Suosimalla Trumpia,! Suosimalla nykyistä Suomen hallitusta antamalla äänensä heille. Onneksi meitä on jotka olemme kuuliaiset Jeesuksen opetuksille USKOMALLA VAIN HÄNEEN. ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen m…
Mietin tuota asiaa, että onko se niin, että ylöstempaus voi tapahtua milloin tahansa(ja siis ainakin tapahtuu ennen vaivanaikaa), koska ainakin Tukholman profetian mukaan morsian on vielä maan päällä, kun Neuvostoliitto…
Eipä edes puhujatkaan varoita epäuskosta. Epäusko Jumalan Sanaan. Raamatusta valkataan vain korvasyyhypaikat. Epäusko on kadotukseen vievä synti. Jeesus sanoi opetuspsiakin epäuskoisiksi. Ilm 21:8: "Mutta pelkurien ja e…
Uudessa testamentissa on vahvoja todisteita siitä, että Paavali pitää itseään syntisenä nimenomaan uskovana ja apostolina ollessaan. Hän käyttää teksteissään nykyhetken aikamuotoa (preesensiä) ja kuvaa kristityn arkipäi…
Helluntailaisuus saa aikaan jäsenessä outoa fanaattisuutta ja todistettavasti eriseuraisuutta. Helluntailaisuus on paljastanut että he vihaavat adventisteja ja luterilaisia ja heidän kommenttinsa esim. sapatista ja pakk…
Harvalla helluntaipastorilla on Jumalan kutsua luotsata seurakuntaansa yläilmoihin kultaisille kaduille ja helmiporteille.
Uudestikasteesta on tehty helluntailaisuudessa laki ja seurakuntaan liittymisrituaali. Helluntaikaste-öyhötyksessä ollaan kovinkin lakihenkisiä ja fanaattisia. Näin lahkolaisuudessa.
Helluntaiministeri otti kielteisen kannan Venäjän jääkiekkojoukkueen osallistumista MM-jääkiekkokisoihin. Helluntaikirkko lietsoo sotaa Venäjää vastaan Tukholman profetiaan uskoen. Helluntailaisuus + politiikka on ei-kr…
Mitä helluntaipapisto on opettanut jos "pelastusvarma" ei vaella Jumalan tahdon mukaan ? Mitä Jumalan käskyjä ja kehoituksia helluntailaiset haluavat noudattaa hyvällä omallatunnolla ?
Sovituksen Sanan julistaminen alkoi sinä päivänä, jona Aadam rikkoi hänen ja Jumalan välisen lakiliiton, eli vain yhden kiellon sisältävän lain ja ilmoitusen rikkomuksen seurauksesta. ✝️ hyvän- ja pahantiedon puusta älä…
Helluntailaiset herjaavat Moosesta ja virsiä. Juud 1:9: "Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua …
Jumalan kanssa.kunnes kuulin lapsiltani että heidän isänsä oli painokkaasti sanonut heille monta kertaa että äiti on hullu."hän juttelee Jumalan kanssa". Nyt lapset on jo hyvän matkaa aikuisia eikä heillä ole suhdetta J…
KOMMUNISMI ON SATANISMIA. SATANISTI MARX KEHITTI KOMMUNISMIN SATANISTI-PAHUUDEN JOTA PERSUT PALVOO SATANISTIT MARX JA ENGELS KEHITTI KOMMUNISMIN SATANISTISEN PAHUUDEN, JOKA OLI NIIN KARMEA ETTÄ MARXIN 13-OSAISESTA KIRJA…
Esitin tekoälylle tällaisen kysymyksen. Israelin siunaajat uskovat, että Israel joutuu lopulta niin suureen ahdinkoon, että se kääntyy Jumalan puoleen ja koko kansa pelastuu. Onko oikein, että kristityt Jeesuksen seuraa…
Eli toisin sanoen, onko Leijonan siunaaminen kristillistä ? 4. Moos. 24:9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona-kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, …
Jokainen Raamatun lukenut tietää tuon asian, että Mooseksen laki annettiin vain ja ainoastaan Israelin kansalle, jolla ei silloin mitään lakia ollut. Meille Uuden Liiton uskoville ei ole annettu Mooseksen lakia, vaan me…
- viinin kielto ehtoollisella - alle 12 vuotiaiden upotuskaste - kielilläpuhuminen ilman ilman enemmistön hyväksyntää - jyrkkä kielto että Jumalan 10 käskyä on voimassa - kaatamiset ilman kiinniottajaa - kymmennysten an…
saman minkä kristitty tiennyt jo vuosituhansia. Raamatusta kannattaa ottaa oppia. 19- 23.44 https://www.youtube.com/watch?v=lSpd6h-ReUM
Paljon puhetta Googin sodasta, mutta se ei tule ainakaan tuhanteen vuoteen, koska se käydään vasta tuhatvuotiskauden lopulla. Turha arvuutella, mikä on Mesek ja Tubal. Se nähdään vasta sitten. " Kun tuhat vuotta tulee t…
Miten selitetään tällaiset helluntailaistyyppiset joukkohurmos-ilmiöt ja onko ne Jumalasta vai saatanasta ? https://youtube.com/shorts/ZZKdJOX_Xmo?is=h-2keqQDPQhDDrCX