Epäilty oli tuomittu ehdottomaan vankeustuomioon kesäkuussa. Olisiko puututtava siihen että viranomaiset joutuvat vastuuseen, jos vankilaan tuomittu rikollinen kulkee vapaana ja tekee uusia rikoksia, etenkin henkirokoks…
Nihil agendo homines male agere discunt. (Cato vanhempi)
Näin jälkeenpäin olen varmistunut siitä, että minulla on eräs mielenterveydellinen häiriö. Noin 14 vuotiaana ollessani, eräänä talvella eräs koulukaverini perhe oli etelässä lomilla. Oli todella kylmä talvi ja paljon lu…
Hyvät Suomen rikolliset, Kirjoitan teille tuntemattomana, mutta ihmisenä ihmiselle. Jokainen meistä kantaa mukanaan tarinaa, jota toiset eivät näe. Joku on kasvanut ilman turvaa, toinen on oppinut selviytymään tavoilla,…
Nyt painellaan ihankuin jenkkisarjojen malliin. Jes. Vielä paljon, paljon vähemmiksi selvittämättömien rikosten selvittely saataisiin, jos jo synnytyksessä sairaalassa voitaisiin ottaa uuden kansalaisen dna. https://www…
Päälleajajan kaveri valehteli tapahtumista ja syyttäjä (joku kokematon aloittelija) piti sen takia päälleajon uhrin lausuntoa ja jopa hänen esittämiä todisteita väärinä. Miten pitäisi toimia sen valehtelijan ja perättöm…
Jäin vuonna 2016 kinni Jyväskylä kun ajoin Lincoln autolla ja olin ottanut amfetaminia. Minun olisi pitännyt sanoa että en tiennyt että ei saa aja autolla jos on ottanut amfetaminia. Kun ei sinä amfetamini pakkaus mitä …
Uutisissa on kerrottu laajasti sos lapsikylän kavalluksista, ja varmasti koko Suomi on tietoinen sos lapsikylän rikollisesta toiminnasta. Tietääköhän urheilija tukevansa rikollista toimintaa, ja lapsikauppaa? https://ww…
https://www.suomenmaa.fi/mielipide/pysyva-huostaanotto-takaa-alan-bisneksen-jatkumisen/ Sos Lapsikylä on tällä hetkellä Suomen johtavia toimijoita huostaanotto bisneksessä. Kaikki joiden lapsi on viety ilman syytä, tai …
Tulisi kriminalisoida, tai ajoneuvojen (mopojen) meluarvoille raja, jonka ylittämisestä sakotettaisiin. On meinaan niin raivostuttavaa joutua kärsimään helvetillisestä pärinästä ja kärystä, ja moni on ihan varmasti sama…
Kuinka paljon teillä on kokemusta Suomessa tapahtuvassa lapsikaupassa? Eräs tuttavaperheeni joutui lastensuojelun kynsiin, ja kärsivät suuria vahinkoja tällä hetkellä. Heidän lapsensa on otettu huostaan aivan mitättömis…
Asiallinen kysymys: Jos joku syyllistyy sellaiseen kuin satunnaisen haudan kaivaminen sen takia koska kokee s viehättävänä ruumiit jotka ovat ainoastaan hyvin pilantuuneita/edenneet pitkälle hajoamisessa (ei koske tuore…
Nyt eletään tekoälyn aikakauden alkua. Verkkorikokset tullaan suorittamaan AI tasolla millisekunneissa, tätä vastaan olisi paras muuttaa ajatusta MITEN turvallisuutta luodaan netissä. POLITIIKOT ja POLIISI KUULOLLE! Täl…
Tänään tuli puhelimeen tämmönen viesti: Hei äiti, voisitko laittaa minulle viestiä WhatsAppissa? Tämä on uusi numeroni +358468024947 tämän "uuden numeron" tiedoilla ei löytynyt muuta kuin että siitä soitetaan paljon. Vi…
Pienen kaupungin Suomi24 sivulle laitettu viesti oli poistettu. Kuitenkin oli uutisoitu useammassa mediassa.
Onko silloin itse syyllistynyt rikokseen? Onko olemassa joku lakipykälä tähän?
Asia yritetään salata. Tietosuojavastaava, hva:een ylin johto ja poliisi tietävät. He kaikki vaikenevat
Onko täällä ketään, joka olisi joutunut OP:n nimissä tehdyn pankkihuijauksen uhriksi? Kiinnostaisi tietää kuinka paljon tililtäsi vietiin, teitkö rikosilmoituksen ja onko asia edennyt mihinkään? Minkä nimiselle henkilöl…
Onko oikein, että ihminen tekee toisella kädellä hyvää (esim. lahjoittaa rahaa, tukee vähäosaisia), mutta toisella kädellä tekee pahaa (uhkailee, manipuloi, satuttaa)? Voiko hyvät teot mitätöidä huonot teot – vai jäävät…
Nyt ollut tapetilla tämän yhden Suomalaisen tunnetun DJn raiskaus kohu ja huomasin samalla et DJt raiskaa aika usein ja viel huolestuttavampaa on se et ne jatkaa keikkailua samalla nimellä tai sitten ne vaihtaa nimeänsä…