Olen seurannut tätä sinisten touhua vuodesta 2017 alkaen. Alunperin Soinin temppu hajottaa puolue. Ylimielinen, tekopyhä porukka lähti Soinin matkaan. Odotettiin Soinilta vetovastuuta mutta siihen ei tämä alkanut vaikka pitkään uskotteli ihan viime metreille ennen vaaleja, että alkaa ehdokkaaksi. Sitten johtoporukka vaihtui, tuli Savo- Karjala-alueelle vetovastuu, vennamolaisia ja sitä rataa. Sitten tämä äärikapitalistinen porukka siirtyi johtoon. Nimi vaihdettiin, väri vaihdettiin. Vuosikausia tämä puolue on tehnyt 0-tulosta mutta vielä yritetään. Eduskuntaan ollaan menossa vaikka ei ole päästy valtuustoihin eikä aluevaltuustoihin. Osaisivat jo lopettaa. Onhan näitä höpöpuolueita oikealla ihan riittämiin. Kukaan heistä ei pääse eduskuntaan
Miten meni näin täydellisesti pieleen
Anonyymi-ap
5243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vauhtisokeus kun iskee niin jälki on tämännäköistä. Ei olisi kannattanut ripustautua soinitteluun josta aika oli jo mennyt ohitse....,,
Näissä vaaleissa siniset liiskataan kuin torakka kengän alle ja koko iljetys lakkaa olemasta puoluerekisterissä.
Jaaha. Viestini siivottin pois. Kirjoitin vain, ettei Soini puoluetta hajoittanut, vaan häneltä törkeällä tavalla kaapattiin valta puoluekokouksessa. Sen jälkeen perussuomalaiset on ollut ihan eri puolue.
Soinin ehdokas äänestettiin pois maailman demokraattisimmassa äänestyksessä ei ollut mitään "kaappausta"
Soinin tapa rakentaa puoluetta oli kerätä ihmisiä sieltä ja täältä, oikealta ja vasemmalta, katsomatta yhtään mitä mieltä he ovat politiikasta. Niinhän siinä lopulta kävi että lopulta esiin nousi varteenotettava porukka joka nousi valtaan puolueen sisältä, demokraattisin keinoin tosin.
Soinin oma linja jäi lopulta hyvin epäselväksi. Mikä se oli? Pelkkä oma etuko?