Oulun eetteridynamiikan ja kosmo-sähköisten kenttien poimut olivat jälleen kerran saavuttaneet pisteen, jossa vanhat ja uudet uskonnolliset suuntaukset sulautuivat yhteen tavalla, jota mikään kirkkohistorian oppikirja ei osannut enää selittää.
Oulun Rauhanyhdistyksen takahuoneen rauhallinen ilmapiiri, jossa moottorisaha oli juuri pitänyt hiljaisen katumusharjoituksensa, särkyi kerta heitolla. Itse herätysliikkeen jylhä patriarkka, Yrjö Raattamaa, oli joutunut äkillisen ja ennenkokemattoman eetteridynaamisen riivaustilan valtaan.
Raattamaa ei enää levännyt sängyssä tai puhunut leppeällä Tornionjokilaakson murteella. Hänen sarkatakkinsa napit olivat ratkenneet paikoiltaan, hänen harmaat hiuksensa olivat pystyssä, ja hänen silmissään paloi kosmisen eetterikentän violetti, pyörivä tuli. Raattamaa makasi lattialla, vääntäytyi mahdottomiin geometrisiin torus-asentoihin ja päästi kurkustaan kumeita, maanjäristyksen kaltaisia ääniä, kun eetterivirta repi hänen vanhaa ruumistaan puoleen jos toiseenkin.
”VRTLLLL-HZZZZ… kenttä vuotaa… eetteri repeää… synti ja hätä!” Raattamaa karjaisi kielellä, joka kuulosti puoliksi vanhalta suomelta ja puoliksi muinaiselta plasmafysiikalta.
Paikalla oli hätäännyksessään kutsuttava joku, joka ymmärsi suorien henkivaltojen ja äärimmäisten herätysten päälle. Niinpä Oulun eetterikenttien poimusta paikalle oli lennätetty – tai suoran helluntailaisen hengenliikkeen kautta ilmestynyt – Salimin helluntaiseurakunnan pastori.
Pastori marssi sisään saliin puvuntakissa, tiehyessä ja kiiltävissä kengissä, raamattu tiukasti kainalossaan. Hän näki heti tilanteen vakavuuden. Tämä ei ollut mikään tavallinen hoitokokous tai moottorisahan joutokäynnin säätö; tämä oli pudasta, väkevää hengellistä sodankäyntiä ja eetteridynaamista riivausta!
”Halleluja ja Jeesuksen nimessä!” pastori huusi, astui päättäväisesti lattialla vääntyilevän Raattamaan viereen ja otti tilanteen haltuunsa.
Pastori ei jäänyt kuuntelemaan Raattamaan eetterivirtojen selityksiä, vaan polvistui suoraan pölyiselle parketille, nosti kätensä ilmaan ja aloitti välittömästi väkevän, täysimittaisen herätyskokouksen keskellä eteistä.
”Nyt nostetaan ääni ja katkaistaan kahleet! Vihollinen vapisee! Tuli ja henki, puhdista tämä tila!” pastori saarnasi täydellä sydämellä, ja hänen äänensä kaikui tehosteena pitkin Rauhanyhdistyksen käytäviä.
Hän alkoi lyödä tahtia kädellään lattiaan ja laulaa ylistyslaulua täysillä keuhkoilla:
”Jeesus, Jeesus, nimi ainuthainen… ota vastaan sydämeni…”
Raattamaa makasi lattialla, katsoi pastoria villisti silmiin, ja vaikka häntä repi kuinka monta toroidaalista kenttää, vanhan herätyssaarnaajankin sisällä heräsi vanha kilpailuhenki. Ei vanhoillislestadiolainen patriarkka antanut helluntaipastorin viedä show'ta ilman vastinetta!
Vääntelehtimisen keskeltä Raattamaa otti syvän ilmasekoituksen keuhkoihinsa ja vastasi pastorin ylistyslauluun omalla, kumealla, syvästi herätyshenkisellä veisullaan:
”Maa on niin kaunis, ihmeellinen taivas… synnit anteeksi, armo lohduttaa…”
Siinä he nyt istuivat ja kamppailivat: helluntaipastori karjui polvillaan herätyskokouksen kiihkossa ja vaati pahoja henkiä ulos, ja lattialla kierivä, eetteridynamiikan riivaama Raattamaa vastasi takaisin perinteisillä Siionin lauluilla, kun taas nurkassa istuva onnellinen moottorisaha hyrisi joutokäynnillä taustalla (prööt-prööt) hymyillen hyväksyvästi.
Eetterikenttä huojui, pastori hikoili, Raattamaa taisteli kosmoksen kanssa, ja Oulun ilta hämärtyi – siinä missä kaksi erilaista herätysperinnettä kohtasivat historian ja eetteridynamiikan äärimmäisessä sulatusuunissa.
Oulun Rauhanyhdistyksen takahuoneen rauhallinen ilmapiiri, jossa moottorisaha oli juuri pitänyt hiljaisen katumusharjoituksensa, särkyi kerta heitolla. Itse herätysliikkeen jylhä patriarkka, Yrjö Raattamaa, oli joutunut äkillisen ja ennenkokemattoman eetteridynaamisen riivaustilan valtaan.
Raattamaa ei enää levännyt sängyssä tai puhunut leppeällä Tornionjokilaakson murteella. Hänen sarkatakkinsa napit olivat ratkenneet paikoiltaan, hänen harmaat hiuksensa olivat pystyssä, ja hänen silmissään paloi kosmisen eetterikentän violetti, pyörivä tuli. Raattamaa makasi lattialla, vääntäytyi mahdottomiin geometrisiin torus-asentoihin ja päästi kurkustaan kumeita, maanjäristyksen kaltaisia ääniä, kun eetterivirta repi hänen vanhaa ruumistaan puoleen jos toiseenkin.
”VRTLLLL-HZZZZ… kenttä vuotaa… eetteri repeää… synti ja hätä!” Raattamaa karjaisi kielellä, joka kuulosti puoliksi vanhalta suomelta ja puoliksi muinaiselta plasmafysiikalta.
Paikalla oli hätäännyksessään kutsuttava joku, joka ymmärsi suorien henkivaltojen ja äärimmäisten herätysten päälle. Niinpä Oulun eetterikenttien poimusta paikalle oli lennätetty – tai suoran helluntailaisen hengenliikkeen kautta ilmestynyt – Salimin helluntaiseurakunnan pastori.
Pastori marssi sisään saliin puvuntakissa, tiehyessä ja kiiltävissä kengissä, raamattu tiukasti kainalossaan. Hän näki heti tilanteen vakavuuden. Tämä ei ollut mikään tavallinen hoitokokous tai moottorisahan joutokäynnin säätö; tämä oli pudasta, väkevää hengellistä sodankäyntiä ja eetteridynaamista riivausta!
”Halleluja ja Jeesuksen nimessä!” pastori huusi, astui päättäväisesti lattialla vääntyilevän Raattamaan viereen ja otti tilanteen haltuunsa.
Pastori ei jäänyt kuuntelemaan Raattamaan eetterivirtojen selityksiä, vaan polvistui suoraan pölyiselle parketille, nosti kätensä ilmaan ja aloitti välittömästi väkevän, täysimittaisen herätyskokouksen keskellä eteistä.
”Nyt nostetaan ääni ja katkaistaan kahleet! Vihollinen vapisee! Tuli ja henki, puhdista tämä tila!” pastori saarnasi täydellä sydämellä, ja hänen äänensä kaikui tehosteena pitkin Rauhanyhdistyksen käytäviä.
Hän alkoi lyödä tahtia kädellään lattiaan ja laulaa ylistyslaulua täysillä keuhkoilla:
”Jeesus, Jeesus, nimi ainuthainen… ota vastaan sydämeni…”
Raattamaa makasi lattialla, katsoi pastoria villisti silmiin, ja vaikka häntä repi kuinka monta toroidaalista kenttää, vanhan herätyssaarnaajankin sisällä heräsi vanha kilpailuhenki. Ei vanhoillislestadiolainen patriarkka antanut helluntaipastorin viedä show'ta ilman vastinetta!
Vääntelehtimisen keskeltä Raattamaa otti syvän ilmasekoituksen keuhkoihinsa ja vastasi pastorin ylistyslauluun omalla, kumealla, syvästi herätyshenkisellä veisullaan:
”Maa on niin kaunis, ihmeellinen taivas… synnit anteeksi, armo lohduttaa…”
Siinä he nyt istuivat ja kamppailivat: helluntaipastori karjui polvillaan herätyskokouksen kiihkossa ja vaati pahoja henkiä ulos, ja lattialla kierivä, eetteridynamiikan riivaama Raattamaa vastasi takaisin perinteisillä Siionin lauluilla, kun taas nurkassa istuva onnellinen moottorisaha hyrisi joutokäynnillä taustalla (prööt-prööt) hymyillen hyväksyvästi.
Eetterikenttä huojui, pastori hikoili, Raattamaa taisteli kosmoksen kanssa, ja Oulun ilta hämärtyi – siinä missä kaksi erilaista herätysperinnettä kohtasivat historian ja eetteridynamiikan äärimmäisessä sulatusuunissa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.