Sait YT:issä kenkää. Samassa firmassa ollut töissä 18vuotta. Irtisanomisaika loppuu 29.11.2026. Työnantaja tarjosi minulle nyt määräaikaista sopimusta samaan työhön, eri paikkakunnalle, 5:ksi kuukaudeksi. Olen työttömyy…
Miten arvioidaan tilannetta, jossa työntekijän työsuhde puretaan koeajalla samaan aikaan kun hänellä on vakava perhetilanne ja sairauspoissaolo? Työntekijä oli yrittänyt hakea apua työsopimuksessa luvattuun työterveytee…
Hei, onko kenellekään kokemusta tuon päätöksen ja ohjeen kohdan 3.14 soveltamisesta sekä työntekovelvoitteesta, jos korvaus maksettaisiin. Valtio säästää ja irtisanomisia tulee lähiaikoina. https://vm.fi/documents/10623…
Kaverin isä 2000-luvun alussa lähti esimiehelleen sanoen että mulle ei vi**uilla. Oli hieman hankala uusi esimies joka valitti kaikesta. Tästä sain innoituksen omaani 2024. Kun sitä jatkuvaa valittamista ja huutoa oli j…
Terve. Kirjoittelen nyt tänne, kun en muutakaan keksi. Olen siis aloittanut puhelinmyynnissä tammikuussa ja olen siis 3 pv viikossa sopinut olevani töissä. Nyt olen sitten neljä viikkoa sairastellut kotona ensin oli tos…
Jouduin puhutteluun kun työni on kuulemma hidastunut. Oikeassa ovat mutta minusta se on vähintään samaa tasoa kuin muilla. Mutta en minä ole enää mikään nuorukainen. Ennen kannoin kaksi tai kolme lankkua olalla niin nyt…
Kaksi henkilöä yllättäen tuli toimistolle ja sanoi et sut on irtisanottu. Perusteettomat syyt, pelkkä rahan säästö firmassa kyseessä tässä. Romahdin. Otin pilleri purkin ja nielin tabletit. Soittivat ambulanssin. Sen jä…
Oon siis TE-toimistolla vielä työttömänä työnhakijana ja samaan aikaan osa-aikatöissä (eli soviteltu työttömyystuki), sillä on juuri hakusessa kokoaikatyö. Mietin tässä että kun sitten tuun saamaan kokoaikatyön (toivott…
Työkaveri jäi kiinni varastamisesta. Pomo kuulusteli minuakin jos tietäisin jotain. Sanoin että en tiedä yhtään mitään, mikä oli vale. Kaikenlaista se oli vienyt kotiin. Minä en vasikoi. Toiset teki sen sitten minun puo…
Eli olisi sellainen tilanne että minulla on saamisia työnantajalta joka ei suostu oikeen maksamaan saamisiani(rakennusmateriaaleja jne), ja palkkakin oli 5 viikkoa työnatajan takia myöhässä. Onko pätevä syy irtisanoutua…
Työnantaja kirjoitti kesällä lomautuksen jossa luki että jos lomautus kestää 180pv se päättyy irtisanomiseen. Onko tosiaan niin että työnantaja pystyy irtisanoa ilman irtisanomisajan palkaa kun ilmoittaa tällä tavalla j…
Olin ollut työssäsi pari vuotta ja sain potkut otsikon syistä. Mutta kun se ei pidä paikkaansa. Työn määrä oli lisääntynyt jatkuvasti ja tulee lisääntymään. Nyt firma hakee kolmea uutta työntekijää. Työsopimukseni loppu…
Työsopimuksessani on merkitty irtisanomisajaksi työntekijän puolelta 1 kk. Olen tällä hetkellä koeajalla, ja jos nyt koeajalla irtisanoudun, niin eihän minun tarvitse olla enää kuukautta töissä vaan työn voi lopettaa ns…
Moikka. Olisko täällä jollain tietoa asiasta, kun en liittoon kuulu niin neuvoja sieltä ei saa. Elikkäs olen vuosilomalla nytten ja se loppuu 19.7. Sen perään minulla on on 1 viikko lomaltapaluurahaa mutta se muutettu v…
Ilman pitäviä perusteita työnantajan tekemänä antaa hyvät mahdollisuudet. 6:n vuoden työsuhteen jälkeen pk-yrityksen omista-johtaja purki työsopimuksen välittömästi. Työn piti loppua samana päivänä. Toimin liittoni toim…
Jouduin pitämään vähän pidemmän sairasloman ja sieltä palattuani pieni työnantaja irtisanoi minut "taloudellisista syistä." Koska kyseessä on pieni yritys, yt-neuvotteluja ei pidetty vaan se oli lappu kouraan ja työvelv…
Taas lisää irtisanomisia ja lomautuksia metsäteollisuudessa. Paperiliittolaiset on aikanaan pissineet omaan murokuppiinsa kun ovat niin herkästi lyöneet persukset penkkiin, jos jonkun ”saunalisän löysilisän apulisän” le…
Irtisanomista helpotetaan koska irtisanominen on tähän asti ollut niin vaikeaa, onhan irtisanojan pitänyt sanoa tai muuten informoida irtisanottavaa että tämä saa potkut. Nyt tuota irtisanojan taakkaa ollaan helpottamas…
Mulla on semmoinen surullinen tilanne. Työsopimus on vakituinen, 40h viikossa. Koeaika ei ole vielä päättynyt. Työnantaja on vuokrayritys ja työpaikka oli eräässä varastossa. Nyt varasto purkaa sopimuksen tämän vuokrayr…
Olen ollut yli 10 vuotta samassa yrityksessä tarvittaessa työhön kutsuttavana. Olen ollut ahkera, lojaali ja erittäin kunnianhimoinen, myyntiä tavoitteleva ja tehnyt aina uusien käskyjen, halujen ja toiveiden mukaan. Ol…