivää. Vaietaan täysin. Se oli erittäin merkittävä sopimus. Eurooppa jaettiin näiden kahden ma…
HistoriaVastattu 4 kk

Kansainvälinen laki ja ennaltaehkäisevät invaasiot

Milloin ennaltaehkäisevä hyökkäys toiseen maahan oli kansainvälisen lain mukaan oikeutettua 1. ennen ensimmäistä maailmansotaa 2. ensimmäisen maailmansodan aikaan 3. maailmansotien välisenä aikana 4. toisen maailmansoda…
HistoriaVastattu 4 kk

Härkävaunuissa ei ollut herkkua matkustaa.

Gulag-järjestelmä siirteli suomalaisia mielivaltaisesti. Ote eräästä siirrosta. ---"kolmen päivän kuluttua lastattiin meitä 56 suomalaista joukossa 3 naista samaan ahtaaseen rautatievaunuun, johon tuli lisäksi 5 vartija…
HistoriaEi vastauksia

Pilsudski: suunnitelmien romantiikka, keinojen positivismi

Józef Klemens Pilsudski syntyi silloiseen Venäjän keisarikuntaan sisältyneessä Liettuassa puolalaiseen aatelisperheeseen. Hän kävi venäläistä lukiota Vilnassa ja osallistui salaseuramaisiin lukupiireihin, joissa levitel…
HistoriaVastattu 5 kk

Suomalaiset Kiestingin mottitaisteluissa

"Jatkosodan hyökkäysvaiheessa suomalaiset ja saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon Jäämereltä Mustallemerelle. Yksi näistä hyökkäyssuunnista oli Kuusamosta kohti Louhea ja Muurmannin rataa. Tällä reitillä oli Kiestin…
HistoriaVastattu 26 pv

Puolan tuleva päämies Pilsudski ryösti pankin

Vuosi Alexander Bogdanovin tiflisiläisen pankkiryöstökeikan jälkeen tapahtui toinen tsaarinvallan uhmaamiseen tähtäävä pankkiryöstö. Paitsi että vuonna 1908 pankkiryöstäjä olikin Puolan tuleva päämies, Jozef Pilsudski! …
HistoriaVastattu 5 kk

Saksalaisen hävittäjälentäjä Adolf Dickfeldin kertomaa

Saksalainen hävittäjälentäjä Adolf Dickfeld kertoo muistelmakirjassaan "Footsteps of the Hunter" seuraavasta tapauksesta: Vuonna 1945 jenkkilentäjät lensivät todella aika vapaasti Saksan yllä ja maalien puutteessa kelpa…