USA:n välivaalit ovat malliesimerkki kuinka yksi ääliö voi tuhota koko puolueen kannatuksen hölmöilyllään.
On toki meilläkin hyvä esimerkki Sipilässä, joka tuhosi kepun kannatuksen yhdessä vaalikaudessa, eikä sen jälkeen tarvitse haaveilla keskustajohtoisesta hallituksesta.
Kannattaa siis miettiä mitä tekee, sillä ei valtakunta kansalaisineen ole mikään liikeyritys, eikä johtamisessa saa inhimillisyyttä unohtaa.
Orpo on hyvin pitkälti nyt samalla tiellä, joka johtaa alhoon josta on paha nousta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Typerää meininkiä. Köyhilläkin on äänioikeus, ei köyhiä pidä kyykyttää, se kostautuu ja käy kuin trumputtimelle.
Tarvittiin aika monta älykääpiötä, että Trump pääsi valtaan.
Ja mitään ei ole ihmiskunta oppinut, eikä opi.
Caesar, Nero, Augustus, Napoleon, Pietari Suuri(hattunsa polki), Katariina Suuri(tarvitsi hevosta, oli niiin suuri), Lenin, Hitler, Mussolini, Franco, Stalin, Saddam Hussein, Honecker, Putin, Trump.
Noin muutaman diktaattorin mainitakseni.