Jehovan todistajatVastattu 7 pv

Naisten asema Jehovan todistajuudessa

Mikä on naisen asema tässä järjestössä suhteessa miehiin. Onko se Raamatun mukainen eli alisteinen miehille. Avioliitossa vaimo on kuulemma miehensä alamainen joka tottelee aviomiestään päätöksiä kyseenalaistamatta. Mik…
Vapaa-ajatteluVastattu 6 pv

Ortodoksien valtiontuki

Ortodoksinen kirkko saa suoraa valtiontukea pari miljoonaa euroa vuodessa. Tälle ei ole varsinaista perustelua. Noin 20 vuotta sitten perusteluksi kerrottiin, että tukea annetaan kun sitä on ennenkin annettu.
Vapaa-ajatteluVastattu 5 pv

Pienuskontojen valtiontuesta

Pienuskonnoille myönnetään vuosittain noin puoli miljoonaa euroa tukea. Sen perustelu joskus lähes 20 vuotta sitten oli se, että evlut kirkko sai yhteisövero-osuutta enemmän kuin tarvitsi. Yhteisövero-osuus poistui 10 v…
Jehovan todistajatVastattu 1 pv

Miksi Jumalan Järjestö on ainoa oikea uskonto?

Kirkot, vapaat ja muut maailmalliset uskonnot, kuten helluntalaiset rämpivät jäsenkriiseissään. Esim. luterilaisesta kirkosta eroaa vuosittain n. 50000 jäsentä. Seurakuntien kirkot ammottavat tyhjyyttään ja odottavat pu…
LuterilaisuusVastattu 2 pv

Uskonto pois päiväkodeista

Haukkana vahditaan että viimeisetkin kristinuskon perinteet ja tavat ruokarukouksineen saadaan poistettua päiväkodeista, mutta tervetuloa kuolleiden päivä eli Día de Muertos, Kiinalainen kuujuhla ja kekri, Halloween, nä…

uskonnot uskomukset

Jumalan valtakunnassa on paljon erittäin älykkäitä henkiä,jotka eivät saa fyysistä ruumista.Tästä tiedätte miten helposti tänne syntynyt ihminen voidaan pudottaa pois.Yläkertaan jossa elämä jatkuu ja jatkuu iankaikkises…
HelluntailaisuusVastattu 6 pv

Unen näkijä Yrjö Säkkinen helluntailainen ?

Ote Tukholman unesta/profetiasta/näystä/sotaa lietsovasta ennustuksesta "Ruokatavarat tulevat nousemaan arvaamattomiin hintoihin teidän maassanne. Koiniks-mitta nisuja tulee maksamaan denarin ja kolme koiniksia ohria de…