Kun bisnesmies Petri Roininen valittiin Sinisten puheenjohtajaksi, niin kävi selväksi ettei puolue ole enää vennamolaisella linjalla ja pienen ihmisen asialla. Puolueen suuri jäsenistö kuvaili pienen klikin ajamaa linja…
jos tyhmyyden syy on uppiniskaisuus, niin on se vaarallista olla tyhmä vuodesta toiseen naisiin ei kannata viitata auttamisen mielessä
Sen lisäksi että tuhosi oman puolueensa Soini ilmoittaa olevansa väärää mieltä Timo Soini arvostelee Marinin New Yorkin -puhetta: ”Osoittaa harkintakyvyn puutetta” Sanna Marin mainitsi puheessaan muun muassa aborttioik…
Enää ei mistään kuule sinisestä tulevaisuudesta mitään. Simo Elonki jätti puolueen. Sininen tulevaisuus on nykyisin menneisyyttä ja näin minä vähän ennustinkin. Sininen menneisyys
Mitä naisemme valitsevat ensitöikseen 1 - afrikkalaisen miehen kuuma syli 2 - alienin lopullinen viettelys
Sinisten kansanedustajat uhrasivat maineensa, toimeentulonsa sekä poliittiset uransa estääkseen vallan siirtymisen vasemmistolaiselle hallitukselle. Mikä kunniakas teko! Ilman Sinisten uhrausta olisivat Sipilä ja Orpo s…
Kesällä Soinilta kysyttiin Tyrvään Sanomissa, että mitä mieltä hän on niistä sinisistä, jotka lopulta putosivat vaaleissa. Soini vastasi, että politiikassa jokaisella kannattaa olla oma suunnitelma, ja jos hän heittää k…
Sinisillä, nyt virallisesti "Korjausliike r.p." on listat neljässä vaalipiirissä: Helsinki, Uusimaa, Kaakkois-Suomi, Oulu. Yhteensä 16 ehdokasta: https://tulospalvelu.vaalit.fi/EKV-2023/fi/ehd_listat_kokomaa.htm
Täältä puuttuvat perustotuudet ja instituutiot kuten perhe. Jopa kotimaa aate on huonosti omaksuttu. Väljää kulttuuri kaiken kaikkiaan. Nuori sika kansainvälisellä näyttämöllä. Huono spektaakkeli, jota on jo nähty monee…
Silmään pistävintä on yksinäisyys, joka on pohjoisessa. Täällä ei olla ystäviä, eikä edes perheitä keskenään. Täysin barbaareja.
Suomessa ei ole ystäviä. Syy on kulttuurissa itsessään. Ihmiset eivät osaa, eivät tahdo, eivätkä uskoo ystävyyteen. Heitä ei yhdistä mikään ja kaikki ovat sodassa jokaista vastaan.
Olen seurannut tätä sinisten touhua vuodesta 2017 alkaen. Alunperin Soinin temppu hajottaa puolue. Ylimielinen, tekopyhä porukka lähti Soinin matkaan. Odotettiin Soinilta vetovastuuta mutta siihen ei tämä alkanut vaikka…
ei kelpaa kenellekään, vaikka olisi kuinka patinoitunut. Soini voisi yrittää kaupata persettään Putinille, jolle kelpaa kaikki ammattitaidosta riippumatta. Ei tarvita kuin lapamadon ryhti.
Mies petti edelliset äänestäjänsä, möi perseensä audin takapenkistä ja kuvittelee, että kansa olisi unohtanut pettäjän. Hänhän muuten julistautui Lavrovin mieheksi heti ensi tapaamisella. Nämä Soinit ovat vähiten mitä S…
Lindstöm ei näköjään koko loppuelämänsä aikana pääse eroon aktiivimallista. Harva se viikko Limppu on kitisemässä jotain "hänen" aktiivimallin kopioimisesta. Mitä se limppu kitisee aktiivimallista, ei se mikään hänen lu…
Sampo Terho lausui sinisten puoluekokouksessa, että heidän mukanaan kaikki arvokas saatiin pelastettua ja että soinilais-vennamolainen linja jatkuu Sinisen tulevaisuuden nimissä. Mutta nyt eduskuntakauden jälkeen Soini …
Yritettiin olla nationalisteja, mutta pitkä nenä ei nähnyt kotia. Sen sijaan kaikkea tarpeetonta pitkä nenä on nähnyt vaivatta
Ministeritason sopeutumisrahasta eläkeikään, eli 65-vuotiaaksi saakka nauttiva Timo Soini nauraa iloista röhönauruaan ja lähettää sinisille ilmaisen neuvon: "Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osa toisten suunni…
No miten on, mikä on näiden saappaan alle poljettavien kansanpettureiden gallupkannatus? Vaikka nämä loikkarit eivät ansaitse mitään muuta kuin syvää halveksuntaa, niin olisi hyvä tietää kannattaako niitä saastaisia juu…
Montako Kannuksen Suojeluskuntalaista meni mukana. Puna Lottien kunnia .