RaamattuVastattu 3 pv

Herjaamalla ei Taivaan kotiin pääse

Syntiä ei voi Taivaan kotiin viedä. Herjaaminen on SYNTI. Siitä pitää tehdä parannus. Myös apostoli Paavalin herjaaminen on synti, Siitä pitää myös tehdä parannus. ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanh…
RaamattuVastattu 3 pv

JEESUS ON AINOA PELASTAJA

Hän on kuollut ristillä syntiesi takia, noussut kuolleista kuoleman voittajana ja ylösnoussut taivaaseen. Hän myös rukoilee omiensa puolesta!
LuterilaisuusVastattu 3 pv

Lesbo puolustaa Päivi Räsästä

Olen ateistina, kirkkoon kuulumattomana lesbona sitä mieltä, ettei Päivi Räsänen ole rikkonut meitä homoseksuaaleja vastaan. Eikä häntä olisi pitänyt tuomita syylliseksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Perustan mi…
LuterilaisuusVastattu 3 pv

Minä en pysty uskomaan Jumalaan

Miksi Jumala ei anna uskon lahjaa kaikille? Monet uskovaiset ovat kokemukseni mukaan filunkeja, epärehellisiä ja omahyväisiä narsisteja. Sellainen en halua olla, mutta Jumalaan haluaisin ihan mielelläni uskoa.
RaamattuVastattu 3 pv

Jumala tahtoo pelastaa Sinut

Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat. "Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, …

Ikävä todeta: uusi heräys tarvitaan!

En tarkoita teitä, jotka elätte vieraina ja muukalaisina tämän maan päällä lihanne ristiinnaulinneina synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä uskoen. Tarkoitan mm. seuraavia vl-kristityn nimeä kantavia ihmisiä, joi…

On kivaa olla lestaadiolainen

Meidän yhdistyksellä yksi, peräti työntekijä, puhui, että on ihmisiä, jotka eivät katso televisiota mutta kuitenkin internetistä katsovat kaikki. Minä viittasin kädellä ja sanoin, että minä olen juuri sellainen. Hän ei …
HelluntailaisuusVastattu 3 pv

Kuka johtaa helluntaiseurakuntaa

1. Helluntaikirkko ? 2. Srk:n johtaja ? 3. Rahankerääjät ? 4. Vanhemmisto ? Kerätäänkö muistoateriallakin rahauhri ja laitetaanko sinne ollenkaan kolikoita ?
HelluntailaisuusVastattu 3 pv

Mauno Mattilan näkemyksistä kysyin tietoalyltä

Tietoäly vastasi että MM tuomitsee kaikki muut seurakunnat ja kirkot paitsi omat ajatuksensa. Hän hyväksyy vain omat näkemykset ja vanhan maallikkosaarnaajien helluntailaisuuden. Oletan että ei naisia. Oliko tietoäly oi…
RaamattuVastattu 3 pv

Saatanan synagooga, mikä se on?

Ilm. 3:9 Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja h…
RaamattuVastattu 3 pv

Raamattupalsta EI OLE tekoälyn paikka, koska?

Tekoälyn nopea agenda on otettu kriittisesti huomioon asiantuntijoiden taholla. Tekoäly vois olla hyväksikin, mutta joka tekoälyn chattisoboteista itselleen kuin "oikean" juttelukaverin, on- kadottamassa normaalin arjen…
RaamattuVastattu 3 pv

Tekoäly EI ole Raamattupalstan Ylijumala! 29.10.26

Raamattupalstan uusi "valtausyritys" on tämä, nähty. Jotkut ovat niin hurahtaneet tekoälybottien kanssa "juttelunsa" tasolle, että ova yrittäneet tukea Tekoälyä kuin korkeimmaksi auktoriteetiksi, jopa Raaman Sanan ja Ju…