Niin haluisin vaan tietää jos on kevytrakenteine
Mikä on teidän mielestä hyvä paino 6-luokkalaiselle?
Anonyymi-ap
72500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Riippuu pituudesta. Ei 12 v ole yhtä tiettyä kilomäärää minkä jokainen 12 vuotias pitää painaa.
Meinaatko olla ikuisesti kuudes luokkalainen?
Eipä tuossa iässä kannata huolehtia niin paljon painostaan, että alkaa muilta kyselemään.
Siitä voi pahimmassa tapauksessa kehittyä syömishäiriö, tai joku muu psyykkinen häiriö.
Ihmiset voi olla saman kokoisia, ja paino voi silti vaihdella. Luiden koko ja paino vaikuttaa, kaikki lihakset, kudokset ym. Paino kertyy kaikesta yhteensä, ei pelkästään " läskistä ".
Kuudesluokkalainen kasvaa pituuttakin vielä muutamia vuosia, eli paino nousee jo senkin takia jonkun verran.
6-luokkalaiselle ei ole mitään vähimmäis- eikä enimmäispainoa. Ei myöskään mitään ihannepainoa.
Ok kunhan kysyn ja haluun vaaan muuten vaan tietää ja kiva ku ootte vastannu ja en mieti painoani ja olen ihanhyvän painoinen😃
et mieti painoa mutta silti kysyit mikä olis hyvä paino kuudeslukkalaiselle
Paino riippuu sukupuolesta, pituudesta, rakenteisuudesta ainakin.
Itse olen seiskalla ja painan neljä kiloa.
en tiiä uskonko ihan ja en oikeesti mieti painoani terkkarikin sanoi että oon sopusuhtainen ja normaalipainoinen
jos olet ketjun aloittaja niin miksi kysyt sopivaa painoa jos sä et mieti sitä. jos sulle sanottu että oot normaalipainonen niin miksi sä kyselet täältä paljon sun pitäis painaa
haluun vaan jutella jostain kun en oikein nää kavereita lomalla paljoo ja muuten vaan kysyin voittekste vaan uskoo🥱ja MULLA ON NORMAALIPAINO JA IHAN VAAN KYSYIN
Saat toki kysyä, mitä haluat. Ei noista kaikista kommenteista kannata välittää. Jotkut saattavat olla jopa ihan tahallaan ilkeitä.
Jos haluaa jotain tietää, voi kysyä, yksikään kysymys ei ole turha tai tyhmä.
Mikset näe sun kavereita loman aikana, onko ne jossain joulun vietossa, poissa kotoa ?
Onneksi joululoma ei ole kovin pitkä, kun taas sitten arki palaa ja näet kaikkia kavereita.
eli sä pelkäät että oot sun kavereita lihavampi kun sä etä pääse vertailee
eikö sulla ole muuta aihetta mistä jutella kuin kysyä paljon sun pitäis painaa. Kavereitten kaa juttelette painosta
on oikeesti että lapsen elämässä ei ole muita puheenaiheita kuin paino ja oma paino. Puhut sä sun kavereitten kaa painosta kun muuta aiheta et keksinyt
joo ne on joulunvietossa ja kiitti kauniista viestistä
MÄ TEIN MUITAKIN ESIM KOIRAJUTTUKESKUSTELUJA
ei ole näin anonyymi 00015
en mä puhu painosta kavereitten kaa me nauretaan ja kerrotaan vitsejä
on en MÄ IKINÄ VALEHTELE
no hyvä. ei tartte huutaa
ja juttuseuran puutteessa kyselet paljon sun pitäis painaa
en kysele ja lopettakaa ei OOOOO KIVAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
missä sun vanhemmat on. etkö voi jutella heidän kanssaan
vanhemmat on KOTONA
mäkin oon KOTONA
ja menen HUOMENNA isin kaa turkuun
Ei kai täällä tarvitse kirjoitella ja kysellä jotain sellaisia asioita, mistä sinä tykkäisit ?
Anna ihmisten kirjoittaa mistä haluavat. Näiden lukeminen ei ole pakollista.
ei mutta tiedät varmasti ettei 12 vuotiaalle ole jotain pysyvää tiettyä painoa minkä pitäis painaa
Tiedän toki, mutta en välitä, jos siitä joku 12-vuotias haluaa täällä kirjoittaa.
Miksi takerrut tuollaiseen painoasiaan? Samaa jankkaamista viestistä toiseen, antaisit olla.
alottajahan se takertuu painoon kun haluaa tietää kuinka paljon 12 vuotiaan pitää painaa, Terkkari on hänelle sanonut että on normaalipainoinen mutta kun se ei riitä kun täytyy olla tarkka kilomäärä. Normaalipaino ei riitä
kiitos anonyymi 00051
kyl mulle riittää normaalipaino antakaa jo olla
12 vuotias haluaa jutella ja löydi painonhallinta palstan. Miksei mene tuonne nuoret palstalle jos haluaa jutella . kuka lapsi juttelee painostaan koska ei ole muuta aihetta mistä haluis jutella.
älkää enää vastatko tollasia viestejä eiks tän pidä olla mukava paikka ja toi tuntuu vähän pahalta
ai mikä että alottajalle ei ole kertoa painoa jonka hänen pitäisi painaa. Hän ei kerro pituutta. on 12 vuotiaita jotka voi olla 170 senttisiä ja sitten 12 vuotiaita jotaka on 150 senttinen. et sä voi sanoa paljon 12 vuotiaan pitää painaa kun ei tiedetä pituutta.
oon siis sori 152 cm ja painan 39kg
olet normaalipainoinen. tuliko yllätyksenä
kyl mä tiesin että oon normaalipainoinen. ei tullut yllätyksenä 😒
ja en tiiä tarkkaa painoo kun en oo käyny vaa´alla kun joku 4kk sitten ja nyt oon joku 36-39kg ja noin 152-153 cm pitkä🤔🤔🤔🤔🤔🩷💜❤️🔥❤️🩹❣️💞💘💝💖
mene ihmeessä vaa´alle . Eikö teillä kotona ole vaakaa?
ei enää kun me ollaan muutettu niin piti karsia vähän tavaraa pois😃🤩😃🚚🚚
eikö vaaka mahtunut muuttoautoon? sehän viekin kauheesti tilaa.
kyl se olis muuten mahtunu mut ku meillä oli pikkusiskokin vielä aika pieni ja hänen tavarat ja mun tavarat ja koko perheen tavarat niin ei viitsitty kaikkea ahtaa mukaan
Niin eihän se henkilövaaka sylissä mahdu olee jos se auto on niin täynnä ollut
niin kiitos anonyymi 00046
jos te ootte muuttanut niin käy ostaa kaupasta uusi vaaka. pyydä vanhemmilta rahaa niin saat ostettua uuden
mitä yksi normi vaaka maksaa onks teil mitää hajuu
tokmannilla saa 13 eurolla.
ok kiitti tiedosta ostin yhden vaa´an jo ja painoin 38,2kg
hieno homma. olet normaalipainoinen
joko helpottaa kun tiedät tarkan kilomäärän. mitä sulle sit tapahtuu kun kasvat pituutta ja paino nousee . kysytkö silloinkin paljon sun pitää painaa. et ole ikuisesti 12 vuotias
mä vaan halusin jutella ja en mä mieti mun painoo ja en ookkaan ikuisesti 12v
sä et mieti sun painoa mutta kävit ostaa vaa´an. Minkä takia jos sua ei kiinnosta oma paino?
no kun ostin vaaan kun noi joykut sano
Paino nousi jouluna yli 10 kiloon!
Se on 11 v tytölle sopiva paino eli 10 - 15 kiloa.
anteeks vaan mut 10-15kg on todella todella huolestuttava alipaino
Haittaa ja hyötyä. 12v ikäisenä poikamme harrasti useampaa urheilulajia.
Poikapainia, poikanyrkkeilyssä SM hopeaa. Kahtena vuotena Finnlandia juniorgameissa kiekossa kuuden porukassa.
Juu.! Kyllä varmasti painoa oli mutta ei läskin muodossa. Mitä merkitystä kilolukemilla on?
Painissa saman sarjan poitsut olivat pari vuotta vanhempia ja kokeneempia. Nyrkkeilyssä pitempiä ja ulottuvampia joten painosta oli haittaa.
Myös biologinen ikä vaikuttaa asiaan. Poikemme kasvu pysähtyi aikaisin ja ortopedin tutkimus vahvisti luuston kasvupäätteiden valmiudesta.
Heppu joutui aloittamaan parran ajamisen 14 vuotisena.
Tahdon sanoa, että kilolukemilla, vanhempanakaan mutta varsinkaan tuossa iässä, ei ole merkitystä ainoana mittarina.
Mutta kun aloittaja haluaa tietää paljon painaa. Antaa aloittajan käydä vaikka joka päivä ja ilta vaa´alla jos se tuo hänelle mielenrauhan. Tytöillä ja pojilla on muutenkin eri fyysinen kehitys. Harvoin tytöillä alkaa parta kasvaa jos ei jotain hormonihäiriötä.
Mutta kun tuo asia on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen!
Kysymys itsessään on jo hälyttävä! Turvautuminen kallonporaajaan ei olisi liioiteltua.
aloittaja osti vaa´an vaikka häntä ei kiinnosta oma paino
Miten te jaksatte tällaista....? Idiotismi tietty on ilmaista....
Älä puhu soopaa.
mikäs aloittaja sitten on. kysyy paljon 12 vuotiaan pitää painaa koska ei riitä että normaalinkokoinen
riittää SE ETTÄ OON NORMAALIPAINONEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
no kun te sanoitte et käy ihmees ostaa vaaka ja mULLE RIITTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ NORMIPAINOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO USKOKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA JOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
Koska sinä halusit tietää paljon painat. Sinulle on terkkari sanonut että olet normaalipainoinen . Älä huuda kun kukaan ei osannut sanoa paljon 12 vuotiaan pitää painaa. Onko sulla kaikki hyvin. mene leikkii vaikka pikkusiskosi kanssa.
kyl mulla on kaikki hyvin ja mä en haluu että laitetaan tommosii viestejä ja se tuntuu pahalta
Miksi sinä sitten olet palstalla joka ei ole tarkotettu lapsille. Sinä itse kysyit paljon sinun pitää painaa. Sinä olet käynyt terveydenhoitajan luona joka on sanonut sinun olevan normaalipainoinen. Mutta se ei riitä sinulle . 12 vuotiaalle ei ole tiettyä painoa joka pitää painaa. Miksi et kysynyt äidiltä paljon sinun pitää painaa.
Miksi et kysyisi asiaasi koulusi rehtorilta? Hän on ystäväsi.
100 kg. Ei idiootit pysty tyrkkimään, kun eivät saa liikkumaan.
Lihoin uutena vuotena ihan huippuun ja nyt painoa on reilusti yli neljä kiloa.