Mutta ope sanoo että enää nii vähän aikaa että ei saa mennä. Mulla oikeesti sattuu niin hirveä hätä kun join es ennen koulua. Pakko puristaa pulpetin alla munaa tai kusen housuun
Eikä demu toisen demun silmää
Taitaa Putin olla enemmän diktaattori kuin maan yhteistä hyvää ja kansalaisten etua ajava presidentti? Todella ovelan laskelmoivaa. karsia muut mahdolliset presidenttiehdokkaat pois uhkaamasta omaa valtaa ja hankkim kan…
On olemassa vain kaksi sukupuolta, koska minä en pidä että niitä on enemmän ja siksi niitä tulisi olla vain kaksi. Mitä mieltä muut on?
Iltasanomat 9.2.2021: " ...Päätöksen mukaan Suomen valtion on hyvitettävä loukkaus ja maksettava riittävä korvaus valittajalle. Lisäksi valtiolla on velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, jotta muun muassa vastaavia loukk…
Dingo vaikutti tähän, myös Yö
Ihmisellä ei ole oikeutta saastuttaa maailmaa. Maailma ilman ihmistä on parempi.
Tämänkin foorumin keskustelut pitäisi laittaa siten, että olisi pakkokirjautuminen eikä millään nimimerkillä, sillä poistaisi ne turhat suunsoitot ja ihmisten haukkumiset.
Tänään Puoliseiskassa oli haastattelussa nykyään vanhoillislestadiolainen P Schroderus, ehdottoman aborttikiellon kannattajan roolissa. Toimittajat olivat kuin kilttejä pyhäkoululaisia. Ei yhtään tiukkaa kysymystä esitt…
Kielteisen turvapaiikkapäätöksen saaneita eli perusteettomasti turvapaikkaa hakeneita laittomia maahantunkeutujia oleskelee Suomessa tuhansia. Hallituksesta on kuulunut äänenpainoja, että "kaikilla on oikeus tulla tänne…
Kuinka voi olla mahdollista suomessa,että kuopion bussi turman kuski sai ehdotonta vankeutta,vaikka todettiin sen olevan sairaudesta tapahtunut. kaverini päälle ajoi rattijuoppo joka tunnusti poliiseille tahallisuuden. …
Olen kuullut että vielä nykyäänkin suomessa joissakin takapajuisissa syrjäkylissä on työpaikkoja joissa laiskoja sorretaan. Ahkeruudesta palkitaan, laiskuudesta rangaistaan ja pahimmassa tapauksessa voi saada jopa potku…
Ulkomailla asuviin suomalaisiin Suomen viranomaisilla on outo suhtautuminen. Suomen lait on tehty vain Suomessa asuvia varten vaikka suomalaisia asuu eri syistä yhä enemmän ulkomailla. Tyttären poika on halunnut tulla S…
Olen Suomessa 100 huonoimman ihmisen joukossa. Olen köyhä, tyhmä, vammainen ja yksinäinen.
koditon etelästä jakoi sähkäreitä kaupungin johtajalle, asuntotoimistoon, kaupunkityöntekijöille.... EI VASTAUSTA EI LÄHETETTÄ ANNETA, EIKÄ SHELTERIÄ SAA TULOSSA PITKÄ TALVI, MULKKU SUOMESSA
Moni sairaana jäin työttömäksi synnynnäisen sydänvian ollessa jo toinen nk sukuvika. Keikoille ei vaan enää kutsuttu, kesätöitä ei 50 v täytettyä ollut enää 2015 jälkeen. Nyt kaksi vuotta kolmesti viikossa terveysaseman…
Kun mieli tekee puhua, niin en tahdo olla estetty, estoinen.. Tahdon puhua, niin puhun. En tahdo nähdä politiikkaa keskustelussa. Tahdon, että keskustelu on tasainen, rauhallinen, monipuolinen, aito, menee perille siis …
Isisäitien lapset ja heidän suomalaiset isisäidit ovat tavattoman säälittäviä ihmisraukkoja ja heidät täytyy saada suomeen turvaan , nyt kun isis kalifaattia ei enään ole . Ovatko suomalaisten isisisien lapset myös suom…
Suomi on kaamea paikka . Mutta tänne jotkut haluavat muka paremman elämän toivossa. Veikkaan, että viidenkymmenen vuoden kuluttua on toinen ääni kellossa. Ehkei tarvitse odottaa niinkään kauaa.
Voisinko tehdä rikosilmoituksen ihmisen pouolesta, joka ei itse kykene puolustautumaan. Tämä on ihan sairasta, inhottavaa toimintaa, minua OKSETTAA. Tämä on harkittu murha jos saa jatkua edelleen. Eikö ole enää yhtään h…