” Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.” Joh 10:28
”Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme PITKÄMIELISYYS pelastukseksi, josta myös meidän …
Jääkiekon MM-kisat Siperian sydämessä: Kun Ovet Sulkeutuivat ja Peli Jatkui Oli toukokuu vuotta 2027. Arktinen tuuli puhalsi vielä siellä täällä Uralin itäpuolella, mutta Omskissa ja Novosibirskissa oltiin valmiinahisto…
LFF ja Rauhan Sanan välille näyttää olevan syntymässä selvä särö. LFF on mukana perustamassa Kirkkokansan liittoa, mutta Rauhan Sana on jättäytynyt sen ulkopuolelle, vaikka oli mukana aiemmassa Kirkkokansa-verkostossa. …
Rakkaat kuulijat, siinä vanhassa ja väkevässä sanassa, joka on annettu meidän vaelluksemme valoksi, muistutetaan meitä siitä suuresta armosta ja matkamiehen osasta, joka on uskovalle varattu. Katsokaapa ympärillenne täl…
aitå_laisen naistenvaatetusliikkeestä silmäreijälliset säkit aito_pilkkahintaan vaimolle ja tyttärelle. Kaupanpäälliisinä kaksi vapaalippua miestentansseihin, mieskaverille ja itselle.
Profeetta Jeesus (rauha hänelle) opetti – islamilaisen näkemyksen ja Pyhän Koraanin mukaan – puhdasta monoteismia, jaloa luonnetta, irrottautumista maallisista tavoitteista, myötätuntoa ja suvaitsevaisuutta. Juuri näitä…
sillä oli korva korut ja kaikki
Tätä sinä et HALUA käsittää ja siksi haluat vain herjata. Paavali oli vainoaja ENNEN pelastumistaan. Siis ENNEN. MUTTA JEESUS HÄNET PELASTI ja käytti siunaukseksi. Lue joskus Raamattua, Jumalan sanaa. Vai haluatko todel…
Tällä palstalla levitetään vihamielistä herjaa apostoli Paavalia kohtaan. Sellainen solvaus on SYNTI itseään Jumalaa kohtaan, joka pelasti Paavalin, valtuutti hänet ja lähetti julistamaan evankeliumia myös meidän pakano…
Hyväntahtoinen ja luottava voi helposti joutua hyväksikäytetyksi. Ittelle on käynyt muutamasti pyysin takaisin kun ei maksettu takaisin. Kerro onko sinulla kokemuksia? Jeesus opettaa tasankosaarnassaan anteliaisuudesta …
mutta ketään ei taivaan kotiin raahata. Sinne menee ainoastaan vapaaehtoiset ja ne, jotka Jumala valitsee. ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää …
Trolleja on useimmilla keskustelupalstoilla. He häiriköivät ja pilkkaavat jatkuvasti. He ovat kroonistuneet muiden hämmentämisessä ja pyrkivät painamaan alas niitä, joilla on vakaa vakaumus elämän perustotuuksista. Eivä…
Raamatussa puhutaan kadotuksesta. Minä en ole keksinyt kadotusta, enkä helvettiä. Voit syyttää siitä Jumalaa. Näistäkin sanoista voit syyttää Jeesusta Kristusta: ”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta ei…
Hän ei ymmärrä sitä, minkä apostoli Paavali ( silloin Saul ) avoimesti kertoi, että hän ( Paavali ) ennen uskoontuloaan, pelastumistaan teki pahoja tekoja ja vainosi seurakuntaa. Sitten Jeesus Kristus ilmestyi Paavalill…
Helluntailaisten usko on erilaisia keinoja käyttäen aikaansaatu sielullinen uskontila, metanoia, kuulosta ja muiden aistien välityksellä syntyvä psykologinen uskontila, joka ei ketään pelasta yhtään mistään.
Mitä helluntailaisella tulkinnalle ja selittelyllä tarkoitetaan Raamatussa olevalla sanalla "1" ? 1. "Yksi kaste" 2. "Yhden vaimon mies"
Miksi ei ole olemassa WOKEn uhrit nimistä yhdistystä? Eikö sellainen pitäisi olla. Palstan laitauskovien mukaan kun Suomi on täynnä näitä uhreja. Jopa kaikki Suomen houruloiden kerrotaan olevan täynnä WOKEn "saaliksi" j…
Täällä väännetään että mikä on maapallon ikä? Ns. nuoren maan kreotionistit puhuvat siitä että maapallo on 6000 vuotta vanha. Valtaosa uskovista pitää tätä porukkaa pienen hörhöjenginä, jolla ei ole mitään merkitystä. K…
Kirjoitus poistettiin, koska se oli totta. https://www.youtube.com/watch?v=7CBaKkHGFbg Palstan tekoäly ilmeisesti poistaa ja se poistaa jos jumalattomista kerrotaan totuus salatuimpaan asti. Suomi24 on ateistien hallits…