Ei voi kuin ihailla kaupunkilaisten kykyä tehdä rahaa. Ensin myi eräs Tori.fi:ssä harvinaisia Mosaiikki -sarjakuvalehtiä nipussa ja sai niistä upeasti 15 euroa. Pari-kolme viikkoa myöhemmin myi toinen joensuulainen Mosa…
Ihmiset on luotu ja tarkoitettu yksilöiksi eli erottumaan toisistaan erilaisina. Olemmehan eri näköisiä ja kuuloisiakin. Myös lahjat on erilaisia kuten sormenjälkikin. Pohjois-Karjalaassa ja Savossa on useimmat ihmisinä…
PKS hoitaa sähkölinjoja mm. linjojen alustoja raivaamalla. Keskustelin erään Suomalaisen aliurakoitsijan kanssa, hän itse oli erikoistunut runkopuiden kaatoon. On jo pitkään ollut tiedossa että PKS käyttää linjojen hoit…
Elämme lopunaikoja. Maailmasta katoaa tempauksessa paljon ihmisiä. Parannus tarvitaan. Pois esim. Kateus ja juoruilu.
Normaalisti ihminen pidättäytyy itse tekemästä sellaista mistä ei pidä tai mitä saa itse kokea muilta. Esim kiusattu harvoin haluaa kiusata muita tai juoruista kärsivä ei halua itse olla samanlainen. Mutta Pohjois-karja…
Jehovilla on arvot kohdallaan: Nisen on tehtävä miehensä onnelliseksi. Hän tekee sen pitämällä talon siistinä ja tekemällä ruokaa, josta mies pitää. Tekoäly kopioi JW.ORG sivuilta suoraan tekstiä. !Jehovat eivät maksa k…
Onko kansalaisaloitetta Palokin koskien valtion pakkolunastuksesta? Uutisia PKS alkuvuoden osakekaupoista "Keväällä 2026 Kaavin kunta on saanut uuden tarjouksen kunnan omistamista Pohjois-Karjalan sähkön osakkeista. Tar…
Te tiedätte pohjoiskarjalaiset oman laumanne raadollisuuden. te tiedätte että se harjoittaa pahuutta. miksi siis puolustelette sitä? miksi alistutte sen lauman tahtoon?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2a6ade3-1e7f-43f9-a72b-7bf5661d59bd. Ei varmasti ollut ainoa virkakunnasta.
USA:n välivaalit ovat malliesimerkki kuinka yksi ääliö voi tuhota koko puolueen kannatuksen hölmöilyllään. On toki meilläkin hyvä esimerkki Sipilässä, joka tuhosi kepun kannatuksen yhdessä vaalikaudessa, eikä sen jälkee…
kauheaa selkäänpuukottelua itä-suomessa. kateellisia pahansuopia selän takana pahaa puhuvia pettureita. oksettavaa
Uusi asuinhuoneiston vuokrauksesta annettu laki (AHVL) astui voimaan 1. lokakuuta 2026. Tupakointi on jatkossa asunnoissa ja parvekkeilla kiellettyä oletusarvoisesti kaikissa uusissa (ja useimmissa tapauksissa myös vanh…
Tähän asti on kalastusta harrastava saanut myydä vähäisiä määriä (alle 100kg/vuosi) pyydystämiään kaloja verovapaasti. Nyt hallitus pyytää eduskunnan hyväksyntää lain muutokselle, jossa kaikkien kalastajien tulee rekist…
Kyllä näille järjestetään kaikkea ja kallista ja näiden takia normaalit ihmiset kärsii. On asunnot viimesenpäälle maksetaan kalliit kuntoutukset terapiat hoitojaksot ihan oma klinikkakin on perustettu. Ja mitä nämä teke…
Kokeiluviikon aikana kävi selväksi, kuinka köyhyys rajoittaa sosiaalista elämää.
Kokoomuksen, jonka suurimpia urotöitä on yksityisen terveysbisneksen tukeminen keinoja kaihtamatta. edustajat vuodattavat krokotiilin kyyneleitä suljettavien palvelujen puolesta ? Itse ovat puolueensa voimin saaneet kai…
Säälittävää porukkaa. Yrittävät nostaa itseään itsetunnottomina muita kiusaamalla ja polkemalla. Itse ei uskalleta mitään ja sitten nujerretaan muita että tuntisivat olevansa muka jotain. He on pelkkiä kiusaajia, ei muu…
En asioi kaupoissa jonka aulassa on näitä hihassa roikkuvia sanomalehteä, sähköliittymää, puhelinliittymää ja ties mitä kauppaavia takiaisia. Mielestäni hyvää ei tarvitse lähteä kadulle kauppaamaan, se menee kaupaksi mu…
Video peloista vapaasta elämästä https://www.youtube.com/watch?v=Usq9XAteGK4
Jokaisen on itse lopetettava kyttäys ja juoruilu. Muuten se ei lopu. Jokaisella on vastuu omasta käytöksestään. Et voi ajatella että muutkin kyttää ja juoruaa. Kyse on sinun moraalista ja sinun valinnoistasi. Et voi var…
Jokin viikko sitten kysyin miten saada suomalaiset polvilleen. Aihe pyyhkäistiin jäljettömiin. Kun kaikki pysähtyy. Jarmo Limnell on herännyt pohtimaa ilmiötä, mitä tapahtuu, jos koko Suomi ”pysäytetään ilman yhtäkään l…
Petteeri toteaa "Sähkö riittää". Petteri tietää että datakskuksen PUE on yli 1,0, sen ovat Googlen insinöörit kertoneet eikä Petteri sitä voi kyseenalaistaa. Varsinainen laskentatehon hyötysuhde: Lähes kaikki tietokonee…
Joensuulainen tutkija seurasi vuosien ajan asunnottomien itäsuomalaisten nuorten elämää. Usein nuoret majailevat tuttavien nurkissa, mikä tekee asunnottomuudesta näkymättömän kriisin.
Meillä ei voi, enkä ymmärrä miksi minkään kodinkoneen pitäisi olla yhteydessä nettiin. Joutavaa hömpötystä joka voi kostautua kun hakkerit lähtee asialle.
Pörssisähkön hinta ampaisi maanantaina huippulukemiin, sähkö maksoi 52,15 senttiä kilowattitunnilta veroineen. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012381878.html Syitä on kolme: tuulivoimaa on tarjolla niukasti, Suo…
Mitäs veikkaatte, paljonko kuurnankadun yliajaja saa kakkua käräjillä? Pohjalla kuitenkin vakavia huumerikoksia, huijaus ja rahanpesurikos ja tuomittu aiemmin vankeuteen 12 rikoksesta. Lieventääkö entiset rangaistukset …
Laiva vaatisi 100 000 euron kunnostuksen, mutta kohteen liikevaihto ei mahdollista niin suurta investointia, joten Romeo hinataan syväsatamaan jossa se puretaan ja materiaali kierrätetään. Sen pituinen se.