http://sininentulevaisuus.net/ Nils Torvalds on kaltaistensa joukkoon!
Eino Poutiainen sanoi aikanaan olevansa politiikan kuuluisin uppotukki. Nyt näitä uppotukkeja on enemmänkin. Erona on vain, että Poutiainen oli suoraselkäinen loppuun saakka.
Mitä ihminen haluaa kertoa itsestään, ilakoimalla toisen ihmisen kohdatessa epäonnea. ? Siinä pohdittavaa näin sunnuntain ajankuluksi.
"Tiesimme tuhoavamme poliittisen tulevaisuutemme, mutta lähdimme silti" Mitä jos joku sanoisi:" Tiesimme, että talo on homeessa, mutta ostimme sen silti". Isä Aurinkoisen vaikutus on suuri. Vähän kuin Venäjällä, mitä hu…
Puolueen nimi on outo. Se lupaa sinistä tuleaisuutta. Mitä se sininen tulevaisuus niin kuin pitää sisällään. Osaako sininen tulevaisuus olla tässä hetkessä. Vai tähtääkö se koko ajan tulevaan. Sininen tulevaisuus. Onko …
Kyllä pettureille kuuluukin kova kohtalo. Tulen varmaan aina muistamaan Sampo Terhon kiukusta vääristyneet kasvot, kun hän loikki vaalivalvojaisista koloonsa. Typerä ja itsekäs hölmöläinen! Tuskinpa me enää muutaman vuo…
Tuo sinisten irtautuminen Perussuomalaisista ja hakeutuminen henkilökohtaisen hyvän perässä Juha Sipilän äänettömiksi yhtiömiehiksi on syöpään verrattava häiriötila suomalaisessa politiikassa. Onneksi Suomen kansa näytt…
Niin , että kenenköhän sanomisiin ei kannata luottaa? Mutta onneksi kansa tiesi! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1ae61478-4a2f-4207-9a81-406534d9a94e
Sinä teit kovan vaalityön eri medioissa, jotta siniset olisivat saanut muutaman edustajan läpi. Tuo sinun julkikuvasi vaikutti kuitenkin kovin epätoivoiselta lipomiselta sinne tänne. Ruskea kieli vain vilkkui, kun sinä …
Tuon puheet muuttuvat varmaankin tuulen suunnasta https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1ae61478-4a2f-4207-9a81-406534d9a94e
Ei enää matkoja veronmaksajien rahoilla se on loppu nyt
Itsekkyys, tyhmyys ja naivius. Jari Lindström ja Tiina Elovaara, jotka satun tuntemaan henkilökohtaisesti, ovat tässä mielessä erinomaisia esimerkkejä. Nyt näille "poliitikoille" alkaa uuden uran etsintä. Politiikka lie…
Siniset ovat yksin vastuussa heihin kohdistuneesta vihasta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/36f74a2f-6be5-4faf-ab65-aceb112d450f Soini olisi saattanut päästä läpi. Hän olisi hyvällä säkälläpässyt ulkoasiainvaliokuntaan, jota johtaa Huhtasaari ja luultavasti Halla-aho 3.7 a…
Mamma leikkasi diebetikoilta kuola valuen ja räkä lentäen. Vakuutellen hyvää työtä? Eikö äänestäjät kiittänyt?
Nopea poika tuo Kouvolan lahja. Kaakkois-Suomessa vuoden alusta aloittanut Kymsote on kyhätty kokoon Lindströmin vahvalla myötävaikutuksella. Nyt on vain osoittautunut, että Kymsote onkin paljon kalliimpi, kuin aiemmat …
Missähän näitä Timo Soinin näköisiä vappunaamareita olikaan myynnissä? (Ainakin Helsingin suunnassa näitä on ollut jo myynnissä.)
Simon Elo aikoo alkaa poliittisen uran jälkeen tällä kertaa yrittäjäksi. Simon Elon mukaan Suomessa on markkinat ei poliittisille ministereille. Jos isosta salista ei löydy sopivaa ministeriä, niin hänen firmastaan löyt…
Nyt kun poliittinen tulevaisuus lienee puolueen osalta lopullisesti taputeltu, pitäisi puolueelle keksiä uusi nimi ja toiminta-ajatus. Tiina Elovaara, joka on noheva keksimään ainakin ansioluetteloonsa sopivaa täytettä,…
Ensin hän kokee farssin ja sitten tragedian. Näin kävi Soinillekin.