Kun bisnesmies Petri Roininen valittiin Sinisten puheenjohtajaksi, niin kävi selväksi ettei puolue ole enää vennamolaisella linjalla ja pienen ihmisen asialla. Puolueen suuri jäsenistö kuvaili pienen klikin ajamaa linjanmuutosta syvästi järkyttyneenä ja vertasi sitä oman poliittisen kodin palamiseen aina kivijalkaan saakka. Myös puolueen perustajiin kuulunut entinen puheenjohtaja Kari Kulmala on joutunut sydän kylmänä jättänyt sinisen puolueen. Pienen ihmisen asialle omistautunut Kulmala jatkaa periaatteellista toimintaansa Kokoomuksen rivijäsenenä.
Sininen koti paloi maan tasalle
Anonyymi
192088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sitähän tässä seurataan. Johtajat jättävät puolueen ensimmäisinä. Niin on ollut koko ajan. Onko Petri Roininen puolueen viimeinen puheenjohtaja? Ei näytä olevan tämä Ari Jalonenkaan aluevaaliehdokkaana. vaikka on sinisten 2.varapuheenjohtaja, ei edes kokoomuksessa näytä olevan. Johtoporukka on helsinkiläisiä.Nykyisellä puheenjohtajalla näyttää olevan hyviä,kannatettavia ajatuksia.
Nyt ei ole enää yhtään valtuutettua. Puolue tarvitsee ehdottomasti uuden puheenjohtajan ja uuden alun!
Sinisten+saavuttama+aluevaalitulos,+3,8+%+oli+erinomainen.+Rouvinen+on+pannut+tuulemaan.+Ek-vaaleissa+ohittaa+jo+PS.
Ahva vois jo alkaa miettiä minkä ministerisalkun valitsee v. 2023.
Aluevaaleissa+142+ääntä+koko+maassa,+0+aluevaltuutettua,+0%+äänistä
Koko+maassa+Siniset+saivat+0,0076+prosenttia+äänistä.
Pohjois-Pohjanmaalla+he+saivat+0,1%
Mutta+Oulussa+0,1%+ja+Haapajärvellä+jopa+0,9%+ja+Haapajärven+Kirkonkylässä+jopa+1,2%.
Keski-Suomessa+Siniset+saivat+21+ääntä+eli+0,02%.
Aika+nolo+tulos+entiselle+hallituspuolueelle.
Siniset on kunniakas valtionhoitajapuolue! Ilman sinisten taannoista uhrautumista olisi vihervasemmisto päässyt valtaan.
Sinisten+tulos+ylitti+selkeästi+myös+Anon+(VKK)+tuloksen.+Rouvinen+voi+olla+ylpeä+omistaan.+Lähes+4+%+siivu+äänistä+lupaa+hyvää+jatkopyrintöihin.
Anon+puolue++VKK+sai+yli+24000+ääntä+ja+10+aluevaltuutettua+ja+1,3%+äänistä.
Rouvinen voitti tämän erän, joo. Jatkoerä reilun vuoden päästä. Veikkaan, että Anon joukkue vie 15 paikkaa Arkadian tuoleja. Sininen korjausliike 28 paikkaa. Purran saldo korkeintaan 5 paikkaa.
Ahva pääsee ministeriksi v. 2023. Tiina siis. Hyvä asiantuntemus ja erittäin kaunis nainen myöskin.
Sinisillä+on+vaalit+olleet+koko+ajan+yhtä+alamäkeä.
Eduskuntavaalit+2019+
0,97157+%+eli+29943+ääntä
Europarlamenttivaalit+2019+
0,33021+%+eli+6043+ääntä
Kuntavaalit+2021+
0,04893+%+eli+1197+ääntä
Aluevaalit+2022
0,007636+%+eli+142+ääntä
Kyllä+puolueellä+pitää+olla+jonkinlainen+profiili+jos+se+aikoo+saada+ääniä.+Periaate+on+esillä+koko+ajan+heti+alusta+alkaen+ja+katkeraan+loppuun+asti.
Onko Roininen julkisesti irtisanoutunut soinilais-vennamolaisuudesta? Kuten me hyvin muistamme niin Sampo Terhon mukaan kaikki arvokas saatiin pelastettua vanhasta puolueesta. Korjausliikkeen jäsenet ovat ns. enemmistöläisiä!
Täytyy sanoa, että oli sinisissä jotain hyvääkin. Tämän ent puolustusministein J. Niinistön selkeä NATO-kanta ilman epämääräistä sanahelinää kuulosti hyvältä.
"Kaikki arvokas saatiin pelastettua" Mitähän se Terho tarkoitti arvokkaalla? Tosi nolo loppu puolueelle. En jaksa uskoa, että vielä yrittävät. On ihme jos vielä aikovat eduskuntavaaleissa pärjätä
Taisi tarkoittaa ministerinsalkkuja. Kansanliikkeen isänmaalliset arvot sekä toimintaan sitoutunut kenttäväki jäivät perussuomalaisiin.
Korjausliike saalistaa EK-VAALEISSA 2023 yhdessä ANON puljun kanssa ne äänet, jotka vapautuvat PS-PUOLUEELTA. Ja niitä on monta ääntä. Ennustan, että Purran puolue jää 4-5 edustajaan. Siten uusjakoon tulee kymmeniä paikkoja Arkadianmäellä.
Kyllä se niin vain on että jos politiikkaan ryhtyy, pitää vain uskoa omaan asiaansa, muuten ei hommasta tule pitkässä juoksussa yhtään mitään. Uuvatit ovat tästä hyvä esimerkki.
Ei puolue voi olla kuin sisäsiisti, kiltti ja leikattu puudeli joka mielistelee joka suuntaan. Kyllä se oma kanta pitää osata sanoa suoraan ja kursailematta.
Puolue yritti olla jossain välissä kevytkansallismielinen mutta kevytkansallismielisyydelle ei ole kysyntää jos tarjolla on myös oikeaa kansallismielisyyttä.
Ahva kuitenkin on on saanut paikan eduskunnassa. Annetaan uudelle kansanedustajalle mahdollisuus. Onhan sininen ek-ryhmä pieni. Mutta sitä se on KD- ja Sverige-puolueillakin .