Miten vois saada naisen laihduttamaan?? tai siis saada sen asian tuotua esiin rakentavassa hengessä?? suoraan ei uskalla sanoa koska pelottaa että homma lähtee lapasesta ja tulee jotain syömishäiriöitä tai muuten ylireagointia.
olis mukavaa jos omapää ei kääntyilis aina toisten naisten suuntaan.
olis mukavaa jos omapää ei kääntyilis aina toisten naisten suuntaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Doctor Philin juttusille.
Yksi konsti voisi olla, että aloitat keskustelun jonkin "tutkimuksen pohjalta" (jossa siis on lihavuuden vaaroja), mutta siinäkin on se vaara, että lähtee lapasesta.
Älä vaan sano, että olet liian lihava, kannattaa ennemmin omalla aktiivisuudella näyttää esimerkkiä, mm. lenkkeilemällä, pyytämällä mukaan ja ruokailutottumusten muutoksilla.
Miksi muuten katselet muita naisia, jos olet parisuhteessa tai jopa naimisissa?
monimutkanen juttu kun on tavallaan tapailtu 2-3 vuotta ja kun muutin 500 kilsan päähän niin on jatkettu satunnaisia tapaamisia. mutta kohta pitäs alkaa päättää miten homma etenee ja toi asia vaikeuttaa ratkaisua. ite harrastan liikuntaa ja olen kohtuu kunnossa.
viimosen reilun vuoden aikana oon puottanu painoa 13 kiloo ja arvelin sen motivoivan mutta....
Jos suhteen vakavoituminen (tms.) on noin heikoissa kantimissa, kannattaa jättää sikseen. Ei paino VOI olla ratkaiseva tekijä ihmissuhteissa, kyllä sen korvien välin pitää ratkaista.
Jos vielä asutte noin kaukana toisistanne, se paras konsti eli pyytää kaveriksi lenkille tai laittaa yhdessä terveellistä ruokaa ei ole käytettävissä. Toisen sanomiset eivät painoasioissa oikeastaan ikinä aiheuta mitään muuta kuin pahaa mieltä. Moni huomauttelija kuvittelee, ettei ylipainoinen tiedä tai tajua olevansa läski, mutta uskokaa pois: kyllä sen tietää, eikä toisten huomauttelu auta siinä yhtään.
Kuka sellaisen takia viittii itseään "rääkätä" ja laihduttaa? Nainen katselee, että jos löytyisi mukavampaa miestä. Ja laihduttaminen vaatii omaa tahtoa ja onnistuu vain siten! Miesten tähden kannata ei koskaan!!!!
Samaan mieltä kuin Vanha Jojo....
Mielestäni niin hienovaraista tapaa vihjata dieetistä tai yhteisestä kuntosaliharrastuksesta ei ole olemassakaan, etteikö toinen saattaisi ottaa sitä loukkauksena. Tai itse ainakin heittäisin äijän pihalle jos se alkaisi edes rivien välistä viestittelemään että en kelpaa sellaisena kuin olen.
Yksi konsti voisi olla, että aloitat keskustelun jonkin "tutkimuksen pohjalta" (jossa siis on lihavuuden vaaroja), mutta siinäkin on se vaara, että lähtee lapasesta.
Älä vaan sano, että olet liian lihava, kannattaa ennemmin omalla aktiivisuudella näyttää esimerkkiä, mm. lenkkeilemällä, pyytämällä mukaan ja ruokailutottumusten muutoksilla.
Miksi muuten katselet muita naisia, jos olet parisuhteessa tai jopa naimisissa?
Älä sano mitään, se todennäköisesti vain pahentaa asiaa. Sen sijaa aloita yhteiset liikunnat, lenkkeilyt, vie pelaamaan, punttisalille yms. Ja lopeta kaikki lihottavat ruuat (jos tekee mieli niin syö silloin kun olet yksin), älä mussuta tv:n ääressä, älä vie ravintolaan, älkää ostako kaupasta mitään, lapa ostoskärriin terveellistä jne.. Aina kun naisesi alkaa syömään ylimääräisiä, niin keksi jotain muuta tekemistä, harrastakaa vaikka seksiä, pidä hyvänä, juttele jne.
Voi olla ettei auta, mutta tuon kuurin jälkeen hän todennäköisesti kestää paremmin myös suorempia sanoja.
että lähtisitkö, rakas, kanssani kuntosalille. voisimme ostaa yhdessä kausikortit ja muutenkin aloittaa terveellisemmät elintavat. olisi mukavaa, jos olisit seuranani.
näin. muuta kysyttävää..
Viestiketjun paras neuvo sulle tuossa yllä :) Yhdessä vaan liikkumaan ja syömään terveellisesti. Näytä että sulle terveelliset elämäntavat on tärkeitä. Älä missään vaiheessa käske kumppaniasi laihduttamaan.
vai riittääkö sun oma kunto?
Ehkä se syö suruunsa, kun on tuollainen "mies".
Lähde vetämään, niin eiköhän se masennus mene hänelläkin ohi.
Sitä paitsi jos se pää on kääntyäkseen, niin ei se kauan pysy kääntymättä, jos on sitä taipumusta, vaikka saisit sen muijas laihtumaankin.
Teippaa ja lastoita se pää vaikkapa aluksi, niin se ei käänny tai pistä kipsiin. Silmät sulla voi sitten muljahtaa ulos kylläkin.
Jos suhteen jatkaminen on naisen kiloista kiinni, niin anna olla. Kukaan nainen ei tarvitse vierelleen miestä, joka miettii ottaako vai jättää painon takia.
Jätä se niin johan laihtuu!
Itse laihtunut joka eron jälkeen 10-20 kiloa. Kun sitten pitää metsästää se uusi mies ;). Sit taas parisuhteessa lihonu ja sama taas kun ero tulee.
Kierre?
Väittäisin, että suurin osa eroista miesten aloitteesta johtuu naisen painosta, sori. Mennään naimisiin kauniin ja itseään hoitavan naisen kanssa. Muutama vuosi ja jos kiloja on tuplat ja loppua ei näy, varmasti alkaa miehen pää kääntyilemään. Raskaus on hyvä tekosyy. "Kaikki lihovat, kun odottavat, lapsi tarvitsee niin paljon"... joopajoo. Odottava äiti oikeasti tarvitsee parin leipäpalan verran enemmän energiaa päivässä. 9kk mättöä ja imetyksen aikana "ei tietenkään SAA laihduttaa". Ja kyllä, kokemusta on 3:n lapsen verran ja kyllä, ikävä kyllä tulee muita katseltua, enkä tahdo kehdata rannalle mennä naiseni kanssa. Eipä kyllä kehtaa hänkään.
Mitä useampi lapsi, sitä tärkeämpää ÄIDIN on olla hyvä esimerkki ja tietoinen TERVEISTÄ elämäntavoista! Hänellä on ratkaiseva osuus lastenkin painosta!
Kuka tuo ruoan kaupasta kotiin ja laittaa ne ateriat?
Istuuko perhe yhdessä TV:n edessä mässytellen roskaruokaa?
Onko äiti tyytymätön elämäänsä ja vastuisiinsa perheessä -ja lihoo itsesäälissä? Minun äitini itki ollessani hänelle piikana 5-vuotiaasta asti:
"Jos teitä lapsia ei olisi, niin minullakin olisi oma huone!" Nyyh!
Päätin silloin, 9-vuotiaana, että tärkeää naisen mielenterveydelle on pitää se tyttöhuone, ja teinielämä loppuikänsä! Ei perhevastuita, jotka ovat vastenmielisisä!
Kiitos, äiti elämän totuuksista! Säästyy evioeroilta ja läskiltä!
Olen+itse+lapseton+ja+alle+50+kg:inen+keski-ikäinen+nainen.+Kyllä+minut+olisi+mies+varmasti+ollut+valmis+jättämään+nuoremman+takia,+jollen+olisi+itse+heivannut+miestä+pihalle+jo+kymmenen+vuotta+sitten+(oli+hieman+pullukka+suhteemme+aikana+ja+paisui+sen+jälkeen+useilla+kymmenillä+kiloilla+-+mutta+syynä+eroon+ei+ollut+paino).+Mutta+siis+kun+laihtuu+-+tai+jopa+jos+on+hoikka+luonnostaan+-+niin+saa+ryppyjä+aiemmin.+Siinä+tapauksessako+mies+miettii,+että+millä+tuolle+saisi+sanottua,+että+sen+pitäisi+mennä+kasvojen+kohotukseen?+Todellisuudessa+mikään+ei+kelpaa.+Ja+todellisuudessa+ikääntymistä+ei+voi+estää.+Voi+kantaa+kunnialla+kolhunsa+tai+leikkauttaa+itsensä+ihmisen+irvikuvaksi,+jos+rahaa+on.++Joka+tapauksessa+me+vanhenemme.+Ja+miehet+kaipaavat+nuorta+ja+hedelmällistä+lihaa.+Siinä+raadollinen+TOTUUS.
Painonhallintaan+liittyy+kaksi+kysymystä.+Ensinnäkin+ihminen+voi+lihoa,+koska+tyydyttää+syömisellä+jotain+psyykkistä+ongelmaa.+Hyvin+tavallista.+Toinen+asia+on,+ettei+ymmärretä+painonhallinnan+peruskysymystä.+Luullaan,+että+laihdutus+on+rääkkiä+ja+kidutusta,+ja+jos+onnistutaan,+palataan+entiseen.+Jollei+onnistuta,+lihotaan+lisää.
Todellisuudessa+painonhallinta+on+pieniä+arjen+valintoja,+tapoja+ja+tottumuksia.+Ei+tarvitse+nähdä+nälkää+tai+juosta+verenmaku+suussa.+Jos+karsii+parhaansa+mukaan+kaiken+sokerin+pois+ruokavaliosta+(ilman+itsepetosta),+laihtuu+käytännössä+vääjäämättä.+Minunkin+painolla+verensokerit+voivat+nousta,+tonnikeijuista+puhumattakaan.+Itseltäni+jäi+joka+talvinen+muutaman+kilon+painon+nousu+väliin,+kun+korkeiden+verensokereiden+vuoksi+lopetin+sokerin+tykkänään.+Hieman+haastavaa,+mutta+mahdollista.+Ja+kidutusta+ei+lainkaan.
Oma+äitini+on+laihtunut+tasaisesti+koko+myöhäisen+keski-ikänsä,+ja+nyt+eläkkeellä+on+paremmassa+kunnossa+ja+kuosissa+kuin+vuosikymmeniä+sitten.+Hänkään+ei+ole+laihduttanut,+lähinnä+vain+tehnyt+pitkiä+kävelylenkkejä+(syö+varsin+askeettisesti+muutenkin).+Mummon+äiti+oli+laiha+vielä+synnytettyään+15:n+lapsensa.+Mutta+siihen+aikaan+karkkikauppaan+päästäkseen+olisi+pitänyt+kävellä+kymmeniä+kilometrejä.+Ja+nainenhan+se+silloin+kantoi+vedet+lehmille,+ja+yksi+nauta+juo+melkein+sata+litraa+päivässä.
Pitäisikö+ruokamarketit+haasta+oikeuteen+ihmisten+terveyden+tuhoamisesta?+70+%+markettien+tuotteista+sisältää+sokeria.+Liene+90+%+valikoimista+voisi+poistaa+terveydelle+vaarallisina.
Mulla on kyllä pää pyörinyt pyllyjen perään koko ikäni. Nimenomaan nuorten pyllyjen, vaikka olen jo seniorimies. Aina on pyörinyt, niin aviossa kuin sinkkunakin ja tulee pyörimään loppuun saakka. On vielä todettava, että liikalihavan ihrapallon pyllylle ei pää sitten käänny piiruakaan. Nämä asiat lienevät jonkinlaista luonnon lainomaista toimintaa, joten turha on ketään syyllistää. Niin että antakaa, nuoret naiset, kauniiden pyllyjenne keinahdella ihan reilusti!