TyöttömyysVastattu 2 v

ei voi kun ihmetellä

Tein naapurista ilmoituksen tän viikon alussa, kelaan ja verottajalle. Tämä naapuri on puolentoista vuoden ajan myynyt polkupyöriä puhelimia sekä tietokoneita, kyseinen henkilö ostaa ne projetki kuntoisena laittaa kunto…
TyöttömyysVastattu 2 v

Mikä tilanne pärjätä jos 1200e yllätys menoerä?

Suomi on keskivaiheilla eli alle puolet työttömistä selviää ilman lisälainaa. Miten itse pärjäisit tilanteessa? Itse pärjäisin oikein hyvin ilman ongelmaa, koska olen aikoinaan pitänyt huolta että on ns. puskurirahasto.…
TyöttömyysVastattu 1 v

TE-palvelut siirtyvät kuntiin 1.1.2025

Ensi vuoden alusta lähtien TE-palvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi ja valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Kunnille siirtyy pääosa nykyisin TE-toimiston vastuulla olevista henkilöasiakas- j…
TyöttömyysVastattu 2 v

Miltä työtön näyttää työnantajan silmissä?

Oletko koskaan miettinyt miltä näytät / vaikutat työnantajan silmissä? Tätä monikaan ei ole ajatellut tai kuvittelee että antaa hyvä vaikutelman vaikka asia saattaa olla juuri päinvastoin. Monikin työtön häpeää itseään,…
TyöttömyysVastattu 2 v

UusioUra 2024 rekrytointitapahtuma

Sain tällaisesta ilmoituksen työkkäriltä. Missään ei mainita onko tämä pakollinen vai ei. Pitääkö tänne saatanan messuille mennä vai ei? t 46v työtön
TyöttömyysVastattu 2 v

Tein virheen

Panin tee eeee pelleä toimiston lattialla. Ei olisi kannattanut, oli huono pano.
TyöttömyysVastattu 2 v

Tienaa rahaa puhelimellasi!

Tienaa taskurahaa puhelimellasi, vastaamalla kyselyihin, katsomalla mainoksia, tai jakamalla käyttämätön nettikaistasi (ei haittaa omaa netin käyttöä yhtään) ja tienaa rahaa, helposti muutama kymppi kuukaudessa! Klikkaa…
TyöttömyysVastattu 2 v

Pitkäaikaistyöttömän työeläkekertymää alennettava?

Jos 50+ iässä jää työttömäksi, niin olisi jokaiselta työttömyysvuodelta alennettava työeläkekertymää vaikkapa 50 eurolla per vuosi. Jos siis työtön on ollut hommissa 50 ikävuoteen vaikkapa yhteensä 25 vuotta, niin kerty…