moi! näpistin siis tänään kaupasta noin 10€ edestä energiajuomia ja yhden sytkärin ja myyjä sanoi minulle että tule käymään täällä mutta lähdin juoksemaan ja en ole vielä jääny kiinni mutta voinko kuinka isolla todennäk…
Jos Ullanlinnan naisuhri ei olisi puolustanut Roope Bob Tikkasta mereenajosta, saattaisi hän olla hengissä tänä päivänäkin. Lapsilla on hyvä kyky huomioida asioita etenkin siinä tapauksessa, kun kyseessä on perheenjäsen…
Tuli taas luettua rikosuutisia ja täytyy sanoa, että nämä Suomen nykyiset tavat tuomita rikolliset on suoraan sanottuna ihan hanurista. Varastat kaupasta niin saat ehkä sakkoa tai varoituksen, ajat humalassa kolarin nii…
Pyörä siirrettiin syksyllä kerrostalon pyöräkellariin eikä sitä käyty talvella katsomassa. Nyt kun se piti ottaa käyttöön, se ei tietenkään ollut siellä. Pyörä löytyi ulkoa saman talon siltä seinustalta, jonne kukaan ei…
Suomessa otettava käyttöön nk. linnadoktriini eli henkilöllä olisi oikeus käyttää kotinsa puolustamiseen kuolettavaa voimaa, jos hän kokee kotinsa olevan hyökkäyksen alla. Kaikenmaailman yöllisiä oveen hakkaajia ja tont…
rinnastetaanko esitutkinnassa valehtelu oikeudelle valehteluun ja mikä on rangaistus? mietin koskelan murha-asiaa ja erään vanhemman palturijuttuja
Voiko poliisi tehdä kotietsinnän ilmoittamatta siitä asukkaalle etukäteen? Vai saako asukas olla paikalla?
Surkimukset raiskasi kimpassa ja pari päivää!! http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040613496146_uu.shtml http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=479084&page=9
joo eli multa huijattiin torissa 125e joskus syyskuussa ja tein rikosilmotuksen. Kauan ny kestää et saan massit takas.
Miksi romanit pelkäävät puolaisia, virolaisia ja muita ulkomaalaisia? Olen huomannut kauan, miten romanit eivät uskalla käydä sikailemassa ulkomaalaisten pizzerioissa. Romanit tuntuvat myös pelkäävän esim. puolalaisia t…
onko kokemuksia helsingin seudulla toimivista rikosasianajajista, sellaisista jotka on oikeasti HYVIÄ (tyyliin aarno arvela)? vinkkejä kaivataan.
”Asetta on säilytetty asianmukaisesti lukitussa asekaapissa lähisukulaisen luona.” Siis mitä? Miten asetta on säilytetty asianmukaiseti, jos 12-vuotias on kuitenkin saanut sen haltuunsa. Jossain on nyt mätää.
Vangittiinko katiskavyyhdin kauppiaat sitä varten että he kilpaili korkeammantason huumekartellien kanssa? Mikään ei nimittäin viittaa huumeongelman vähenemiseen vaan päinvastoin valtion politiikka suoraan lisää sitä te…
Jos seksistä on sovittu, mies pyytää mennä mahalleen ja iskee kylmiltään anaaliin naista niin että nainen ulvoo tuskasta - voidaanko olettaa, että nainen tulkitsee mahalleen menon ei-anaaliseksiksi, ellei sellaisesta so…
Huomasin eilen, että kauppalehden protestilista on muuttunut maksulliseksi? Itse olen pienyrittäjä, joka tarvitsisi silloin tällöin käydä tarkistamassa protestilistaa, laskulla myyntiä varten. Onkohan jotain muuta paikk…
Miksi ihmiset luulevat sellaisia asioita, mitä papereissa sanotaan, jotka eivät pidä paikkaansa ollenkaan? Väärinkäsitys ei ole sama asia, jos valehdellaan.
Nettihuijari Honkanen on jälleen vauhdissa. Myy tällä hetkellä olemattomia useiden satojen eurojen hintaisia läppäreitä, puhelimia, kovalevyjä ja pelilaitteita ym. Tori.fi sekä Huuto.net -sivuilla. Kun tuotteen ostaa, m…
Tuossa anniksen.myynti ilmoituksessa kerrotaan Miikka Honkanen nimisestä henkilöstä, joka huijaa myymällä olemattomia läppäreitä keltaisessa pörsissä. Minäkin olin jo ostamassa edullista DELL INSPIRON kannettavaa 80 eur…
Liitelevä huppis iski jälleen. Jotkut uskoo naisen lyöneen mukana olleella vasarallaan, mutta hovinarrit kyllä tietää oikean syyllisen, sama kuin Ulvilassa. Kukaan ei huomaa sitä kun se on aikaa nopeampi, näkymätön, ään…
Jos saa tarkastusmaksun julkisissa (hsl), niin meneekö siitä joku tieto rikosrekisteriin?