Päivitystä eli kerron harrastuksestani.
En ota tosissaan verenmaku suussa mut kyl välillä pitää hengästymiseen asti mennä että tekkee välillä hyvää rasittaa sydäntä.
Ketjut on rasvattu ja kohti talavikautta jolloin pijän paussia pyöräilystä. Idea oli aloittaa talvipyöräily mut siihen liittyvät kaatumisriskit johti päätökseen ettei ryhdy talvipyöräilijäksi.
Oma kunto ;
ylikuntotila lähinnä että pienikin ylämäki piiputtaa. Joutunut automaattisesti8 lyhentään lenkit 5km;n pituisiksi ja nekin aiheuttaa parissa mäessä ihan liian kovaa hengästymistä jossa tulee tukehtumisen tunne. Tempotasot eli vauhdit oon laittanut myös alas että hitaalla vauhdilla. Usein kuitenkin tulee ihan kiva hiki . Ylämäissä annan mennä vähän kovempaa että saa sydänkin rasitusta hieman. Tulee se pieni tukehtumisen tunne. Se menee ohi nopeaa.
Noin yli puoli vuotta oon harrastanut aktiivisesti pyöräilyä.
Omat havainnot lenkkipoluilta;
paljon pyöräilijöitä. Kävelijöitä ehkä näkee harvemmin. Erilaiset maastot mutta aivan liian samoja reittejä kulkenut. Sää ei vaikuta päätökseen lähteä lenkille. Havainto keväällä oli ; hyvä aurinkoinen sää. Kesä meni sateiden kanssa . Syksy ollut tuttua sadetta ja kuraa. Lopputalvi oli varsin lämmintä jolloin lopputalvella aloitin pyöräilyn.
Hemoglobiini-arvot ja kolesteroliarvot;
hemoglobiini noin 143 (pysynyt samassa ennen pyöräilyn aloittamista)
Kolesteroliarvot tippuneet (kaikki eri kolme kohtaa pudonneet).
Kalium-arvot ; ihan ok
C-vitaami ; sen puute iskee välillä. Siksi alkanu juomaan kivennäisvettä (vihreä omena) johon lisätty magnesiumia ja C-vitamiinia ja käytän välillä C-vitamiini poretabletteja ja syön sitrushedelmiä. Liian vähän syön C-vitamiinipitoista safkaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.