Tapaus: Lehti ei julkaissut tietyn henkilön ilmoituksia. Itse asiassa lehti kuului konserniin, jonka missään lehdessä ei julkaistu ko. henkilön ilmoituksia. Tuo henkilö laittoi ilmoituksia ja maksoi ne aina etukäteen. P…
Tällainen aloitus jokunen päivä sitten katosi aivan hetkessä! Taitaa siis osua ihan kohdalleen! Mitä on parasiitti? Loinen eli loiseliö tai parasiitti (< kreikk. pará 'äärellä'+ sítos 'ruoka') on vuorovaikutussuhtees…
Kysymys oli otsikossa. Meneekö paikalle vai onko se niin näkymätöntä tutkintaa ettei sitä kukaan edes huomaa
Ilkka Koskimäki ei kertonut, että Kelan puute aiheuttaa rikoksia ja sosiaalitoimiston puute. Koskimäki syyttää nuoria (miehiä) itseään elämän hallinnan puutteesta, vaikka rikokset ovat elämän hallinnan yritystä. Minulle…
Yllättävän monelta puuttuu poliisikoulutus.
Poliisi ei kuulemma voi tutkia ip osoitteita, uhkailu ei ennusta tekoa ja kosto on tuntematon motiivi, samoin raha. Idiootteja lähinnä. Muttaeikö se niin mennyt että kaksi tarvitaan, toinen osaa lukea toinen kirjoittaa.…
Mut naitiin 3 poliisin voimista. Sitte vietiin kotia. Mahdollista? Kyllä valitettavasti. Olen ilmonnu 2 perhettä asiasta. Eronneet. Lapset pahoillaan ja ikävissään. Samalla ei voi isästä uskoa. Järkyttää.
Enää ei auta yhtään, että oikeusasiamies käsittelee ikuisuuksia vanhoja laittomia ihmisoikeuksien vastaisia sairaita rikoksia, mitä nämä ovat ihmisille maassa aina tehneet. Jotkut käsittämättömät idiootit tässä maassa, …
Omaisille läheisen katoaminen on kova paikka, kaikkein vähiten sitä haluaisi tutkijan tiuskivan puhelimessa:" Älkää soittako tänne enää." Näin kävi erään kadonneen nuoren miehen äidille. (Tapaus Juuso Salervo, Frii kana…
Etten enää koskaan joudu poliisin puhallusratsiaan.
PERÄÄN AJANUT OLI SYYLLINEN MUTTA PUHALLUSRATSIAN JÄRJESTÄNYT EI OLLUT "Poliisit olivat pitäneet puhallusratsiaa helposti havaittavassa paikassa" - poliisien järjestely - ennakkoon tiedostettu törmäys vaara --- "Törmäys…
Saattavat tehdä työtänsä, tai olla tekemättä. Ehkä ovat työpaikalla tai vaikka rinnakkaisvirassa Vaasassa. Tai ehkä jossain muualla. Sinänsä ei mitään uutta, koska Supo ei ole aikaiseminkaan huomannut että osa työntekij…
kovat väittämät liian kovat miehet paljon julkkisuutta isot paineet erehtymätön poliisi maahanmuuttaja syyllinen postilaitos ei ole syyllinen koskaan poliisi johto ei ole syyllinen ollut ennen käsittelyajalla on dead li…
Kuinka moni täällä on jo saanu huomata, tämän rikollisjärjestön sairaimmat hakkeroinnit ja häirinnät myös autojen elektroniikkaan, kaiken muun lisäksi mitä nämä kamalasta resurssipulasta kärsivät rikolliset ihmisille su…
Saadun selvityksen mukaan, Helsingin poliisilaitokselle ja Viron poliisin yhteistyö ei suju. Viro on myös EU-jäsenvaltio ja vajaan 60 km päässä Helsingistä Poliisihallituksen tulisi puuttua yhteistyöongelmiin ja selvitt…
Asun näköalapaikalla kahvilan vieressä ja näen lähes päivittäin kuinka poliisit käyvät kahvittelemassa. Kahvitauon kesto on aina 30-45 min. Eipä ole ihme että poliiseista puhutaan ABC-kiitureina.
Ihmisten elämää hankaloittavat poliisit jotka isolla palkalla makaavat toimistoissaan jalat pöydällä ja menevät siitä mistä aita on matalin. Nytkin tehtiin ratkaisu joka hyvin tehokkaasti hankaloittaa ihmisten normaalia…
"25-vuotias mies on kuollut eilen Lahden poliisivankilassa, kertoo Hämeen poliisi. Mies oli ollut kiinniotettujen säilytystilassa eli putkassa Lahden pääpoliisiasemalla. Kuolema havaittiin vankilassa tarkastuskierroksen…
Eikannata ilmoittaa poliisille rikoksista asianomistajien koska rosvoilla on liian suuret valehtwelevat todistajat jne..
kohtaan olen vain ilmoittanut rikokse ja sy