Eivät voi soittaa rikolliselle ja käskeä lopettamaan. Sisäsuomen poliisi kuitenkin tekee näin
Mitähän mahtavat NOKIAN POLIISIT oikein päivät tehdä? Pelaavaat korttia ja ajelevat nisukahveelle välillä?? Eivät ainakaan liikennettä valvo. Erään tien liikenteestä ja mettäpöhköjen traktorirallista kyseisellä tiellä o…
Pelejäja´ ja pelleilyjä jos on niin auttaakin sillätavoin terveysjuttuiyhin jos on hauskoja pelejä.
Eräs mielenvikainen henkilö on vainonnut minua viimeiset kahdeksan vuotta. Hän on sotkeentunut asioihini ja puhunut ja ilmoitellut minusta viranomaisille, nettiin ja ties mihin muualle. Mitä voin tehdä? Voinko tehdä rik…
Niina luotti poliisiin, mutta sitten poliisi pahoinpiteli hänen 16-vuotiaan poikansa. Ylen MOT tutkii poliisin tekemiä rikoksia, joissa on vaarantunut suomalaisten terveys tai jopa henki. Syvennymme neljään poikkeuksell…
Kun poliisin resursseja ollaan leikkaamassa poliisiylijohtajat istuvat hiljaa poteroissaan ja leikkivät kuollutta lahnaa. Puolustusvoimain johdossa on ollut 50 vuoden ajan sama tilanne, kunnes komentajaksi saatiin Jaakk…
Poliisit aina naureskelevat kun joku "asiakas" vaatii heitä lukemaan oikeutensa kun hänet pidätetään. Poliisit vastaavat aina, "nyt ei olla Amerikassa". Ei ollakaan mutta kai Suomessa kiinniotetulla, pidätetyllä, vangit…
Oululaispoliisi paljastui huumekauppiaaksi Oululaisen poliisimiehen romahdus huumekauppiaaksi oli nopea. Hänet tuomittiin keskiviikkona jo toistamiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. https://www.iltalehti.fi/kotimaa…
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisiautolle-kavi-kopelosti-keula-jai-pystyyn/9414778 Kyllä kun katsoo TV sarjaa poliisikokelaat niin en yhtään ihmettele miksi näin käy että ojaan putoaa auton takarenkaat. Vaikutt…
Miksi poliisimiehet tekevät itsemurhia virkapaikalla. Aika härskiä tappaa itsensä Tasavallan presidentin virka-asunnon kellariin. Ei kovin sivistynyttä.
Tutkintajärjestelmä ei ole objektiivinen. Epäillyt poliisirikokset tulisi tutkia jonkun muun kuin poliisin. Myös tuo syyttäjäjärjestelmä poliisirikos tutkinnasta jäävättävä koska syyttäjä nykyisellään on poliisin syliko…
saa ilmaisedk´eksi noita vögöb vabgenua oedkdhö,, nutta niin oletus obn aina että tosisrajaf valwshfsdldbv´vaf
Peruste tuohobn ikärajaanm,,.. Alzheimer iskee tuossa iässä.. Kun itsella noita neuro-sähkö-magneetti-juttu-tutkimuksia aina ja leikkauksia keskussairaalassa.. Radiologiassakin.. NIIN: saakelin tuuli otti mukaan kauppak…
Valehtelevat ryhm'ssä, todistajat, siis. Mielestäni kaikki todistajat pitgäisi poistaa kokonaan oikeuskäsittelyistä ja keskittyä pelkästään teknisiin todisteihin, eikä valehteleviin todistajiin salaliitossakin..
krp tonkii sinunkin yksityiselämää rikokset eivät krp tä kiinnosta
Köröttelemään ja ”ajamaan hiljempaa kuin maksiminopeusrajoitus” (kun ei sitä kuuluisaa alinopeutta ole olemassa. Oikein vielä antoivat linja-autopysäkin kautta tilaakin. Prkl onneksi piti hermo körötellä jonossa!
Miehisin työala militarismissa, vaarallista elämä ja paljon vastuuta. Mutta maan miehet osaavat olla myös suvaitsevaisia. He osaavat jättäytyä poliisijohtajan paikalta ja jättää se kokonaan naisille. Miespoliisit tahtov…
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000012365497.html Ko. poliisi täytyy vapauttaa syytteistä. Näin ei pidä murentaa poliisin auktoriteettia ja toimintavaltaa. Ajatellaanpa tilanne, poliisi oli keskittynyt likenteenvalv…
Kun ihmiset eivät niitä osaa käyttää ja tullut jättisuuri tietoturvariski pöankkitunnuksista kansallisesti. Itse olen käyttänyt poliisin myöntämää henk.kphttia..jokas on mielestäni luotettsvs, kuiuin joku psnkkiyuinnusl…
Ensimmäinen paikalla, kuin murhaaja itse.. Niimpä kuin jännät vanhat CSI-tietokonepelit, nykyään ilmaisia vanhat: rikoskomisaario on kavereineen monesti salaliiton takana ja salamurhaaja sekä valtio rahojen varastaja hs…