Kurkhin monoliitti ei mainitse Juudeaa lainkaan, mutta kylläkin kertoo Ahabin olleen taistelussa 2000 vaunun ja 10 000 jalkaväkisotilaan kera. Vääriteleekö vanha testamentti kirjoitusta?
Ja ohitetaan nyt se painovirheraamattu, jossa lukee "Tee aviorikos". Me ajattelemme nykyisen käsityksemme mukaan vanhan testamentin määräyksiä ja ohjeistusta, mutta muinainen aviorikos oli hiukan jotain muuta kuin mitä …
Minä olen tullut alas taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut.” Tämä ajatus kuulostaa hiukan oudolta, jos Jeesus on Jumala.
Raamatusta käy ilmi miten jumala käyskenteli ja oli suoraan tekemisissä ihmisen kanssa. Pikku hiljaa jumala kuitenkin tuntuisi siirtyvän etäämmälle ja hänen ja ihmisen väliin ilmaantuu välittäjiä, enkeleitä. Olisiko nii…
Raamattu sanoo että ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa ellei synny uudesti ylhäältä. JW järjestö ei käsittääkseni tunne tätäkään asiaa.
Tällainen näkemys lienee Jehovan todistajilla ja monilla muillakin kristityillä? Mutta heidät luotiin m a a n t o m u s t a. Jos maan tomusta luotu olisi voinut olla kuolematon, miksi tarvittaisiin uusi henkiruumis? Tek…
Laittelin pari avausta viitaten Räsäsen mamman tuomion ja linkkasin mitä VT seura on kirjoitellut. Kirjoitukset lähtivät kuin hauki kaislikosta! Puutarhatie taitaa olla sylttytehdas....uusi yritys. Linkki koko repertuaa…
Näin tekevät JT:t tuon amerikkalaisen vartiotornilahkon edustajat. 2Kor. 11:13-15. 13." Sellaiset ovat valeapostoleita, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvåt Kristuksen apostoleiksi. 14. Eikä ihme,sillä itse pahola…
mainosvaltuutettu kestänyt, kun kirjoitin:" hyppää JT voltti." On nuo sellaisia hienohelmoja ja vellihousuja.
Kuoleman jälkeen sielu odottaa ylösnousemuksen päivää. Aikojen lopulla tapahtuvassa ylösnousemuksessa kaikki kuolleet nousevat haudoistaan (Joh.5:28-29). Kristukseen uskova saa silloin uuden ja kuolemattoman hengellisen…
kaupunkilaisen ratkenneissa verkkareiden tauskuissa miljoona ystävää,- kukaan ei tiedä tarinaani vieläkään- saati nimeltäkää'ään, kaikki karttaa kun muistelet vaan itseäsi, Suomiko mahtaa onnellinen maansa olla yksiksee…
Ateismi, agnostismi, kolminaisuusopillinen kristinusko, juutalaisuus, islam, hindulaisuus, buddhalaisuus jne? Jehovantodistajuus on siinä mielessä mielenkiintoinen uskonto, että se näennäisesti loogisena ja kolminaisuud…
Keskustellessani JT-tuttuni kanssa, hän toteaa Raamatun ennustusten toteutuvan millilleen - vaikka monet asiat ovatkin vain kuvaannollisia. Kysyin tultani, entä jos Harmageddonkin tullaan toteamaan kuvaannolliseksi; tut…
Tosi tarina erään todistaja perheen pojasta. Poika oli kaikin puolin esimerkillinen. Koulussa luokkansa priimus ja seurakunnassa antaumuksella mukana. Kaikki muuttui kun poika sai maailmallisia tovereita. Alkoi kotiintu…
Jehovan todistajien mukaan Jeesus oli paitsi arkkienkeli Mikael ennen ihmiseksi tuloaan, niin Jeesus oli myös Sananlaskujen Viisaus ennen ihmiseksi tuloaan. Kuitenkin pidän hieman outona sitä miten tässä nyt Viisaus ja …
Ruandassa tutkittiin toisen asteen opiskelijoita koronaan liittyen. Osoittautui, että hieman yli puolella osallistujista (51 %, n = 195) oli merkittäviä masennuksen oireita, 30,3 %:lla (n = 116) oli stressiä ja 67,3 %:l…
Nyt on viimein tullut jotain järkeä verikysymykseen. Omaa verta voi käyttää hoitotoimenpiteissä. Milloin tulee järke omien lasten ja muiden erotettujen ja eronneiden sukulaisten kohteluun? Tämä nyt on pinnallinen asia, …
Jehovan todistaja -miehet ovat jatkuvasti puutteessa? Etsivät sitten seksin korviketta kovasti ja se näkyy puheissa.
Jehovan todistajuudessa painotetaan tottelevaisuutta Jehovalle, mikä käytännössä tarkoittaa uskonnollisen johdon tulkintaa raamatusta. Hyvä esimerkki tästä on kertomus patriarkka Aabrahamista, joka paitsi antaa vaimonsa…
Ei sanonu muuta, kuin tarjosi muistonvietto lappua. Käskin painua kuuseen.