Ateistit usein esittää, että ei voi olla olemassa yhtä todellista Jumalaa koska uskonnoissa on paljon jumalia. Otetaan esimerkki. Ajatellaan että on ihminen nimeltä Heppu Hyppärinen. Heppu on ihmisjoukossa jossa on sato…
18. Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. 19. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä, sillä…
Enkä ole ainoa joka on tämän kokenut. Olin unessa kun enkeli vei minut valoa nopeammin taivaaseen avaruuden läpi. Siellä näin ja kuulin asioita joita ei saa ihmisten lapsille kertoa. Unet ovat aivojen tapa käsitellä kul…
Ateistisessa ajattelussa moraalilla ei olisi merkitystä. En siis väitä että kaikki ateistit toimii elämässä moraalittomasti vaan väitän että jos Jumalaa ei olisi niin moraalilla ei olisi syvempää merkitystä. Jumala kuit…
Yläpään aiheuttamat synnit!
Ateistien näkökulmasta ne jotka sanovat uskovansa, ovat uskovia. Monet jotka uskovat eivät välttämättä tiedä etteivät he ole vielä uskossa välttämättä. Ainoastaan ihminen joka on uudestisyntynyt, voi olla uskossa. Uskos…
Metsänpeikko on näkymätön olento, jonka arvellaan oleskelevan metsissä asutuksesta etäisillä paikoilla. Ne voivat vaikuttaa metsän turvallisuuteen ihmiselle, joten niille annetut lahjat antavat turvallisuuden tunnetta m…
Jumala voisi antaa synnit anteeksi ilman uhria vain sormia napsauttamalla. Mutta miksi tarvittiin itsensä uhraavaa rakkautta ja Jeesuksen uhri syntien sovittamiseksi? Pohdin tätä vaillinaisena ihmisenä enkä väitä tietäv…
Eläimillä ei ole omaatuntoa. Jos ihminen olisi evoluution tuotosta, myöskään ihmisellä ei olisi omaatuntoa. Mutta ihmisellä on omatunto ja eläimellä ei ole. Tästä voi päätellä sen että aivan muu vaikuttaja kuin keksitty…
ja taktikoiden saisi tai ainakin yrittäisi saada sinut kääntymään uskontoon, niin EI tee siitä uskonnosta ja sen jumalasta totta. Olen itse kokenut että minut saatiin "vakuuttuneeksi" jumalan olemassaolosta, mutta jälki…
Tietoisuus, kaikkeus ja se että olemme olemassa itsessään kertoo vapaudesta. Toinen ateistinen puoli sanoo että "vapaa tahto on illuusiota", mutta kaikki ateistit eivät usko siihen. Se on hyvin yksilökohtainen että mite…
Kuten palstalla voimme nähdä, niin hihhuleille, kuten palstan helluntailaiselle on liikaa tutustua mitä tunnemme todellisuudesta. Tämä laiska vätys heittää kaikkeen Jeesus leiman mitä ei ymmärrä. Aivan kuten aikoinaan m…
Meret ja aurinkokin puhumattkaaan elämästä olisi syntyneet ilman suunnittelijaa. Luomakunta huutaa Jumalan luomistyön näyttöjä siinä määrin, että jos ihminen ei uskokkaan, niin on älyllistä epärehelisyyttä sulkea Jumala…
1. Timoteuskirje 6:16: "[Jumala] asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä." 1. Johanneksen kirje 4:12: "Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa. Silti hän pysyy luonamme, jos …
Jos miehet polttavat höpöheinää: Leviticus 20:13 A man who lays another man should be stoned. Onko näin? Palstalla väijyvät kristityt miehet, onko tarkempaa tietoa?
Palstalla joku esitti, että koska Jenkeissä tippuneen koneessa ollut rukoili taustalla, niin se olisi osoitus siitä ettei Jumala taaskaan kuullut. Jumala haluaa pelastaa meidät ikuiseen elämään ja Hän tarkastelee asiota…
Joulu lähestyy ja lapset Alkavat odotella hiljaa Joulun kuningasta paikalle. Pukkina toiminta on lisätuloa Jopa hyvää bisnestä. Mutta miten on. Ovatko ateistit tehneet työtä. Kodeissa . Joulupukkina. Vai onko liian rank…
Kalevalan pv ja joulua yhdessä?
ottaa käyttöön Shakira-laki?
Abdul el-Sayed:”Donald, tiedän, että sinulla on vaikeuksia lausua nimeni, mutta älä välitä, Tammikuussa kun JD nimittää minut, voit sen jälkeen kutsua minua Senaatoriksi.” On muuten fiksu kaveri ja ärhäkkä sanan säilän …
Mitä opimme Floridan lentoturmasta? Rukoilu ei taaskaan toiminut.
kannattas se nimeksi valita joku muu 🤣
Ei jumalia, ei helvettiä eikä jälleensyntymän odottelua. Riittääkö järki, moraali ja myötätunto hyvään elämään?
Ukkini putosi talvella avantoon ja oli veden alla yli puoli tuntia. Onneksi kylmä vesi hidasti aivojen aineenvaihduntaa niin, ettei hänestä tullut aivokuollutta vaan pelkästään taantui 5-vuotiaan tasolle. Näin ukistani …
Se että Trumpilla on vieläkin yli 30 % kannatus on vankka todiste siitä kuinka uskonnot mädättävät ihmisen ajattelukyvyn.
Se on se mihin ateistit ovat laittaneet varallisuutensa!
- Ensimmäinen kansainvälinen rauhaan tähtäävä Noan liikkeen kongressi pidetään Jerusalemissa marraskuun 2-6 päivä tänä vuonna 2026. - Mikä se oikein on? Se on tarkemmalta nimeltään Barit Olam Noahde manifesti. Barit Ola…