Jehovan todistajatVastattu 29 pv

julkkisjehnuja

No niin. Täällä on aikaisemmin kerrottu muutamia tunnettuja julkkisjehnuja. Itse jehnuna ollessani sain kuulla kaksi nimeä joita ei vielä ole mainittu ja siksipä mainitsen ne nyt kysyen, että onko nämä todellakin jehnuj…
Jehovan todistajatVastattu 29 pv

KuuNuu_kiusaaja

Kuunuu on siis tässä tarinassa demoni kiusaaja. Oliskohan ihan totta, vaiko turhautuneen betel-työläisen jännityskertomus? https://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1987642?q=kuu+nuu&p=doc
Jehovan todistajatVastattu 29 pv

Oli miten oli, puhu asiat aina "parhain päin"

Jehovat tunnetaan "muunnetun totuuden" todisteijoina. Heidät on opetettu olemaan myöntämättä mitään esim. liikkeeensä lukuisista vääristä ennustuksista tai vaikkapa lastensa tai itsensä homouden - vain siksi ettei liikk…
Jehovan todistajatVastattu 29 pv

Teokraattinen sodankäynti

Totuuden vastaista puhetta Jumalan nimessä eli teokraattista sodankäyntiä ei jt-seurakunnissa ilmeisesti käsitetä valehteluna vaan ennemminkin vain yhtenä osana tosiuskon puolustusmekanismeja. Näin ulkopuolisen silmin k…
Jehovan todistajatVastattu 29 pv

Keuhkoruttoa

Venäjällä. Tuo kun lähtee leviämään niin jälleen yksi Raamatun ennustus toteutuu. Tervetuloa rutto.
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Esimerkkejä veri-itsemurhan tehneistä todistajista

Jerod Septer oli 12-vuotias, kun hän kuoli syöpään. Syöpää olisi voitu hoitaa verensiirroilla. Sitä ei kuitenkaan sallittu, ja niinpä Jerodin annettiin kuolla. Kuukausivideolla järjestö ylistää perheen uskollisuutta. ht…
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Jt-valtakunta on tavallaan scifiä

Jehovan todistajien oppi on jossain mielessä. Muistan kuinka itse Jehovantodistajana elin kuvitelmissa, kuinka uudessa järjestyksessä avataan uudet kirjakääröt ja naps vain ja tegnologisella kehityksellä ei ole enää raj…
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Nyt on aika äänestää Sanna jatkoon!

Älkää äänestäkö kokomusia! Kukaan ei ole rahojaan hautaan vienyt! Sannna on kaikkein kaunein - sSanna vie sSuomen Natoon. Raharikkaat alas! Sanna on suosittu ympäri maailman ja laittaa vielä diktaattorit polvilleen! Kok…
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Tarkastuskortti

Mikä on Jehovan todistajien tarkastuskortti? Siitä mainitaan jeppuloiden uusimmalla videolla.
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Pyhän Hengen pilkka

MItä tuo termi tarkoittaa? Aika pelottava ajatus, varsinkin kun Raamatussa sanotaan, että kaikki muut synnit annetaan anteeksi, muttei Pyhän Hengen pilkkaa. Mistä tietää, ettei sellaiseen ole syyllistynyt ja miten vältt…
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

JT on tangokansan uskonto

JT on tangokansan uskonto. Jos ei pidä tangoista, JT uskonto ei nappaa millään lailla. Sieltä ei löydä paikkaansa millään lailla.
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Ja taas käy. . .

mainosvaltuutetun isoluuta. Hän tekee parhaansa, että asioista ei keskusteltaisi. Mutta täällä kun ei vartiotornilahkolaiset määrää.
Jehovan todistajatVastattu 1 kk

Rekyyliefekti tai hallitsematon irtiotto

Kun Jehovan todistajuudessa kasvanut nuori syystä tai toisesta irtautuu tai ottaa välimatkaa jehovantodistajuuteen, hänellä sattaa olla epärealistinen vapauden tunne, jossa kaikki on sallittua. Jos nuorelta puuttuu sisä…