päästä terveydenhoitoon, siis saamaan aikaa tai esimerkiksi, kun on virtsavaivaa ja selkäkipua pitäisi saada virtsakoetta varten putki, joka sitten näytteen kanssa viedään laboratorioon, niin ei millään pääse edes puhel…
Tämä on Jumalan vastainen maa. Jossa tärkein asia on seksuaalivähemmistöjen oikeudet. Jossa kannabiksen myynti halutaan vapauttaa ja jossa on myynnissä vahvempia nikotiinipusseja, jotka Tukes kielsi. Nämä vahvemmat niko…
On aivan kummallinen käytäntö, kun ajaa ajokortin niin ei ole varmaa vieläkään millä yhdistelmällä saa ajaa vaikka ajokortti on ollut jo yli 50v säännöt muuttuu niin ettei kukaan pysty enään selvillä ja kun kysyy niin e…
En tiedä onko muut havainneet samaa, mutta mielestäni KAIUS KETTUSEN rehottava reikä ruokkii liikaa ravinnottomia rainereita.
Eutanasiapäätökseen saattaa sisältyä väärinkäytöksiä ja rajaa on vaikea vetää, mikä on ihmisen oma tahto ja mikä ulkoapäin tulevaa painostusta.
Anteeksi, että elän edelleen. Tiedän, että minusta ei ole enää mitään iloa kenellekään. Jokainen nuori maahanmuuttajakin on minua arvokkaampi ihminen. Junassa nousen huonoilla jaloilla ylös, kun joku parempi ihminen tul…
Huomionhakuisen narsistin somekäyttäytymiseen saattaa lukeutua muun muassa… …useita siloteltuja kuvia itsestä, omaisuudesta, treenaamisesta ja ruokavaliosta. Jos narsisti ei saa kaipaamaansa huomiota, hän masentuu ja sa…
Persut haluavat rajoittaa "haittamaahanmuuttoa". Nyt kun hallitusneuvottelut ovat käynnissä ja asia on esillä, niin pitäisikö asialistalle nostaa myös haittauskovaisuuden rajoittaminen? Menisi vähän niin kuin samaan kip…
Tositarina, dokumentti kuinka ihmisoikeudet vietiin potilailta- kunnes aktivistit paljastivat korruption: Engl-kieliset linkit https://www.youtube.com/watch?v=PUGom5FxPaY https://www. imdb.com/title/tt1090268/ tapaus: T…
Kyseisessä paikassa työskentelee henkilö, joka piti perhekotia aikoinaan Ylivieskassa. Huolestuin nähtyäni hänen johtavan tätä Honkalyhtyä. Kyseinen henkilö käytti erittäin kyseenalaisia keinoja aiemmassa johtamassaan l…
Kun joku väittää jonkun olevan mieleltään sairas, vaikka olisi käynnistänyt viharikoksen, ja pyytänyt ihmisiä kouluttamaan uhriaan ja järjestämään meteliä ja tiellä olisi väkisin pyöritty, järjestetty valtavia kokoontum…
miksi mua pidetään tyhmänä ja vähempiarvoisena kuin muita, vaikka äo on yli 130. kukaan ei halua olla edes ystäväni.
Hei Siskot! Nyt on tussut tuoreita kun vagina-konsulentti M. Pilviniemi on päässyt jakamaan meille Vagisan tietoutta mainos tv-kanaville. Vähän hävettää ?? Kannattaako meidän kiittää, ei! Minä tasa-arvon nimissä kyselen…
Ja paskat! Ummikko tuomari päättää nuoren ihmisen "kohtalosta." Tuomari ei tiedä tuontaivaallista asiasta, josta hän on päättämässä. Matuille kyllä jaetaan rahaa, ovat muutaman hetken vapaudenriistosta putkassa. Saavat …
En haluaisi olla ahdasmielinen, mutta... Ilmeisesti kaikki tämä puhe homoudesta, transseksuaalisuudesta ja sukupuolten moninaisuudesta sekoittaa ihmisten päät. En koe olevani suosittu nainen. Se olisi ehkä ihan ok, jos …
Nyt suuri moraalinen ajatusongelma. Lääketiede on pyrkinyt jatkamaan elämää. Elinikä on jatkunut ja länsimaissa yhä useampi saavuttaa 90 vuoden iän. Tänä aamuna jäin miettimään, mitä maapallo kestää. Jos syntyvyyden raj…
Minä olen jutellut ja lukenut paljon erilaisilta palstoilta, miten ihmiset haluaisivat vaihtaa oman nimensä tai lapsensa nimen ja olen hämmästynyt miten negatiivisesti sellaiseen asiaan suhtaudutaan. "mammapalstoilla" o…
Translaki on hyvä asia mutta koska aletaan korjata myös muiden transihmisten asiaa kuin vain sukupuoli-identiteettisten. Saamelaisilla on riitaa siitä kuka on oikea saamelainen vaikka olisi sukutaustaa, saako käyttää pe…
Translaki antaa aikuisille mahdollisuuden piilovaikuttaa lapsen ajatuksiin omasta kehosta ja mielestä. Laissa ei siis ajatella lasta vaan aikuisen elämän seksiä. Olen ihmetellyt, miten tällaiseen lakiin on päädytty. Tau…
Näennäisen aseman, roolien ja tittelien taakse verhoutuneena menette mukaan ylläpitämään kieroa ja valheellista "rahapeliä" itsensä kehittyneemmäksi korottaen, varmistaen oman keinotekoisen turvan yli muiden, piilotellu…